JUTUT

Äiti ja tytär menestyivät Loimaan korukilpailussa

Kun Loimaan kaupunki organisoi satavuotiaan Suomen kunniaksi Loimaa-aiheisen korukilpailun, jalokiviseppä Elina Kinnunen houkutteli tyttärensä Ella Kinnusen osallistumaan kisaan.

– Olin viimeksi tehnyt niin sanottuja koruja joskus kymmenvuotiaana. Kilpailuun suunnittelin ja tein aika yksinkertaiseen muotoon perustuvan riipuksen. Projekti oli mielenkiintoinen – ja kamala. En aio jatkaa korusuunnittelun saralla, Ella nauraa.

Ellan koru sai nimekseen Osaajat.

– Hain ideaa pohtimalla loimaalaista yhteisöä ja sitä, mikä on Loimaa. Mietin, että meillä on täällä valtavasti taitavaa porukkaa, eri alojen osaajia, joiden soisi näkyvän muillekin kuin omalle porukalle.

Osaajat sijoittui kilpailussa jaetulle kolmannelle sijalle.

– Vieläkin ihmettelen, että heti ensimmäinen yritys onnistui. Kyllähän siitä sai inspiraatiota omiin taidehommiin.

Ella kertoo harrastaneensa ahkerasti piirtämistä pienestä pitäen.

– Nykyisin teen taidetta sekatekniikalla välineinä akryyli, mustekynä ja pastelli. Aiemmin tekemistäni hallitsivat eläinaiheet, mutta jotenkin ajan mittaan ihmismuoto tuli tilalle ja nyt teoksissani esiintyvät naiset.

Aikansa haettuaan omanlaistaan ilmaisua Ella aikoo uskaltautua seuraavaan nuorten näyttelyyn. Lisäksi suunnitteilla on Ateljee Hulmilla pidettävä taidenäyttely yhdessä Niilo Harannon kanssa. Työkseen Ella toimii personal trainerina omassa yrityksessään.

– Ammatinvalinta lähti siitä, kun aloin itse enemmän liikkua. Tajusin, kuinka paljon omaan hyvinvointiinsa voi vaikuttaa.

Sadan vuoden kivet

Korukilpailun voitti Elina Kinnusen hopeinen kaulakoru Joki, joka saa tyttäreltä runsaasti kehuja.

– Tosi hieno työ ja hyvin keksitty aihe, jonka toteuttamisessa on nähty paljon vaivaa, Ella Kinnunen kiittelee.

Loimijoki mutkittelee kaulakorussa juuri sellaisena kuin se oikeastikin tekee Sieppalan ja Hirvikosken välillä.

– Tuntuu mukavalta, että koru on miellyttänyt siksikin, kun Loimijoella on itselleni paljon merkitystä. Olen saanut nauttia joesta monella tavalla; uimalla, melomalla ja talvella hiihtämällä jäällä. Paljon parjattu jokemme ansaitsisi paremman kohtelun ja arvostuksen, Elina toteaa.

Joki voisi Elinan mielestä olla liikelahja sellaisenaankin, mutta erilaisia jatkojalostussuunnitelmia on jo olemassa.

– Kokonaisuuden voi pilkkoa osiin esimerkiksi jos joku haluaa korun, joka esittää tiettyä aluetta joesta. Olen pohtinut myös naisten ja miesten mallistoja, joista jälkimmäiseen voisi kuulua vaikkapa kalvosinnapit ja riipus.

Ateljee Hulmin emäntä Elina kertoo, ettei hirveän paljon nykyisin tee omia korujuttuja.

– Välillä silti intoudun. Oma tekeminen lähtee jostakin teemasta, jonka pohjalta toteutan useampia asiaan liittyviä aiheita.

Yksi tuoreimmista teemoista on liikenne. Sarja koostuu rannekoruista, joiden aiheina on mm. liikennemerkit, peltipoliisi – ja kannanotto ysitiehen.

– Pääasiassa teen kuitenkin tilaustöitä ja alihankintaa kuten korujen valmistusta ja kivien hiontaa kultasepille.

Aikoinaan Elina teki kivienkeruureissuja pohjoiseen Suomeen.

– Onneksi ei tarvitse enää. Varastossa on kiviä seuraavaksi sadaksi vuodeksi.