JUTUT Forssa

AKR Forssa laajentaa – Kauppa on käynyt mukavasti

Forssassa toimiva käytettyjen autojen myyntiliike AKR Forssa laajentaa toimitilojaan. Laajennuksessa saadaan 440 neliötä ja autoja yhteensä jopa 70 sisälle.
Hämeentien AKR-Forssan toimitiloja laajennetaan entisen kirpparin tiloihin, lisätilaa tulee noin 440 neliötä.

Hämeentien kauppapaikka on yrittäjä Matti Raunion mukaan hyvin löydetty. Kauppa on käynyt mukavasti ja tilaisuus laajennukseen käytetään hyväksi. Laajennus pyritään saamaan käyttöön uusine myyjien työtiloineen vielä ennen joulua.

– Saimme mahdollisuuden laajentua ja netin ja puskaradion ansiosta myydään autoja ympäri Suomea. Nyt saamme sisälle 60-70 autoa ja piha-alueelle loput noin sadan auton valikoimastamme, kertoo Raunio.

Raunion kokemukset yrityksen runsaan puolen vuoden toiminnasta ovat positiivisia, työtä riittää eikä yllätyksiltäkään ole vältytty.

– Meillä on hyvin toimiva konsepti samalla tontilla olevan TA-Renkaan kanssa, ja saamme näin autot tarkastuksen ja puhdistuksen jälkeen nopeasti kiertoon. Autot ovat netissä seuraavana päivänä ostajien tarkasteltavana. Mahdollinen ostaja löytää haluamansa nopeasti. Lisäksi meillä on yhteistyökumppaneiden kautta 300-400 auton vaihtuva valikoima, josta saadaan haluttu auto tänne vaikka seuraavaksi päiväksi. Kolmas myyjä Matti Leppäkoski aloitti juuri yrityksessä, päättää Raunio.

Lue myös: AKR Forssa oy aloittaa