Miska Kukkonen debytoi Tapparan Liiga-joukkueessa harjoitusottelussa HIFK:ta vastaan. Kuva: Saana Hakala
JUTUT Forssan seutu

Jokioisten NHL-varaus tähyää pelipaikkaa Tapparasta

Forssan Palloseuran kasvatti Miska Kukkonen unelmoi NHL:stä, mutta ensin tavoitteena on saavuttaa pelipaikka kivenkovasta Tapparan Liiga-joukkueesta.

NHL-seura Buffalo Sabres varasi FoPS-kasvatti Miska Kukkosen kesän varaustilaisuuden viidennellä kierroksella. Kukkosella oli alla loukkaantumisten riivaama kausi, joten varaus tuli pienenä yllätyksenä.

– Tiesin, että Buffalo on minusta kiinnostunut, sillä juttelin paljon seuran suomalaisen kykyjenetsijän Teemu Nummisen kanssa. En olisi ollut kuitenkaan pettynyt, jos varausta ei olisi vielä tullut, koska viime kausi oli niin rikkonainen, viime kaudella vain 12 ottelua nuorten SM-liigassa pelannut Kukkonen sanoo.

Kukkonen vieraili kesällä Buffalossa ja pääsi haistelemaan ison maailman meininkiä viiden päivän ajan seuran muiden varausten kanssa.

”Ensi kesänä menen sinne luultavasti uudestaan, jolloin pelaamme muiden seurojen prospect-joukkueita vastaan.”

– Kävimme muun muassa NFL-seura Buffalo Billsin pukukopissa, mikä oli aika siistiä, Kukkonen kertoo.

Leirityksen aikana varaukset pelasivat toisiaan vastaan lähinnä kolme vastaan kolme -otteluita.

– Ensi kesänä menen sinne luultavasti uudestaan, jolloin pelaamme muiden seurojen prospect-joukkueita vastaan.

Ilveksestä Tapparaan

Jokioisilla syntynyt puolustaja muutti jo 15-vuotiaana omilleen Tampereelle, kun Kukkonen siirtyi FoPS:sta Ilvekseen.

– Ensimmäinen vuosi ei ollut helppo, kun piti yhtäkkiä muuttaa yksin asumaan. Outo tilanne, mutta nopeasti siihen kasvoi, Kukkonen miettii.

Kahden Ilves-kauden jälkeen naapuriseura Tappara tarjosi Kukkoselle sopimusta, johon oli helppo tarttua. Tällä kaudella Kukkonen on pelannut 23 ottelua (tilanne 3.12.) Nuorten SM-liigaa Tapparan A-junioreissa sekä yhden ottelun Mestistä KeuPa HT:n riveissä.

– Pääsin alkukaudesta pelaamaan myös yhden harjoitusottelun Liiga-jengissä ja kesän treenasin Tapparan edustuksen mukana, Kukkonen sanoo.

Maajoukkue jäänyt

Vuonna 2015 Kukkonen valittiin Huippu-Pohjola -leirin parhaaksi pelaajaksi. Saman kunnian ovat aiemmin saaneet muun muassa sellaiset nimet kuin Raimo Helminen sekä Jesse Puljujärvi. Pohjola-leiri on Suomen Jääkiekkoliiton järjestämä vuosittainen harjoitusleiri, jonne kutsutaan ikäluokkansa parhaat pelaajat.

Maajoukkueiden mukana Kukkosta ei ole silti vähään aikaa näkynyt.

– Maajoukkuehommat ovat jääneet loukkaantumisten takia vähän vähälle. Viimeksi olin alle 18-vuotiaiden maajoukkueen kesäleirillä, jonka jälkeen tuli se pitkä selkävamma, Kukkonen toteaa.

Vuodenvaihteen alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanadassa luonnollisesti kiinnostavat Kukkosta, mutta turnaus saattaa tulla liian nopeasti eteen.

– Jos Mestiksessä pääsisin enemmän pelaamaan, niin sitten U20-kisat voisivat olla mahdolliset, Kukkonen pohtii.

Pisteitä ja jäähyminuutteja

185-senttinen rightin puolen puolustaja on tehnyt 59:ssä nuorten SM-liigan ottelussa 20 tehopistettä ja jäähyminuutteja on kertynyt 121 minuuttia (3.12.).

– Olen kiekollinen ja jämäkkä puolustaja. Haluaisin olla sellainen Dustin Byfuglienin kaltainen pelaaja, Kukkonen kuvailee pelityyliään.

Kukkonen myöntää Tapparan puolustuksen olevan tällä hetkellä Suomen parhaimmistoa, mutta uskoo pystyvänsä murtautumaan Liiga-joukkueeseen terveenä pysyessään.

– NHL on tietysti unelmana, mutta ensin tavoitteena on päästä lähivuosina Liigaan, Kukkonen päättää.

 

Miska Kukkonen

  • Syntynyt Jokioisilla 19. kesäkuuta 2000
  • Pelipaikka: Puolustaja
  • Pituus: 185 cm
  • Paino: 89 kg
  • Seurat: FoPS, Ilves, Tappara, KeuPa HT (laina)
  • Buffalo Sabresin 5. kierroksen varaus 2018
  • Vuoden 2015 Huippu-Pohjola -leirin paras pelaaja

Antti Järvinen