JUTUT

Legendoja pururadan varressa

Loimaan Perinnesuksi ry:n puuhamies Jouko Pukki esittelee näyttelyparakin uusia aarteita.

On enemmän kuin luonnollisen kokoisia pahvikuvia legendaarisista suomalaishiihtäjistä, sementtilaattoja, joihin ovat kirjoittaneet nimensä ja painaneet kädenjälkensä esimerkiksi Harri ja Marja-Liisa Kirvesniemi, on erilaisia viirejä, hiihtoaiheista kirjallisuutta ja paljon muuta.

– Olen taas tehnyt muutaman matkan Lahden Hiihtomuseoon. He ovat siellä aina yhtä mielissään siitä, että meille kelpaa mikä tahansa, josta he haluavat päästä eroon, Pukki virnistää.

Kansankiihotusta

Perinnesuksi osallistuu Suomen olympiakomitean valtakunnalliseen Unelmien liikuntapäivään. Tapahtuman myötä eri puolilla maata järjestetään kaikenlaista pop up -liikuntaa.

– Viime vuonna osallistuimme järjestämällä kymmenen toimintavuotemme kunniaksi mittavan hiihtoaiheisen näyttelyn Vesikoski-talossa. Tällä kerralla rakennamme hiihtomuseomme viereiselle pururadalle urheilusuuruuksien tunnistamisradan. Julkkikset ovat mukana vain kuvina, sillä livenä emme heitä voineet tänne varata, Jouko Pukki kertoo.

Muuhun ohjelmaan kuuluu mm. opastusta sauvakävelyyn.

– Perusnäyttely on avoinna ja oppaina toimivat Perinnesuksen veteraanit. Makkaranpaistoasiantuntijoina mukana ovat kokeneet talkoolaisemme.

Liikuntapäivän Pukki toteaa kansankiihotustapahtumaksi.

– Tavoitteena on kannustaa ihmisiä ulkoiluliikuntaan ja liikuntaan yleisesti. Tällaisten valtakunnallisten juttujen myötä joku jossakin saattaa löytää kipinän liikkumiseen.

Unelmien liikuntapäivä Perinnesuksen hiihtomuseolla helatorstaina 11-15.