JUTUT Forssa

Kirkonrotta kutsuu lapset seikkailuun Forssan kirkkoon – Tapahtuma otettiin perinteeksi

Kirkossa pääsee koko perheen tapahtumapäivänä kiipeämään kirkontorniin ja testaamaan urkuja.
Kirkonrotta kutsuu lapsiperheet tutustumaan Forssan kirkkoon.
Kirkonrotta kutsuu lapsiperheet tutustumaan Forssan kirkkoon.

Kirkkoseikkailu järjestettiin Forssan seurakunnassa ensi kertaa kirkon 100-vuotisjuhlien yhteydessä viime vuonna.

– Tapahtumassa kävi niin hyvin vieraita, että päätimme ottaa tästä perinteen. Viime vuoden kirkkoseikkailuun osallistui yhteensä 160 henkilöä, seurakunnan lapsityöntekijä Anniina Suvilampi taustoittaa.

Elämykselliseen iltaan lukeutuu monenlaista puuhaa niin sisällä kirkossa kuin pihamaalla.

– Illan aikana on mahdollisuus päästä kurkistamaan urkuihin ja jopa soittaa niitä. Kirkontorniin kiipeäminen on varmasti myös odotettu juttu, Suvilampi uskoo.

Seurakunnan väki on suunnitellut tapahtuman ympärille monenlaisia aktiviteetteja.

– Kirkossa voi esimerkiksi pelata jättimuistipeliä, rakentaa oman kirkkosalin pienoiskoossa ja maalata taskuristin. Kirkon ulkoalueella järjestetään ainakin heijastinrata.

Tavuja havuissa

Tapahtumassa seikkailee myös lastensuosikki eli kirkonrotta.

– Lapsille tutuksi ja rakkaaksi tullut kirkonrotta on seikkaillut esimerkiksi eri tapahtumissa, lasten pääsiäis- ja joulukirkoissa sekä leirikeskus Klemelässä.

Kirkonrotta osallistui myös vuosi sitten järjestettyyn kirkkoseikkailuun.

– Eräs lapsi toi silloin Kirkonrotalle jopa piirustuksen tuliaiseksi. Rottaa pääsee myös halaamaan, Suvilampi lupaa.

Tapahtuma nivoutuu samana lauantaina vietettävän pyhäinpäivän ympärille, jota käsitellään esimerkiksi alkujuonnossa.

– Kirkosta löytyy esimerkiksi havuja, joissa on tavuja. Nämä auttavat lapsia ratkaisemaan tehtävän, joka vie aarrearkkua kohti, josta löytyy yllätys.

Suosittuja tapahtumia

Forssan seurakunta muistaa lapsiperheitä monenlaisilla tapahtumilla. Esimerkiksi elokuussa vietettiin perinteeksi muodostunutta Kummin kaa -päivää ja syyskuussa järjestettiin jo kahdestoista kirkon ympärijuoksu.

– On ilo järjestää tapahtumia, kun niihin osallistutaan niin hienosti, Suvilampi kiittelee.

Suosittuja ovat myös seurakunnan kerhot.

– Meillä pyörii neljä päiväkerhoa ja erityisen suosittuja ovat avoimet päiväkerhot, joita järjestetään myös neljä kertaa viikossa eri paikoissa.

Kirkkoseikkailu ke 30.10. klo 18–20. Tapahtumassa mehu- ja piparitarjoilu.