Suosittu timanttiananas kimaltelee juhlasesongin sävyissä.
JUTUT Forssa

Joulu on kukkakaupoille vuoden vilkkain sesonki – Ottaisitko joulutähden tilalle vaikkapa kaktuksen?

Sopiiko kotiisi paremmin perinteinen joulutähti vai rohkea kaktusasetelma?

Joulu syntyy perinteistä. Hyasintin tuoksu kuljettaa lapsuuden jouluun, kun taas toiselle joulun symboli on kirkkaanpunainen joulutähti.

– Joulu on perinnejuhla, joka näkyy myös kukkavalinnoissa. Jouluruusu on viime vuosina nostanut jälleen suosiotaan, näyttävä amaryllis on asiakkaiden kestosuosikki, eikä ole joulutähden voittanutta, puutarhuri Sari Metsänoja Puutarhakeskus Jaakkolasta luettelee.

Kauppapuutarhaliiton keräämien tietojen mukaan joulutähtien määrä on tänä vuonna noin 1,8 miljoonaa, kun taas kotimaista hyasinttia löytyy markkinoilta arviolta 2,6 miljoonaa kappaletta.

Jotain erilaista

Yhtä lailla löytyy asiakaskunta, joka haluaa luoda omat perinteensä ja kaipaa kotiinsa täysin uudenlaista jouluasetelmaa.

Flamingonkukka on vaihtoehtoinen joulukukka punaisen ystävälle.

– Periaatteessa mistä tahansa kukasta saa joulukukan. Rouheampaan makuun sopii vaikka jouluiseksi somistettu kaktusasetelma, kun taas joulunpunainen vaihtoehto voi olla vaikka flamingonkukka, Metsänoja ehdottaa.

Kodin sisustuksessa näkyy tänä vuonna paljon tummaa vihreää, ja joulun värit ovat vahvan perinteisesti punainen ja vihreä.

– Asetelmien lisukkeina voidaan käyttää viherkasveja, ja lisäksi kaudella suosittuja ovat myös kävyt ja muut luonnonmateriaalit.

Kasveja myös värjätään halutun värisiksi ja glitteristä haetaan asetelmaan juhlasesongin loistoa.

Iloa itselle ja muille

Kauppapuutarhaliitto arvioi joulukukkien kaupan arvoksi noin sata miljoonaa euroa, mikä on lähes viidennes koko vuoden myynnistä.

– Kukkia ostetaan niin joulupöytään somisteeksi kuin muualle kotiin iloa tuomaan, ja tuliaiskukkaperinne on yhä vahva.

Metsänojan mukaan kiivainta sesonkia on kolme viimeisintä päivää ennen aattoa.

– Ensin hankitaan lahjat ja ruoka, sitten siivotaan ja lopuksi haetaan joulukukka.

Hyasintti lumoaa tuoksullaan.

Kuusi janoaa vettä

Suomen metsäkeskuksen mukaan suomalaiset hankkivat kotiinsa tänä jouluna noin 1,5 miljoonaa kuusta.

Kaktusasetelma sopii moderniin joulukotiin. Kuusettomassa taloudessa sypressin ympärille voi kietoa jouluvalot.

–Monelle aito puu on yhä se ainoa oikea joulukuusi. Kuusta valittaessa kauneus on aina katsojan silmissä, Metsänoja toteaa.

Kuusi on hyvä sulattaa viileässä tilassa ja pitää tyvi vesiastiassa ennen sisätiloihin tuomista. Kuusi kestää paremmin, jos sahaa puun tyveltä 3-5 senttimetrin kiekon ennen jalkaan asettamista, jotta puu imee paremmin. Puun alaosan kuoren vuoleminen sen sijaan kuivattaa puuta. Joulupuu tulee sijoittaa mahdollisimman kauas takasta, uunista, ilmalämpöpumpusta tai patterista.

– Kuusenjalassa pitää olla hyvin vettä koko ajan, niin kuusi ei pääse rapisemaan.

Tuore joulukuusi kestää sisätiloissa varisematta yleensä kaksi viikkoa, jos se ei pääse kuivahtamaan missään vaiheessa ja saa riittävästi vettä koko ajan. Jos tila on vähissä tai allergia vaivaa, ei tarvitse unohtaa ajatusta joulupuusta, vaan avuksi tulevat huonekuuset tai koristeltavat viherkasvit.

– Minun joulukuuseni on sypressi ruukussa, jonka ympärille kiedoin led-valot, Metsänoja kertoo.