JUTUT Forssa

FSMS muutti Sepänkujalle – Mielikahvilaan halutaan tavoittaa pienten lasten vanhemmat ja markettien aulojen miesporukat

FSMS ry haluaa tavoittaa Mielikahvilaan kotona olevat pienten lasten vanhemmat ja markettien auloissa kohtaavat miesporukat.
FSMS:n työntekijät Ilari Kokko ja Eeva Hannula (vas.) miettivät Sirkka Kalevan, Pirjo Kurosen ja Rauni Heikkisen kanssa aamulla ensimmäisenä koettu tunnetta. Leikkinurkkaus odottaa lapsivieraita.
FSMS:n työntekijät Ilari Kokko ja Eeva Hannula (vas.) miettivät Sirkka Kalevan, Pirjo Kurosen ja Rauni Heikkisen kanssa aamulla ensimmäisenä koettu tunnetta. Leikkinurkkaus odottaa lapsivieraita.

Forssan Seudun Mielenterveysseura ry on siirtänyt toimintansa uuteen, entistä laajempaa toimitilaan.

– Sepänkuja ei taida sanoa kaikille forssalaisillekaan välttämättä mitään, mutta kun kerromme sijaitsevamme Koskisillan kupeessa, Martinan takana olevassa valkoisessa laatikossa, niin se avartaa jo paljon, vapaaehtois- ja tukihenkilötyön koordinaattori Ilari Kokko kuvailee.

Lounean omistamassa 130 neliön liiketilassa on 50 neliötä enemmän kuin vanhassa paikassa.

– Meillä kävi vanhat tilat ahtaaksi, eikä väki tahtonut mahtua esimerkiksi koulutuksiin tai iltaluennoille. Kartoitimme monia eri tiloja, mutta tämä yhdisteli sopivasti ryhmä- ja toimistotilaa.

Yhdistys muutti uuteen osoitteeseen nuorten työpajan avustuksella.

– Taas yksi alle puolen kilometrin muutto; viimeksi muutimme Rautatienkadulla talosta toiseen ja sitä ennen sijaitsimme IT Adminan vintillä. Nyt olemme taas vähän lähempänä keskustaa.

Kohtaamispaikka joen varrella

Kokko toivoo, että uudet toimitilat jokivarsireitin varrella houkuttelevat uusia kävijöitä tutustumaan esimerkiksi kaikille avoimeen Hyvän Mielen Kahvilaan.

– Tästä lenkkeilee usein ohi pienten lasten vanhempia vaunujen tai rattaiden kanssa. Meillä voi pistäytyä kahvilla ja sämpylällä, jättää tiskit toisten hoidettavaksi, antaa lapsen leikkiä puoliohjatusti leikkinurkkauksessamme ja kaupan päälle saa vielä yli 80-senttisiä keskustelukumppaneita, Kokko mainostaa.

Hyvän Mielen Kahvila kokoontuu Mielikahvilaksi nimetyssä toimitilassa maanantaisin klo 17–19 sekä keskiviikkoisin klo 10–12 välillä. Lisää kävijöitä mahtuu mukaan myös esimerkiksi parittomien viikkojen keskiviikkoisin klo 17.30–19 kokoontuvaan miesten ryhmään.

– Kyseessä on matalan kynnyksen miestoimintaa. Jokaisella kokoontumiskerralla on oma teemansa alustuksen kera. Haluamme tarjota ryhmän kautta myös vaihtoehdon markettien auloille.

Mielikahvilan syksyn viikko-ohjelmaan lukeutuu esimerkiksi myös maanantain käsityökerho parillisina viikkoina klo 15–17 sekä parittomien viikkojen torstaisin klo 12.30–14.30 kokoontuva naisten ryhmä.

– Toiminta on kaikille avointa ja ilmaista, eikä edellytä ennakkoilmoittautumista. Parhaassa tapauksessa ihmiset ovat solmineet täällä ystävyyssuhteita, emmekä kiellä, jos niin sattuu tapahtumaan, Kokko hymyilee.