JUTUT Forssa

Hurriganes-vaikutteista rockia forssalaisella asenteella – 90-luvulta tuttu Milkshakemakers tekee paluun

Forssalaisbändi Milkshakemakers palaa lavalle vuosien tauon jälkeen.
Forssalaisbändi Milkshakemakers alkuperäiskokoonpano nähdään tulevana lauantaina Forssan Työväentalolla. Kuvassa Jani Kallionpää (vas.), Jarkko Lindholm ja Kalle Lepola. Kitaristi-laulaja Sampo Lyly puuttuu kuvasta.

Forssan työväentalolla kuullaan maaliskuun toisena lauantaina säveliä 90-luvulta, kun forssalaisbändi Milkshakemakers tekee paluun yli 20 vuoden tauon jälkeen. Bändin keikalla julkaistaan myös sen kolme omaa kappaletta sisältävä levy. Innostus yhdessä soittamiseen monen vuoden tauon jälkeen sai kipinän yhtyeen kitaristin Jarkko Lindholmin äänitysstudion perustamisesta.

– Levyn tekeminen ja lavalle palaaminen tuovat vanhat, hyvät muistot mieleen. Kun puitteet levyttämiseen ovat kunnossa, halusimme tallentaa palan 90-luvun forssalaisnuorten meininkiä cd-levylle, Lindholm perustelee.

Työväentalolla julkaistava levy on bändin toinen omakustanne. Vuonna 1995 Milkshakesmakers tuotti itse oman C-kasetin, jota myytiin n. 500 kappaletta.

Esimerkkiä Remun meiningistä

Milkshakesmakers-kokoonpano sai alkunsa 90-luvun alussa. Alkuperäinen kokoonpano oli trio, jossa kitaristi-laulaja Sampo Lylyn ja rumpali Jani Kallionpään kanssa bassoa soitti Marko Heinonen. Kitaristi Jarkko Lindholm ja basisti-lauluja Kalle Lepola liittyivät bändiin 1992 Markon jäätyä pois. Omien kappaleiden säveltämisen ja sanoittamisen hoitivat pääasiassa Lyly ja Lindholm.

– Useasti kappaleiden sanoitukset olivat hieman puolitiessään siinä vaiheessa, kun niitä piti alkaa harjoitella. Sen vuoksi sanat syntyivät reippaalla vauhdilla ja osa niistä on ihan siansaksaa. Aivan kuten Hurriganesilla, Lepola naurahtaa.

Hurriganes on yksi forssalaisbändin tärkeimmistä esikuvista. Se haluaa soittaa rehellistä, mukaansatempaavaa rock-musiikkia, johon yleisön on helppo tarttua.

– Meidän musiikistamme löytyy rockin kolme perussointua ja klassinen rock-poljento. Välillä, jos oikein villiksi heittäydymme, mukaan saattaa eksyä neljäskin sointu, Milkshakemakers-bändin jäsenet luonnehtivat musiikkiaan pilke silmäkulmassa.

”Soitetaan, jos pyydetään”

Bändi keikkaili 90-luvulla mm. silloisessa Puistolinnan Down Under -baarissa housebändinä sekä Bar-54:ssa. Lisäksi se nähtiin tähdittämässä monia opiskelijabileitä. Mieleenpainuvin yhtyeen esiintymisistä nähtiin Leimukallion lavalla, jossa se lämmitteli Klamydia-bändin yleisöä.

Vaikka keikkoja riitti, bändi hajosi nuorten miesten elämäntilanteiden vuoksi. Kallionpäätä kutsui varusmiespalvelus ja Lylyä odottivat jatko-opinnot toisella paikkakunnalla. Huolimatta siitä, että tuttu kokoonpano joutui eri teille, rakkaus musiikkiin säilyi vuosien ajan. Jokaisella yhtyeen jäsenellä on edelleen omat bändinsä. Silti Milkshakemakers nousee lavalle, jos yleisö sitä toivoo.

– Levynjulkistamisen jälkeen ei ole tarkoitus jatkaa aktiivisesti, mutta jos meidät halutaan esiintymään jonnekin, pakkaamme kyllä soittimet autoon ja vedämme keikan vanhalla tutulla meiningillä, Lindholm kuvailee.

Milkshakemakers are Back -levyjulkkarit ravintola Sävelessä Forssassa la 9.3. klo 20 alkaen.