JUTUT Somero

Lipuvaa valssia ja svengaavaa fokstrottia – Tanssilavan taika tuo ihmiset yhteen

Seutu-Sanomat vieraili perinteisissä lavatansseissa.
Tanssiorkesteri Taikakuu viihdytti tanssijoita Esakalliolla.
Tanssiorkesteri Taikakuu viihdytti tanssijoita Esakalliolla.

Toukokuinen ilta on saanut ihmiset liikkeelle. Kellon käydessä kahdeksaa Esakallion tanssilava alkaa täyttyä tanssin ystävistä. Tanssiorkesteri Taikakuu aloittaa viihdyttämisen. Se johdattaa tanssijat illan ensimmäiseen tanssiin Vanhoja poikia viiksekkäitä -valssin siivittämänä.

Valssin pyörteissä on myös Anu Kaseva tanssiparinsa Johannes Kosken viemänä. Molemmat heistä ovat harrastaneet tanssia jo muutamia vuosia. Kosken kipinä tanssia kohtaan syttyi jo lukion vanhojen tansseissa. Uusien ystävien myötä hänen tiensä johti myös lukion jälkeen tanssin pariin.

– Ensimmäinen lavatanssikokemukseni vuonna 2015 oli yhtä aikaa ihana ja hirveä. Mistään muualta ei löydy niin perinteistä meininkiä kuin tansseista. Tanssiin jää koukkuun, Kaseva naurahtaa tanssien välissä.

Tanssietiketti tutuksi

Kahden tanssin jälkeen naiset muodostavat lavan reunaan hakurivin. Lähimmäksi lavaa rivissä asettuvat nuorimmat ja kokeneimmat tanssijat. Tanssietiketin mukaan saman parin kanssa tanssitaan aina kaksi tanssia. Tanssit alkavat aina miesten haulla. Vaikka tanssiin hakija ei olisi kaikista toivotuin, tanssikutsua ei torjuta.

– Ainoastaan silloin tanssista voi kieltäytyä, jos tanssipari on humalassa tai käyttäytyy muuten häiritsevästi. Tanssilavoilla on tietyt säännöt, joita tulee noudattaa. Ne helpottavat ja selkeyttävät kaikkien toimintaa tansseissa, sisarukset Mari ja Maija Lehto huikkaavat hakurivistä.

He löysivät tanssiharrastuksen menevän tanssimusiikin kautta.

Lehdon sisarusten mukaan tanssilavalle tuloa ensi kertaa ei kannata jännittää.

– Tanssietiketti tulee nopeasti tutuksi ja muut tanssijat neuvovat mielellänsä vasta-alkajia. Mikäli suoraan tansseihin lähteminen hirvittää, kannattaa osallistua tanssikurssille. Siellä tanssietikettiä ja eri tansseja harjoitellaan konkreettisesti, he kannustavat.

Tanssit alkavat ja päättyvät aina valssiin. Illan aikana kuullaan usein myös menevämpiä kappaleita. Maija Lehto (vas.), Anu Kaseva ja Johannes Koski näyttävät, miten helmat saadaan pyörimään.
Tanssit alkavat ja päättyvät aina valssiin. Illan aikana kuullaan usein myös menevämpiä kappaleita. Maija Lehto (vas.), Anu Kaseva ja Johannes Koski näyttävät, miten helmat saadaan pyörimään.

Tanssi on elämäntapa

Perjantai-illan hämärtyessä tanssilattia pullistelee eri-ikäisiä tanssipareja. Ikäjakauma tanssilavoilla on tasainen. Nuoria miehiä kaivataan kuitenkin tanssiharrastuksen pariin. Huolimatta siitä, että tanssipaikassa on a-oikeudet, humalaisia ei tanssilattialla näy. Humalajuominen ei kuulu tanssietikettiin.

– Tanssi on suuri vastapaino työlle. Työpäivän aikana usein odotan, milloin saan laittaa tanssikengät jalkaan. Tanssia voisi kutsua melkeinpä elämäntavaksi, Kaseva kuvailee.

Tanssit on myös sosiaalinen tapahtuma. Monet ovat löytäneet tansseista uusia ystäviä, mutta myös elämänkumppanin.

– Automatkat tanssipaikkoihin ovat tanssireissujen parhaita hetkiä. Niiden aikana käydään läpi illan kiinnostavimmat tapahtumat kavereiden kanssa. Tanssit johdattavat myös mitä upeimpiin paikkoihin, joihin ei ilman tanssiharrastusta tulisi lähdettyä, Koski summaa.

Viimeinen valssi kajahtaa Esakalliolla kello yhden aikaan. Tanssikansa vaihtaa tanssikengät pois ja suuntaa autoilleen. Viikon päästä on taas uudet tanssit.

 Tansseissa on harvoin järjestyshäiriöitä. Tanssikansa on oikein leppoista porukkaa, kuvailevat järjestyksenvalvojat Jyrki Lahdelma ja Rita Lauranto.
 Tansseissa on harvoin järjestyshäiriöitä. Tanssikansa on oikein leppoista porukkaa, kuvailevat järjestyksenvalvojat Jyrki Lahdelma ja Rita Lauranto.