JUTUT Forssa

Amazing Race -tyylinen kaupunkiseikkailu tulee taas Forssaan

Kaupunkiseikkailuun ehtii ilmoittautua perjantaihin puoleen päivään mennessä.
Kaupunkiseikkailun vuosi sitten ideoinut Jonna Louhelo (vas.) sekä Forssan kaupungin liikuntasihteeri Pauliina Jolanki valmistautuvat kaupunkiseikkailuun.
Kaupunkiseikkailun vuosi sitten ideoinut Jonna Louhelo (vas.) sekä Forssan kaupungin liikuntasihteeri Pauliina Jolanki valmistautuvat kaupunkiseikkailuun.

Vuosi sitten toukokuussa erinomaisen vastaanoton saanut kaupunkiseikkailu kisataan myös tänä vuonna. Amazing Race -tyylinen seikkailu on siirretty tänä vuonna perjantai-illasta lauantaipäivään.

– Teimme tämän ratkaisun, jotta saisimme mukaan enemmän joukkueita sekä kannustusjoukkoja, Forssan kaupungin liikuntasihteeri Pauliina Jolanki kertoo.

Yleisön pyynnöstä tänä vuonna kisataan myös pidemmällä reitillä. Noin 6 kilometrin hupisarjaksi nimetyn lenkin rinnalle on otettu 12 kilometrin kilpasarja.

– Viime vuonna kaupunkiseikkailun paikat täyttyivät muutamassa päivässä. Tällä erää kilpasarjaan on kuitenkin tullut vähän ilmoittautumisia, jonka vuoksi olemme pidentäneet ilmoittautumista viikolla eli ilmoittautua voi 10.5. klo 12 asti.

Viime viikon loppuun mennessä seikkailemaan oli ilmoittautunut kolmisenkymmentä joukkuetta, joista kolme tiimiä oli valinnut kilpasarjan.

– Sarjaan tarvittaisiin mielellään kymmenen joukkuetta. Ellei ilmoittautumisia pidemmälle lenkille tule riittävästi, niin kilpailemme vain yhdessä sarjassa.

Kaupunkiseikkailuun voi ilmoittautua osoitteessa www.forssa.fi/kaupunkiseikkailu. Seikkailu on tarkoitettu yli 15-vuotiaille.

– Osallistumismaksu on 15 euroa per henkilö. Se sisältää välipalan, sisäänpääsyn Vesihelmeen 18.5. klo 18 asti, tuubihuivin sekä diplomin.

Leikkimielinen kisailu

Kaupunkiseikkailun lähtö ja maali on Kuntoutumisasema Otteen piha-alue. Leikkimielisessä seikkailussa kilpaillaan 3-4 henkilön joukkueissa.

– Kilpailussa voi edetä haluamaansa tahtia, mutta ainoa ehto on, että joukkueet liikkuvat jalkaisin. Lisäksi yleisiä liikennesääntöjä tulee noudattaa, seikkailun ideoinut Jonna Louhelo mainitsee.

Reitin varrelta löytyy noin 5-7 rastia.

– Kännykkää saa käyttää apuna, mikäli tarve sitä vaatii, Louhelo sanoo.

– Kilpailusta selviää, vaikka ei tuntisikaan kaupunkia. Viime vuonna osallistujat olivat kuulemma kysyneet apua myös vastaantulijoilta tai kilauttaneet kaverille, Jolanki kertoo.

Jokaisella rastilla on tehtävä, joka on ratkaistava ennen matkan jatkamista.

– Ei tarvitse pelätä, että kilpailu olisi liian fyysinen, vaan joissakin tehtävissä voidaan tarvita esimerkiksi älynystyröitä. Viime vuonna tehtävissä oli kaikkea aina kankaanpainannasta renkaanpyöritykseen. Louhelo mainitsee.

Tänä vuonna uutta kaupunkiseikkailussa on myös Otteen pihassa oleva Sandels-poikien myyntikoju, jossa on myynnissä wokkia ja virvokkeita.

– Toivomme siis paikalle myös suurta määrää kannustajia ja seikkailun seuraajia, Jolanki toteaa.

Forssan kaupunkiseikkailu, la 18.5. klo 14 alkaen, Kuntoutumisasema Otteen piha-alue, Rajakatu 2.