JUTUT Loimaa

Elämyksiä ja kokemuksia lapsen varjolla – Loimaan MLL-isät ja lapset vierailevat monenlaisissa kohteissa

Loimaalla isät ja lapset viettävät yhteistä aikaa mukavan tekemisen merkeissä.
Petri Mäkinen ja 7-vuotias Osmo-poika odottivat retkeä poliisiasemalle ja armeijaan, mutta retket ovat toistaiseksi jäissä koronaviruksen vuoksi.
Petri Mäkinen ja 7-vuotias Osmo-poika odottivat retkeä poliisiasemalle ja armeijaan, mutta retket ovat toistaiseksi jäissä koronaviruksen vuoksi.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Loimaan yhdistyksen isät ja lapset kokevat monenlaisia elämyksiä yhdessä. Luvassa on muun muassa reissut poliisiasemalle, armeijaan ja luonnontieteelliseen museoon.

– Lapsen varjolla isäkin pääsee kokemaan kaikenlaista, Petri Mäkinen naurahtaa.

Isä-lapsi-toiminta elvytettiin useamman vuoden hiljaiselon jälkeen vuoden 2019 alussa.

– Toimintaa alettiin viritellä jo aiempana syksynä. Itse asiassa vaimoni kuuli, että tämän kaltaiselle toiminnalle kaivattiin vetäjiä, ja lupauduin mukaan.

Mäkisen lisäksi ryhmän toisena vapaaehtoisena toimii tällä erää Jukka Laaksonen.

– Meillä ei ole mitään aikaan sidottua kokoontumispaikkaa, vaan pyrimme suunnittelemaan ohjelmaa jonkin teeman ympärille joka vuodenajalle.

Antaa enemmän kuin ottaa

Isä ja lapset ovat käyneet kannustamassa Hurrikaania lentopallo-ottelussa, järjestäneet luontoretken Kurjenrahkan pitkospuilla ja huvitelleet Turun Superparkissa. Seuraavaksi vuorossa oli vierailu poliisiasemalle ja armeijaan, mutta retkiä siirrettiin koronaviruksen vuoksi toistaiseksi.

– Poliisiaseman ja Säkylän reissut ovat jo täynnä, mutta syksyyn kaavailtiin myös retkeä luonnonhistorialliseen museoon Helsinkiin.

Ryhmä vastaanottaa mielellään myös ideoita eri käyntikohteista.

– Ei tämän ole tarkoitus olla vain Jukan ja minun show. Olisi myös mukavaa, jos vaikka paikalliset yritykset kutsuisivat meitä vierailuille.

Isä-lapsi-toiminnan tarkoitus on tarjota laatuaikaa lapsille ja isille.

– Isätkin pääsevät tällaisen toiminnan kautta luontevammin puhumaan isäjuttuja. Ei niitä tule muutoin kavereiden kanssa sillä tavalla juteltua.

Mäkinen nauttii vapaaehtoistyöstään, vaikka aika onkin toisinaan kortilla.

– Tämä antaa enemmän kuin ottaa. Lapset ovat niin vähän aikaa kuitenkin pieniä.

Isän kanssa armeijaan

7-vuotias Osmo odottaa innolla retkiä poliisiasemalle sekä armeijaan.

– Poliisiasemalla on varmasti aika kiinnostavia juttuja. Näkeeköhän siellä rosvoja tai pääseekö poliisiautoon. Armeijassa näkee varmaan pyssyjä ja pääsee ajamaan panssarivaunulla, Osmo miettii.

Koripalloa, jalkapalloa ja nassikkapainia harrastava Osmo on käynyt isän kanssa myös Biisonien ottelussa.

– Katson niissä otteluissa aina mallia, miten aikuiset pelaavat. Isän kanssa pyöräillään ja potkitaan palloa yhdessä, ja lisäksi tykkään leikkiä isän kanssa pikkuautoilla ja kauko-ohjattavalla helikopterilla, jotka joulupukki toi ihan pyytämättä, Osmo toteaa.