JUTUT Loimaa

Harmaita hiuksia Hyacinthista – Pokka pitää -sarjan hahmot Krekilän teatterissa

Pokka pitää -tv-sarjan hahmot saapuvat Krekilän myllyn kesäteatteriin. Naapurin Emmett ohjaa näytelmää, jonka tekeminen hankaloituu olennaisesti, kun myös hienoista hienoimpana seurapiirirouvana itseään pitävä Hyacinth purjehtii paikalle.
Pokka pitää -näytelmän sisarukset maanläheinen Daisy (Elina Santavuori), itseään hienompaa esittävä Hyacinth (Hanna-Maria Suonpää) ja miehistä ylenpalttisen kiinnostunut Rose (Marjaleena Mäkelä).
Pokka pitää -näytelmän sisarukset maanläheinen Daisy (Elina Santavuori), itseään hienompaa esittävä Hyacinth (Hanna-Maria Suonpää) ja miehistä ylenpalttisen kiinnostunut Rose (Marjaleena Mäkelä).

Krekilän myllyn kesäteatterin ohjaaja Anneli Heino kertoo pitäneensä alunperin teatterin hallituksen valitsemaa Pokka pitää -näytelmää liian vaikeana harrastajille.

– Hahmot syntyvät kuitenkin näyttelijöiden omista lähtökohdista, emmekä lähteneet niitä plagioimaan, joskin henkilöistä löytyy myös jotakin samaa kuin tv-sarjassa. Näytelmähän ei perustu sarjaan, vaan on tavallaan itsenäinen teos, Heino toteaa.

Heino iloitsee siitä, että mukana on myös energisiä nuoria näyttelijöitä kokeneiden konkareiden lisäksi.

– Uskomme vakaasti esityksen onnistumiseen. Olen myös varma siitä, että jokainen petraa vielä huimasti ennen ensi-iltaa.

Rankka Hyacinth

Hyacinth Bucketia Krekilän näytelmässä esittää Hanna-Maria Suonpää.

– Olisin mielelläni edelleen ollut taustavoimissa, mutta Annelilla oli vahva näkemys siitä, että rooli sopii minulle. Toisaalta taivuin ehdotukseen siksi, että vietän juhlavuotta; olen toiminut teatterin ja elokuvan parissa 60 vuoden ajan, paljolti puvustajana Loimaan teattereissa toiminut Suonpää kertoo.

Roolinsa Suonpää kokee rankkana haasteena.

– Jos kykenen olemaan Hyacinth, onhan se hienoa. Anneli on myös tehnyt näytelmästä hyvän version, jossa kaikilla näyttelijöillä on iso rooli.

Miehistä lievästi ilmaistuna kiinnostunutta Hyacinthin siskoa Rosea esittää Marjaleena Mäkelä.

– Rose on erittäin tunnepitoisesti kiinnittynyt miehiin. Minulla on aiemmin ollut pitkälti kiltin tytön rooleja, joten tässä on nyt vähän haastetta. En ole koskaan ennen esittänyt hyvin tarjolla olevaa naista.

Näytelmässä tehdään näytelmää, jonka ohjaajana toimii Hyacinthin naapuri Emmett.

– Olen monta vuotta näytellyt Krekilässä, mutta koska nykyisin asun Turussa, olin päättänyt, etten tänä kesänä viitsi ajella edestakaisin. Muutin kuitenkin mieleni saman tien, kun kuulin näytelmävalinnasta, Emmettin roolin tekevä Sasu Huolman kertoo.

Alkuperäistä tv-sarjaa Huolman pitää hienona komediana.

– Me yritämme tehdä tarinasta omannäköistämme, joskin pääpiirteet ja hahmot ovat samoja kuin sarjassa.

Roolissaan Huolman vetää tunnetilojaan ääripäästä toiseen.

– Teatterin tekemisessä se on olennaista, tämä on paljon voimallisempi ilmaisukanava kuin televisio. Näytelmä on myös puhdas farssi, joka vaatii paljon meiltä kaikilta.

Pokka pitää Krekilän myllyn kesäteatterissa 30.6.–12.7.