Eemeli katselee 
Eurooppaan

Ruskolta Hurrikaanin päävalmentaja Ville Kakon naapurista kotoisin oleva Eemeli Kouki on pelannut jo kuusi kautta mestaruusliigassa. Vasta 22-vuotias Kouki aloitti uransa Raision Loimussa ja jatkoi kolmen kauden jälkeen Lakkapäähän Rovaniemelle.

– Alakouluikäisenä pelasin jalkapalloa, mutta kun joukkueen toiminta loppui, siirryin lentopallon pariin vähän lajia harrastaneen isänikin imussa, Kouki kertoo.

Lakkapää-aikoinaan Kouki opiskeli kaksi vuotta opettajaksi Lapin yliopistossa.

– Urheilu vei, ja opinnot ovat kesken, mutta aion ehdottomasti suorittaa ne loppuun jossakin vaiheessa.

Lakkapää tuo 
lisälatausta

Viime kesän ajan nuori lupaus kulki maajoukkueen matkassa ja Maailmanliigan otteluissa. Päävalmentaja Tuomas Sammelvuo joutui ennen MM-kisoja tekemään raskaat valinnat, joiden myötä Eemeli Kouki putosi viimeisenä miehenä varsinaisesta maajoukkueesta.

– Totta kai pettymys oli kova, mutta kuitenkin muistelen hyvällä viime kesää. Se oli antoisaa aikaa nuorelle pelaajalle, Kouki toteaa.

Kouki sanoo vaativansa itseltään ja muilta paljon.

– Oma vastaanottoni on kehittynyt samaten kuin hyökkäyspelaaminen. Tavoitteenani on päästä tämän kauden jälkeen pelaamaan kansainvälisellä tasolla Euroopassa. Verkolla pelaamista, hyökkäystä ja vastaanottoa pitää kuitenkin edelleen parantaa.

Hurrikaanissa Kouki pitää hienona asiana mahdollisuutta täysipäiväiseen lentopalloiluun.

– Joukkue on kovasti nuorentunut viime kaudesta, mutta alkaa vähitellen hitsautua yhteen. Asiat vievät aikansa, mutta meillä on hyvä valmennustiimi ja muu staffi.

Kauden avausviikonloppu oli Hurrikaanilla kaksijakoinen – kuten myös hallitsevalla Suomen mestarilla VaLePalla. Ensimmäisestä kohtaamisesta sastamalalaiset lähtivät täyden kolmen pisteen saalilla kotiin, seuraavana päivänä Hurrikaani teki samanlaisen ryöstöretken.

– Kauden aloituksessa on aina omat latauksensa. Nyt näytti siltä, että kumpikin joukkue jännitti ensimmäistä peliään kotikatsomon edessä.

Tulevana sunnuntaina 12. lokakuuta Hurrikaani kohtaa kotiluolassaan Team Lakkapään.

– On siinä tietynlainen lataus, kun katselee entistä kotijoukkuettaan verkon toiselta puolelta, Eemeli Kouki toteaa.