JUTUT Loimaa

Ase vaihtui kameraan – Heikki on seurannut peurojen elämää pitkään

Luontokuvaaja Heikki Mikkola vaihtoi aikoinaan aseen kameraan ja ryhtyi ampumisen sijasta kuvaamaan peuroja. Mikkola on seurannut lukuisien peurojen elämää vuosikaudet ja antanut monelle valokuvamallilleen nimenkin.
Heikki Mikkola on ottanut arviolta satatuhatta kuvaa peuroista.
Heikki Mikkola on ottanut arviolta satatuhatta kuvaa peuroista.

Loimaan Metsämaalla asuva luontokuvaaja Heikki Mikkola oli aikoinaan innokas metsästäjä.

– Käännekohtana oli talvi 1966. Silloin oli hirvittävän kylmä, ja huolestuin peurojen pärjäämisestä. Niinpä perustin niille ruokintapaikkoja ja kuvasin eläimiä jo silloin jonkin verran, Mikkola kertoo.

Hyväsarvisia pukkeja Mikkolan ruokintapaikoilla ei juuri käynyt.

– Kuulin kylmäkoskelaisten Torkon veljesten peuranhoidosta. He eivät koskaan ampuneet hyväsarvisia siitospukkeja, joten niitä löytyi kuvattaviksi runsaasti.

Ase vaihtui kameraan, kun Mikkola alkoi tuntea sääliä kauniita eläimiä kohtaan.

– Kuljin kyllä metsällä vielä aseen kanssa, mutta jätin panokset kotiin. Kun näin peuran, laukaisin tyhjän pyssyn ja totesin, että olisin osunut. Ampumallahan saa vain yhdet sarvet, mutta valokuvaamalla vaikka kuinka monet.

Sarvihimon surkeus

Monille kuvaamilleen peuroille Heikki Mikkola on antanut nimen.

– Olen seurannut useiden yksilöiden elämää monien vuosien ajan. Esimerkiksi Hoikkasarveksi ristimääni pukkia kuvasin kymmenen vuoden ajan, kunnes se löytyi kuolleena, Mikkola kertoo.

Mikkola tunnistaa peurat värityksen perusteella.

– Värityksessä on aina eroja. Sarvetkin ovat erilaisia, joten pukit on helpompi tunnistaa.

Luontokuvaaja ihmettelee metsästäjien sarvihimoa.

– Mielestäni sarvihimo on myös yksi syy siihen, että peurakanta on kasvanut liian suureksi. Kun ammutaan vain komeasarvisia pukkeja, naaraskanta pääsee kasvamaan vapaasti. Naaraan ampumalla voi saada kolmekin peuraa kerralla.

Pukkien metsästyksen myötä myös peurojen sukupuolijakauma on vinoutunut.

– Uroita ja naaraita pitäisi olla yhtä paljon, mutta arvioni mukaan pukkeja on alueesta riippuen vain 15-20 prosenttia kannasta.

Mikkola jättäisinkin parhaat pukit jatkamaan sukua.

– Huonoimmat voi huoletta pistää lihoiksi.

Vihollisia riittää

Heikki Mikkola on ottanut peuroista arviolta satatuhatta kuvaa.

– Peurojen elämää vuosikausia seuranneena voin sanoa, ettei niillä helppoa ole. Peuroilla on paljon vihollisia kuten ilvekset, ihmiset, koirat ja liikenne, Mikkola toteaa.

Metsämaan peura-aidan Mikkola kokee hyvänä asiana.

– Aita suojelee niin peuroja kuin autojakin, mutta liian myöhään sitä vain alettiin puuhata.

Mikkolan mielestä yleensä on niin, että auto törmää peuraan eikä toisinpäin.

– Olen todistanut kolareita, jotka autoilija olisi voinut välttää.

Heikki Mikkolan peurakuvanäyttely on esillä Vesilahden peuramuseossa vielä tämän viikon lauantaina ja sunnuntaina klo 10–20. Mikkola esittelee ryhmille valokuviaan sopimuksesta elokuussa. puh. 050 0970027.