JUTUT Tammela

Jännitystä omasta ja kissan päälle istuneen pikkuveljen puolesta – Tältä joulu näyttää viisivuotiaiden silmin

Tammelalainen Senni Talonen ei ole varma, onko pikkuveli ollut riittävän kiltti saadakseen joululahjoja. Sennin päiväkotikaveri Lyyli Nurminen jännittää omastakin puolestaan.
Tammelalaisten Lyyli Nurmisen (edessä) ja Senni Talosen jouluun kuuluu kuusi ja sen koristeleminen. Vaikka joulutunnelma on lapsille tärkeä, mikään ei voita joulupukkia ja lahjoja.
Tammelalaisten Lyyli Nurmisen (edessä) ja Senni Talosen jouluun kuuluu kuusi ja sen koristeleminen. Vaikka joulutunnelma on lapsille tärkeä, mikään ei voita joulupukkia ja lahjoja.

Lahjat, joulupukki, kuusi, piparit, riisipuuro ja yhdessäolo perheen kanssa. Niistä on tehty tammelalaisten viisivuotiaiden Joona Vehmaksen, Senni Talosen ja Lyyli Nurmisen joulu.

Lapset kuvailivat jouluaan Tammitarhan päiväkodissa, jossa vietettiin hieman erilaista joulujuhlaa. Päiväkodissa esiintyi lasten rokkia soittava PellePändi. Esityksen jälkeen juhlijat söivät joulupuuroa, joka on ainakin Joonaksen, Sennin ja Lyylin mielestä yksi joulun tärkeimmistä asioista.

– Voisin minä toki syödä koko joulun pelkkiä pipareitakin, tuumaa Lyyli, joka paljastaa napostelevansa paloja perheen piparkakkutalosta jo aattona.

Kinkusta lapset eivät juuri välitä, eivätkä odota muutakaan jouluruokaa. Ainoastaan herkut ansaitsevat erityispaikan lasten joulupöydässä.

Lyyli Nurminen syö joulupuuronsa mieluiten kanelilla. Puuro onkin piparien lisäksi ainoa jouluruoka, jota Lyyli odottaa joulussa. Hän söi puuroa myös Tammitarhan päiväkodin joulujuhlassa.
Lyyli Nurminen syö joulupuuronsa mieluiten kanelilla. Puuro onkin piparien lisäksi ainoa jouluruoka, jota Lyyli odottaa joulussa. Hän söi puuroa myös Tammitarhan päiväkodin joulujuhlassa.

Iso paketti, iso lahja

Jännittävintä joulussa on tietenkin joulupukin tulo. Lyylin mukaan joulupukki tuo lahjoja ainoastaan kilteille lapsille. Sitä varten tontut kurkkivat ikkunoista.

– Vähän jännittää, että mahtaako se pukki tuoda mitään, Lyyli tuumaa.

Senni ei niinkään jännitä omasta puolestaan vaan taaperoikäisen pikkuveljensä puolesta.

– Niko ei välttämättä saa lahjoja, koska se istui yksi päivä meidän kissan päälle.

Joona odottaa mahdollisimman isoa pakettia, koska isosta paketista tulee iso lahja. Lyylin mielestä myös kortit ovat mukavia, koska niissä lukee jotain.

– Mutta kyllä se on tärkeämpää, mitä lahjan sisältä tulee, Senni huomauttaa.

Pukki käy Thaimaassakin

Lapsille on tärkeää viettää joulu perheen kanssa. Joona kertoo äitinsä lähtevän aatoksi iltavuoroon, mutta mummu ja pappa tulevat kylään, ja ehkä myös kummitäti. Lyylinkin mielestä kotona on mukavaa viettää joulua, mutta hän voisi viettää sitä myös ystävänsä luona.

– Yksi kaverini lähtee Thaimaahan jouluksi. Isä sanoi, että joulupukki menee sinnekin, Lyyli kertoo ja saa Sennin pohtimaan joulupukin käsittämätöntä nopeutta.

– Miten joulupukki oikein ehtii joka paikkaan, kun se asuukin niin kaukana, Senni kysyy.

Lapset tulevat siihen johtopäätökseen, että joulupukki matkustaa joko helikopterilla tai lentävällä reellä. He jäävät kaikki odottamaan jännittyneinä aattoa.

 

Marianna Langenoja