JUTUT Loimaa

Loimaalainen Citikka-huolto laajensi ja muutti – Avajaisissa kävivät kesällä Marcus Grönholm ja Arttu Wiskari

Loimaalla toimiva Citikka-huolto on keskittynyt kahden merkin, Citroenin ja Peugeotin korjauksiin ja huoltoihin. Vajaa vuosi sitten yritys oli uuden edessä, kun piti muuttaa omiin tiloihin aiemmista vuokratiloista.
Uudessa hallissa on kahdeksan nosturipaikkaa ja laajat valoisat tilat.
Uudessa hallissa on kahdeksan nosturipaikkaa ja laajat valoisat tilat.

Yrittäjä Timo Julkunen kertoo, että aiemmin 1990-luvun loppupuolella aloittanut yritys toimi kotitilalla olleessa rakennuksessa, mutta tulipalon jälkeen oli pakko hakea toiminnalle muita tiloja. Jo silloin nykyistäkin sijaintia tavoiteltiin, mutta kauppoihin ei päästy vaan jouduttiin väliaikaistiloihin.

– Nyt olemme toimineet Poikkitiellä lähes vuoden ja tilat ja sijainti ovat osoittautuneet hyviksi, avajaisia pidimme kesällä. Vaimon kanssa alkuun suunniteltiin pientä tilaisuutta, jossa olisi tarjolla asiakkaille, merkkikerhoille ja yhteistyökumppaneille hyvää ruokaa ja sirkushuveja. Sattuman kauttakin asia vähän laajeni, tuli mahdollisuus kutsua paikalle Marcus Grönholm rallikalustoineen, Arttu Wiskarin ajateltiin sopivan suurelle osalle ihmisistä. Merkkikerhoilta saatiin paikalle näyttäviä autoja.

– Päivän suosio yllätti. Tarkkaa tietoa ei ole kävijämäärästä, mutta arvio on 400-800 henkeä, kertoo Julkunen.

Alkuun merkkiharrastuksesta

Timo Julkunen aloitti kunnostamalla lähinnä Citroenin malleja, ensin omia ja taitojen ja maineen karttuessa toistenkin harrastajien kalustoa. Siinä hän teki kaikkea peltitöistä, maalauksesta, moottoriremonteista aina verhouksiin asti. Siitä toiminta laajeni myös käyttöautojen huoltoihin ja korjauksiin.

Julkusen merkkituntemus ja se, ettei merkkien paikoin toisten mielestä eksoottisuuskaan ollut kynnyskysymys työhön ryhtymisessä, levisi laajoihin käyttäjäpiireihin. Nyt yritys voi tarjota Citroenin ja Peugeotin huoltoihin kaikki tarvittavan tietoisuuden ja erikoistyökalut. Lisäksi yritys pitää laajaa omaa varaosavarastoa, jopa erikoisimmat jousitusosat ovat yleensä hyllytavaraa.

Citikkahuolto kunnostaa edelleen myös harrasteautoja, ne tarjoavat sopivaa täydennystä hiljaisiin aikoihin.
Citikkahuolto kunnostaa edelleen myös harrasteautoja, ne tarjoavat sopivaa täydennystä hiljaisiin aikoihin.

Merkkivaltuudet harkinnassa

Uudessa hallissa on kahdeksan nosturipaikkaa ja töissä on kolme asentajaa. Julkunen itse kertoo tekevänsä yrityksessä kaikkia töitä asennuksista siivouksiin.

– Ei tässä vielä jouda töiden vastaanotossa istumaan. Vaimoni Annu Julkunen hoitaa asiakaspalvelun ja on hyvin oppinut jo tavanomaisempien huoltojen sisällöt ja ajantarpeen. Meillä käy asiakkaita Turku–Helsinki–Tampere-kolmion sisältä ja tietysti lähiseuduilta. Keskitymme kahden merkin huoltoihin ja korjauksiin, niihin on erikoistesterit ja työkalut.

Vierasmerkeillä työt vievät enemmän aikaa, emmekä siksi juuri halua niitä tehdä, kertoo Julkunen.

Julkusen mukaan pohdinnassa on valtuutetun merkkikorjaamon statuksen hankkiminen. Se toisi pääsyn jatkuviin merkkikoulutuksiin, viimeisimmät testiohjelmat ja suoran yhteyden tehtaan neuvontaan.

– Edelleen teemme myös jonkin verran merkkien harrasteautojen remontteja, ne tuovat sopivaa täydennystä hiljaisiin aikoihin, päättää Timo Julkunen.

Julkunen pohdiskelee myös, että synkkien talouslukujen vastapainoksi seutukunnalle kannattaisi järjestää positiivisia tilaisuuksia, vaikka jokin toritapahtuma hyvine esiintyjineen. Se toisi hänen mielestään hyvää mieltä ja uskoa omaan seutuun ja pärjäämiseen.