JUTUT

Forssan Tazzi-liikkeet yhdistyivät

Kartanonkadun Tazzi ja Kartanokeskuksen Tazzi heittivät hynttyyt yhteen, ja muuttivat Kartanokeskuksessa sijaitsevaan 250 neliön liiketilaan.

– Tämä on vähän kuin pariskunta muuttaisi ensi kertaa yhteen. Ei muuteta kenenkään kotiin, alkuun on hakemista tavoissa ja tottumuksissa sekä tavaroiden paikoissa, Tazzi-yrittäjä Silja Kaija hymyilee.

Muuttoajatus alkoi hautua jo viime kesänä, kun Kartanonkadun Tazzin taloyhtiöön oli kaavailtu putkiremonttia.

– Lopulta se aikaistui ja yhtäkkiä huomasimme elävämme putkiremontin keskellä, mutta ajatus muutosta ja yhdistymisestä jäi silti kytemään.

Yhteinen tila löytyi Kartanokeskuksesta, entisestä Tiimarin liiketilasta.

Kosmetologi haussa

Viime viikon aikana suoritetun muuton aikana liikkeet eivät olleet kuin kaksi päivää suljettuina.

– Remonttia on vielä hieman meneillään. Työtä on tehty kellon ympäri, mutta eiköhän tämä pian rauhoitu, Silja Kaija toteaa.

Samoissa tiloissa työskentelee tällä erää yhteensä seitsemän työntekijää. Silja Kaija kartoittaa hoitolan puolelle yhteistyökumppaneita, sillä hänen aiempi yhteistyökumppaninsa on jäämässä äitiyslomalla.

– Neuvotteluja on meneillään, mutta yhdellä kosmetologillekin olisi vielä tarvetta. Huoneet ovat täysin äänieristettyjä, Silja Kaija vihjaa.

Esteettömyyteen panostettu

Uuden liikkeen suunnittelussa on panostettu erityisesti esteettömyyteen.

– Tänne on esteetön kulku rollaattoreilla ja pyörätuoleilla, ja lisäksi ramppi pesupaikalle. Tämä on nimenomaan vastaus asiakkaiden kysyntään.

Avajaiset uudessa Tazzissa järjestetään myöhemmin helmikuun aikana.

– Olemme alustavasti miettineet K-Supermarketin kauppiaan kanssa yhteistä tapahtumaa.