JUTUT Loimaa

93-vuotias rintamaveteraani Liisa selvisi sodista, muutti Amerikkaan ja päätyi Loimaalle tekemään taidetta

Liisa Hallbäckin tarina on huikea; rintamaveteraani selvisi sodista, muutti Amerikkaan, menetti suuret rakkautensa kuolemalle ja päätyi Loimaalle tekemään taidetta.
Liisa Hallbäck asuu Loimaalla villakoiransa kanssa ja maalaa edelleen akvarelleja.
Liisa Hallbäck asuu Loimaalla villakoiransa kanssa ja maalaa edelleen akvarelleja.

Liisa Hallbäck muistaa talvisodan syttymispäivän kahdeksankymmenen vuoden takaa.

– Kävelin koulusta kotiin, kun kuulin yhtäkkiä valtavaa jyrinää. Ihmiset juoksivat ja huusivat, että Oulua pommitetaan, Hallbäck kertoo.

Tuolloin Hallbäck oli kolmetoistavuotias koululainen, josta tuli pikkulotta talvisodan lopulla.

– Äitini oli lotta, joten niitä jalanjälkiä oli luonnollista seurata. Jatkosodan aikana vuonna 1944 olin jo 18-vuotias ja toimin Pohjois-Suomessa ensin muonituksessa ja sittemmin syksyllä viestintälottana.

Hallbäck ei ehtinyt kokea pelkoa eikä hengenvaaraa, sillä tehtävää oli niin paljon kaiken aikaa. Ja sen myötä pysyi rationaalisena.

– En varsinaisesti joutunut kaatuneiden kanssa tekemisiin, ja perheeni selvisi ehjänä siitä kaikesta. Tuttuja tosin kaatui ja yksi serkkukin sai surmansa. Omalta kohdaltani kaikki meni olosuhteet huomioon ottaen aika hyviä, mutta järkytyksiäkin oli. Mielelläni kuitenkin unohtaisin kaiken, esimerkiksi sen, miten nuoria ja sotilaallisesti täysin kokemattomia poikia joutui rintamalle.

Valtameren taakse

Elämä jatkui sodan runtelemassa Suomessa, ja Liisa Hallbäck muistaa viettäneensä onnellisena ylioppilasjuhliaan keväällä 1947.

– Lähdin Helsinkiin opiskelemaan, mutta sen sijaan avioiduin. Kymmenen vuotta vietin aikaani tiskipöydän vieressä, kasvatin käytännössä yksin kahta pientä tytärtäni ja hain lopulta avioeroa, Hallbäck kertoo.

Koska nuori perheenäiti oli opiskellut konekirjoituksen, hän sai töitä ja kuuli, että Pohjoismaista otetaan tietty määrä ihmisiä siirtolaisiksi Amerikkaan.

– Laitoin heti paperit vetämään, vaikka en niin uskonut mahdollisuuksiini. Olin töissä yrityksessä, joka edusti suurta amerikkalaista yritystä Suomessa, ja kun olin melkein unohtanut koko jutun, minut kutsuttiin konsulaatin kuultavaksi. Pian lähdin matkaan kahden tyttäreni ja villakoiran kanssa mukanani pieni summa rahaa.

Nuori suomalaisäiti asui lapsineen ensin maahanmuuttajien asuinalueella New Yorkissa, kunnes muutaman vuoden kuluttua pääsi viihtyisämpään paikkaan.

– Olin Manhattanilla tekstiililiikkeen konttorissa laskuttajana ja inhosin sitä työtä, mutta en uskaltanut lähteäkään, koska pelkäsin, että meidät palautetaan Suomeen. Siitä työstä pääsin kymmenen vuoden jälkeen, kun avioiduin amerikkalaisen miehen kanssa.

Suuret menetykset

Liisa Hallbäck sanoo, että varsinkin alku oli hankalaa lännen ihmemaassa.

– Ensin erityisesti siksi, että lapset eivät vielä osanneet kieltä. Sitten oli vaikeaa, kun mieheni menehtyi vakavaan sairauteen. Olin kuitenkin jo nuoruudessani löytänyt kuvataiteen, ja pensseli on pelastanut minut elämäni aikana monelta ikävältä asialta ja masentavilta ajatuksilta, Hallbäck kertoo.

Vielä kerran Hallbäck löysi onnensa Amerikasta, mutta kuolema puuttui jälleen peliin. Rintamaveteraanitunnuksen saanut Hallbäck oli käynyt kuntoutuksessa Suomessa jo Yhdysvalloissa asuessaan.

– Sitten muutin kokonaan Suomeen. Toinen tyttäristäni oli myös palannut tänne, opiskeli, avioitui ja teki työuransa bioanalyytikkona yliopistossa. Toinen jäi Amerikkaan, väitteli psykologian tohtoriksi ja toimi sittemmin Mainen pääsairaalassa psykologina.

Kun Hallbäck oli apein mielin Ruissalossa kuntoutuksessa, hän tutustui leskeksi jääneeseen suomenruotsalaiseen sotainvalidiin. Lopputulema oli se, että Hallbäck avioitui vielä kerran ja eli miehensä kanssa Tukholmassa kymmenkunta vuotta.

– Hänen kuoltuaan mietin, miksi taas kävi näin ja mitä nyt tekisin. En halunnut jäädä Ruotsiin, joten päätin muuttaa loppuelämäkseni takaisin Suomeen.

Aluksi Hallbäck asui jonkin aikaa Turussa.

– En viihtynyt siellä, vaan halusin rauhallisempaan paikkaan. Jollekin pienelle paikkakunnalle, missä olisi luonto lähellä, mutta myös tarvittavat palvelut. Näillä hakuehdoilla googlettamalla löysin Loimaan, josta en ollut aiemmin tiennyt yhtään mitään.

Vuosi sitten Loimaalle muuttanut Hallbäck asuu nyt juuri haluamansa kokoisessa kerrostaloasunnossa rauhallisella paikalla, mutta isojen markettien lähellä. Kuudennen kerroksen parvekkeelta avautuu näkymä lähimetsään.

– Ja bonuksena tuli vielä se, että Loimaalla on vireä taideseura, johon olen liittynyt.

Näyttelyunelma

Liisa Hallbäck ei ole katunut ratkaisuja, joita on elämässään tehnyt.

– Jos jotakin katuisin niin sitä, etten nuorena pyrkinyt Ateneumiin. Lahjoja minulla varmaankin olisi ollut, mutta tarmoa puuttui, Hallbäck pohtii.

Kuitenkin Hallbäck sai onnekseen opiskella kuvataiteita iltakoulussa New Yorkissa ja sittemmin Floridassa asuessaan monilla taidekursseilla.

– Akvarelli on minun lajini. Maalaan paksulle pohjalle useita kerroksia, ja siksi jotkut töistäni saattavatkin muistuttaa enemmän öljymaalauksia. Amerikassa eläessäni tykkäsin erityisesti maalata lintuaiheita.

Hallbäckilla on suunnitelma.

– Toivon voivani pitää joskus keväällä taidenäyttelyn Loimaalla. Kuitenkin olen jo 93-vuotias, ja tämä elämä ja aika menee aivan liian nopeasti, taiteilijanimeä Lisa Nolan Hallbäck käyttävä akvarellisti pohtii.

Hallbäck kiinnittää jatkuvasti huomiota myös siihen, että pysyy fyysisesti hyvässä kunnossa.

– Käyn säännöllisesti rintamaveteraaneille suunnatussa päiväkuntoutuksessa ja fysioterapiassa.