JUTUT Loimaa

Loimaa yrittää myydä entisen päiväkodin Alastarolla – Ylin tarjous vain 4000 euroa

Loimaan kaupunki on myymässä Alastaron keskustassa sijaitsevaa entistä päiväkotirakennusta. Kohteesta on tähän mennessä tarjottu vain neljätuhatta euroa.
Alastaron entisestä päiväkodista on tähän mennessä tarjottu kovin pieniä summia.

Alastaron entinen päiväkotirakennus on valmistunut vuonna 1952. Laajennus ja peruskorjaus rakennukseen on tehty vuonna 1989.

Päiväkotitoiminta rakennuksessa päättyi heinäkuussa 2015, kun Alastarolla aloitti yksityinen päiväkoti. Sittemmin taloon kaavailtiin vastaanottokeskusta, mutta turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskusten tarpeen vähentyessä olennaisesti hankkeesta luovuttiin.

– Käytännössä rakennus on ollut tyhjillään viimeisen kolmen vuoden ajan. Jonkin verran siellä on ollut työllisyyspalveluiden toimintaa, Loimaan kaupungin rakennuttamisinsinööri Harri Laaksonen kertoo.

Laaksonen toteaa rakennuksen peruskuntoiseksi.

– Siellä on aikanaan ollut sisäilmaongelmaa, jota on 90-luvulla korjattu. Varmaankin se on tällä hetkellä kohtuullisessa kunnossa, mutta remontoimista siellä silti on.

Rakennuksen kerrosala on 201 neliötä. Rakennuksessa on kaksi kerrosta ja kellarikerros saunatiloineen. Kauppaan sisältyy noin 700 neliön tontti ja siihen liitetty vajaan 3900 neliön määräala.

Neljätuhatta tarjottu

Päiväkotirakennus on myytävänä huutokaupat.com-sivustolla. Tähän mennessä siitä on tehty neljä tarjousta, joista suurin on neljätuhatta euroa.

– Sinne näköjään vain heitellään jotakin, mutta ei se neljällätuhannella lähde. Kiinteistön kirjanpitoarvo on 45 000 euroa, mutta tekninen arvo jonkin verran enemmän. Kohteen ylläpitokustannukset ovat hieman alle 10 000 euroa vuodessa. Nykyiset rakennukseen sijoittuvat toiminnot voidaan järjestää kaupungin muissa tiloissa, jolloin ylläpitokustannuksistakin päästäisiin. Siitä, mikä on hyväksyttävän kokoinen tarjous, päättää kaupunginhallitus, Harri Laaksonen sanoo.

Huutokauppaehtojen mukaan Loimaan kaupungilla on oikeus hyväksyä tai hylätä suurin tarjous. Huutokauppa-aika päättyy tammikuun 7. päivänä.

Kaupungilla on myytävänä myös muutama muu kohde.

– Niitä ei ole ainakaan vielä päätetty laittaa huutokaupat.com-sivustolle, sillä päiväkotikiinteistö toimii nyt eräänlaisena pilottikohteena. Ne muut kiinteistöt ovat lähinnä purkukuntoisia kohteita.