JUTUT

Autoilijan ohjeet leutoon talveen

Tuntuu siltä, ettei tänä talvena ole tarpeen antaa ohjeita paukkupakkasissa pärjäämiseen. Annetaan sitten ohjeita kuinka helpottaa tämmöisen tanskalaisen talven ajeluita.
Leutona talvena autoilijan kannattaa pitää muutama niksi muistissaan. Kuva: Pekka Rautiainen

Näkyvyys on taattava, vaikka keli olisikin tämmöinen marraskuinen, kun on nyt eteläisemmässä Suomessa jatkunut jo kohta neljä kuukautta. Jos auto on yötä ulkona ilman suojaa, ei tarvitse kuin vähän taivaankansi aueta pilvipeitteestä niin lämpö katoaa atmosfääreihin. Silloin on taas aamulla lasit jäässä.

Kunnon skrabaus ja lasit kirkkaaksi, igluilla ajelu on kiellettyä. Tuulilasille hyvän sään aikaan levitetty peite on perinteinen suojakonsti.

Tihkusateen saa sivulaseista pois näppärästi avaamalla ikkunan hetkeksi kokonaan.

Tihkusateen saa sivulaseista pois näppärästi avaamalla ikkunan hetkeksi kokonaan.

Lasit ylös ja alas

Tihkusateella taas tahtovat sivulasit peittyä pieniin vesipisaroihin estäen näkyvyyden. Helppo niksi on laskea lasit alas ja taas nostaa takaisin. Pisarat jäävät lasintiivisteisiin ja näkyvyys paranee hetkessä. Sama muuten toimii myös kylmällä, jos ajaa lämpimään parkkihalliin.

Lasien tehokas puhdistaminen lämmityslaitteella onnistuu, jos tuntee oman autonsa lämmityslaitteen toiminnan. Se on kerrottu auton käyttöohjekirjassa.

Lämpötilojen sahatessa ylös alas näin kosteilla keleillä teettää se ovien kanssa jäätymisongelmia. Sen voi estää tai ainakin vähentää sipaisemalla silikonipuikosta silikonia tiivisteisiin.

Märkänä talvena lämpötilan seilaaminen lämpöasteilta pakkaselle jäädyttää ovet. Ongelmaa voi helpottaa levittämällä oven tiivisteisiin silikonia.    
Märkänä talvena lämpötilan seilaaminen lämpöasteilta pakkaselle jäädyttää ovet. Ongelmaa voi helpottaa levittämällä oven tiivisteisiin silikonia.

Oikeat valot päälle

Näkeminen on leutona talvena huonompaa, märät asfaltit imevät valoa. Tarkista siis toimivatko valosi ja opettele niidenkin oikea käyttö. Hämärässä, sumussa ja sateessa pitää käyttää oikeita ajovaloja – siis lähivaloja – ja takana pitää myös olla valot päällä. Ajovalot pitää myös pitää puhtaana valotehon takaamiseksi.

Leutonakin talvena auto kannattaa pestä tai pesettää aika ajoin. Puhdasta autoa on mukavampi käyttää, kun ei tarvitse pelätä vaatteiden tahriintumista. Ne valotkin puhdistuvat pesussa.

Musta jää ilmestyy salakavalasti märkänä ja leutona talvena. Vaikka ilmanlämpötila olisi vahvasti plussan puolella, laskee asfaltin pinta yllättävän helposti pakkaselle ja näkymätön jää on todella liukasta. Siksi säädä nopeus maltilliseksi ja hoida renkaat kuntoon.