JUTUT Loimaa

Kati Ventelä kirjoitti sinisistä ajatuksista ja punaisista tunteista: “Asioiden käsittely on helpompaa runojen kautta”

Kati Ventelä on julkaissut kaksi runokirjaa ja valmistelee kolmatta.
Sinisistä ajatuksista ja punaisista tunteista kirjoittanut Kati Ventelä valmistelee kirjaa, jonka teemaväri on vihreä.

Sinisistä ajatuksista kirjoittaneen Kati Ventelän uudessa runokirjassa tutustutaan punaisiin tunteisiin.

– Punaisia tunteita käsittelee tunteita, jotka voivat verhoutua punaisen eri sävyihin. Rakkauden lajien lisäksi kirjassa käsitellään myös tummanpuhuvia tunteita, Kati Ventelä kuvailee.

Ventelä on kirjoittanut 15-vuotiaasta, jolloin hän sanoitti hengellisiä lauluja.

– Minulla on erilaisia luomiskausia, jolloin kirjoitan enemmän. Asioiden käsittely on helpompaa runojen kautta. Esimerkiksi surustakin voi syntyä hyvää ja kaunista.

Ventelä kuvaa muun muassa ystävyyttä, rakastumista, avioliittoa, odotusta ja äitiyttä mutta myös elämän kasvu- ja kipukohtia sekä erilaisia muita teemoja ihmisyydestä solidaarisuuteen.

– Punaisia tunteita on jatko-osa Sinisiä ajatuksia -esikoisrunoteokselleni, joka julkaistiin vuonna 2017 osana Mediapinnan kustantamaa Suomi 100 runokirjaa -sarjaa.

Uutukaisen on kuvittanut Ventelän 14-vuotias Sini-tytär.

– Sinillä on ollut haaveena tehdä oma kirja ja tässä projektissa hänellä oli mahdollisuus tutustua kirjantekoprosessiin. Annoin Sinille runojeni otsikot ja ehkä muutaman ajatuksen kuvista, mutta toteutukseen hän sai täysin vapaat kädet. Olin todella tyytyväinen lopputulokseen.

Kallisarvoinen lahja

Punaisia tunteita kuljettaa lukijan elämän matkalle.

– Elämä on kallisarvoinen lahja. Kun tiedostamme tämän tosiasian, ymmärrämme paitsi oman, myös lähimmäistemme elämän ainutkertaisuuden. Kun ymmärrämme olevamme ainutlaatuisia, uskallamme tehdä valintoja, jotka koemme oikeiksi sydämissämme.

Ventelä toteaa, että liian moni odottaa elämässään oikeaa hetkeä.

– On olemassa paljon ihmisiä, jotka suunnittelevat vuosikausia elävänsä niin kuin itse tahtovat, sitten kun jokin olosuhde elämässä on oikealla tolalla. Elämä voi kulkea huomaamatta ohitsemme.

Hetkessä elämisen tärkeyteen Kati Ventelä heräsi vuonna 2000, kun hän oli eronnut ensimmäisestä aviomiehestään ja kamppaili samanaikaisesti terveys- ja talousongelmien kanssa.

– Tajusin, että elämä on tässä ja nyt.

Kati Ventelän runokirjoja on saatavilla muun muassa Mediapinnan nettisivuilta ja Loimaan Prismasta.

Arvomaailmat kohtasivat

Jyväskylästä syntyisin oleva Kati Ventelä on asunut myös Piikkiössä, Helsingissä ja Turussa.

– Aloitin nuorena sairaanhoitajakoulussa, mutta olin liian herkkä siihen ammattiin. Siirryin opiskelemaan kaupallista alaa ja myöhemmin päädyin töihin tekstinkäsittelijäksi Hyksiin.

Nykyiseen mieheensä Ventelä tutustui vuonna 2003.

– Vierailin talvilomalla äitini luona Jyväskylässä ja tutustuin hänen kauttaan tulevaan anoppiini. Anoppi huudahti heti, että minusta tulisi hyvä vaimo hänen Sami-pojalleen ja paasasi asiasta pitkään.

Kati tapasi lomallaan Samin, päätyi tälle muuttoavuksi ja huomasi pian istuvansa adventtiseurakunnan tilaisuudessa, jossa Sami julisti seurakunnalle Jumalan johdattaneen hänen elämäänsä ihanan Katin.

– Ihastuin tapaan, jolla hän kohteli minua. Lisäksi arvomaailmat kohtasivat, mikä oli tärkeä asia. Entinen mieheni oli muslimi, joka koetti käännyttää minua islaminuskoon.

Sami ja Kati vaihtoivat kihlat kuuden päivän kuluttua ensikohtaamisesta.

– Naimisiin menimme kolmen kuukauden päästä, esikoisemme Sini syntyi seuraavana vuonna ja poikamme Simo kaksi vuotta myöhemmin.

Loimaalle Ventelän perhe muutti Turusta keväällä 2014.

– Taustalla oli halu muuttaa maaseudulle. Halusin, että lapseni pääsisivät kokemaan myös omakotitaloelämää. Emme tunteet Loimaalta ketään entuudestaan, mutta olemme kotiutuneet hyvin.