JUTUT Loimaa

Haaran teatterin näytelmä vie syvälle loimaalaisuuteen – ”Produktiossa on tietynlainen surutyön leima”

Haaran kyläteatterin episodimainen näytelmä virtaa ajasta toiseen. Runsaalla musiikilla höystetty tarina vie syvälle loimaalaisuuteen historiallisten tapahtumien ja ihmiskohtaloiden kautta.
Matti Jokinen (vas.), ohjaaja Laura Kilpiön (oik.) isä Heikki Mäkelä, Heimo Pulkkinen ja Jouko Mäkinen rakensivat näyttämöä Pääskynpesässä. Jokinen, Mäkelä ja Pulkkinen myös esiintyvät Loimaan saviaarit -näytelmässä. Aimo Knuutila (taustalla) myi välillä lippuja puhelimitse.
Matti Jokinen (vas.), ohjaaja Laura Kilpiön (oik.) isä Heikki Mäkelä, Heimo Pulkkinen ja Jouko Mäkinen rakensivat näyttämöä Pääskynpesässä. Jokinen, Mäkelä ja Pulkkinen myös esiintyvät Loimaan saviaarit -näytelmässä. Aimo Knuutila (taustalla) myi välillä lippuja puhelimitse.

Loimaan saviaarit -näytelmän ohjaaja Laura Kilpiö kertoo, että ensin oli idea lähestyä kirjailija Pirkko Jaakolaa.

– Pirkko on aiemmin kirjoittanut Haaran kyläteatterille Saviseutuni-trilogian, jota esitettiin vuosina 2005, 2009 ja 2012. Ajattelimme, että jospa Pirkko kirjoittaisi meille vielä yhden näytelmän. Loppujen lopuksi häntä ei tarvinnut kauhean kauan puhua ympäri, Kilpiö toteaa.

Jaakolan ensimmäinen ajatus oli, että Loimijoki virtaa hitaasti ja samaten virtaavat myös aika ja historia.

– Tartuimme siihen. Ideoita rakennettiin myös siltä pohjalta, että tänä vuonna tuli kuluneeksi viisikymmentä vuotta siitä, kun Loimaa sai kaupunkioikeudet. Lisäksi Alpo Jaakolan syntymästä tuli kuluneeksi 90 vuotta.

Näytelmässä kuljetaan läpi Loimaan historiaa. Asioita nivoo yhteen Loimijoki, jota symbolisoi teatterissa valtavan pitkä sinisävyinen räsymatto.

– Episodimaisessa näytelmässä kuljetaan mm. loimaalaisesta palloilusta ja maatalousnäyttelystä 9-tien rakentamiseen ja pienempiin tapahtumiin yksittäisten ihmiskohtaloiden kautta. Siinä on paljon Pirkon muistoja ja Jaakoloiden perhehistoriaa. Alpo Jaakola on keskeinen henkilö, jota esittää Markku Järvinen.

Kilpiö on säveltänyt näytelmän musiikin yhdessä Antti Jaakolan kanssa.

– Yhteistyö sujui loistavasti, ja musiikki on monipuolista. Meidän ei tarvinnut myöskään erikseen etsiä soittajia, sillä he löytyivät omasta porukasta. Kävi ilmi, että suurin piirtein kaikki näyttelijät soittavat tai ovat soittaneet jotakin. Instrumentteina näytelmässä ovat klarinetti, saksofoni, haitari, melodica, piano, kitara ja erilaiset härpäkkeet.

Surutyön leima

Laura Kilpiö toteaa teatterintekijöiden kaartin uudistuneen jonkin verran.

– Aika moni on kuollut, ja uusia ihmisiä on tullut tilalle. Tässä produktiossa onkin tietynlainen surutyön leima. Pirkko Jaakola teki selväksi, että Loimaan saviaarit on viimeinen näytelmä, jonka hän kirjoittaa meille. Lisäksi kyläteatterin kantaviin voimiin kuulunut äitini Leena Mäkelä kuoli kesällä, Kilpiö kertoo.

Mäkelä teki useita suuria rooleja Haaran kyläteatterissa.

– Äiti oli myös teatterityössä ateljeekriitikkoni, tukeni ja turvani. Tässä produktiossa hän oli paljon hengessä mukana ja ehti vielä lukea valmiin käsikirjoituksen. On ihanaa, että hän myös sai nähdä minun kasvavan ohjaajuuteen. Tavallaan teen tätä näytelmää äidin muistolle.

Tarina kasvaa

Loimaan saviaarit -tarinassa esiintyy kolmekymmentä näyttelijää.

– Ikähaitari on 9-85 vuotta. Harjoituksissa kaikki ovat olleet yhtä aikaa toistaiseksi viidentoista minuutin ajan. Iso porukka tuo oman haasteensa, mutta suurin osa on joukkokohtauksia. Ihmismassa toimii myös lavasteena, Laura Kilpiö kertoo.

Tarina puolestaan on muuttunut ja kasvanut projektin aikana.

– Edellispäivänä Pirkko Jaakola kirjoitti neljä sivua lisää. Antti Jaakola ja minä taas olemme tehneet uusia sävellyksiä. Kantaesityksen tekeminen on erilaista, kun sitä voi koko ajan muuttaa.

Asioita sujuvoittaa talkoohenki.

– Täällä kaikki tehdään talkoilla ja hoidetaan itse. Kylätalo Pääskynpesäkin on rakennettu talkoilla ja tilat ovat todella hyvät teatterin tekemiseen. Olen onnellinen siitäkin, että saamme tärkeää puvustus- ja valaistusapua Loimaan Teatterilta.

Taloudellista tukea näytelmäprojekti on saanut Lyyli ja Kalle Vihannon rahastosta.

Loimaan saviaarit Haaran-Onkijoen kylätalo Pääskynpesässä 3.-17.11.