JUTUT Forssa

Kehräämön joulu tarjoaa lapsiperheille tehtävää, nähtävää ja koettavaa

Kehräämön joulussa pääsee esimerkiksi ratsastamaan aasilla, ihmettelemään taikuutta, kuuntelemaan musiikkia ja koristelemaan pipareita.
Tontturastien kuosi on Aini Vaarin kuosiluonnos Forssan museon omasta teollisen tekstiilin kokoelmasta, museolehtori Tuuli Ravantti kertoo.
- Tontturastien kuosi on Aini Vaarin kuosiluonnos Forssan museon omasta teollisen tekstiilin kokoelmasta, museolehtori Tuuli Ravantti kertoo. Kuvat: Seidi Siimes

Forssa Eläväksi ja Kauniiksi ry organisoi yhteistyössä Kehräämön toimijoiden kanssa talvisesongin aloittavan koko perheen joulutapahtuman.

– Kehräämön joulutori on tuttu tapahtuma jo vuosien takaa, mutta nyt olemme vieneet tapahtumaa uudenlaiseen ja toiminnallisempaan suuntaan. Pyrimme pois kaupallisuudesta ja haluamme tarjota lapsiperheille tehtävää, nähtävää ja koettavaa, yhdistyksen sihteeri Tuuli Ravantti kuvailee.

Tapahtuma tarjoaa lapsiperheille ajanvietettä ja tutustuttaa Kehräämön toimijoihin tontturastien kautta.

– Kohteisiin on piilotettu tontturasteja, joiden kirjaimista muodostuu jouluinen sana. Radan suorittaneet osallistuvat jouluisten palkintojen arvontaan.

Temppuja ja taikuutta

Kehräämön joulu järjestetään lauantaina 30.11. klo 10–14 välillä. Samaan aikaan vietetään myös nuorisotoimen järjestämää Perhelauantaita.

– Kuutamolla järjestetty Perhelauantai oli suosittu pistäytymispaikka jo viime vuonna. Tänä vuonna ohjelmassa on Taikuri Maken esiintyminen klo 11.30 alkaen, temppurata, glögiä, piparien koristelupaja ja joulupukin vierailu, Ravantti luettelee.

Forssan museolla on muun muassa Forssa Eläväksi ja Kauniiksi -yhdistyksen joulupuffetti ja arpajaiset sekä näyttely veloituksetta tutustuttavissa.

– Joulupukin postipisteessä pääsee kirjoittamaan kirjeen Korvatunturille. Lisäksi Axelin eskarit ovat koristelleet joulukuuset, joista järjestetään perinteinen kuusiäänestys. Musiikkiopiston Kitarakopla esiintyy klo 11.

Museon postipajassa pääsee kirjoittamaan joulupukille.
Museon postipajassa pääsee kirjoittamaan joulupukille.

Satuja ja tarinoita

Kirjastossa pääsee asioimaan normaalisti koko tapahtuman ajan. Lastenosastolla järjestetään lapsille jouluista askartelua, ja Vinkkelissä taas pääsee laukkaamaan keppariradalle.

– Kirjaston perinteinen satutunti järjestetään myös jouluisissa tunnelmissa klo 11–12.

Musiikkiopiston pikkukitaristit esiintyvät kirjaston alakerrassa klo 12 ja Brander-salissa järjestetään lapsille jouluinen elokuvaesitys klo 12.30–13.45 välissä. Kirjaston alakerta saa myös joulupuun, ja Vinkkelissä nähtävillä on Soili Mahlasen taidenäyttely. Kahvila Kirjava palvelee koko tapahtuman ajan.

– Kirjaston pihamaalla on makkaramyyntiä sekä talutusratsastusta ponin ja aasin kera pientä maksua vastaan. Maksut menevät eläinten omaan pussiin, Ravantti hymyilee.

Valoa pimeyteen

Lounais-Hämeen Musiikkiopiston pianotempaus lupaa valoa pimeyteen klo 13–17 välillä musiikkiopiston kolmannen kerroksen Wahren-salissa.

Pianotempausta on järjestetty jo kahden vuosikymmenen ajan. Tapahtumassa kaikki musiikkiopiston pianistit – niin vasta-alkajat kuin pidemmälle opinnoissaan ehtineet – kohtaavat. Tämänvuotisessa ohjelmassa painottuu suomalainen pianomusiikki. Konserteissa kuullaan myös musiikkia aina barokin aikakaudelta nykypäivään asti. Pianistit esittävät sekä soolo- että yhteissoittonumeroita. Konsertit tasatunnein ja väliajoilla kahvi- ja mehutarjoilu.

Luontomuseolle pääsee pistäytymään kirjaston kautta. Nähtävillä on Anne Immosen ja Satu Vaarulan Suo mun elää -valokuvanäyttely.

Grafiikan pajalla (Wahreninkatu 13) esittäytyy Kuhankosken Kilta.

Koko viikonloppu on täynnä jouluiloa, sillä seuraavana päivänä joulu toivotetaan tervetulleeksi Forssan Naisyrittäjien järjestämässä joulunavaustapahtumassa kauppatorilla.

Kehräämön joulu, Kehräämön alueella, la 30.11. klo 10–14.