JUTUT Loimaa

Loimaalainen haudankaivaja osallistui Napakymppiin – “Elämää ei saa ottaa liian vakavasti”

Loimaan seurakunnassa haudankaivajana työskentelevä Mikko Mäenpää nähtiin Napakympissä herra A:na.
26-vuotias Mikko Mäenpää etsii yhä rinnalleen elämänkumppania.
26-vuotias Mikko Mäenpää etsii yhä rinnalleen elämänkumppania.

Napakympin uusimman tuotantokauden 11. jaksossa nähtiin loimaalainen Mikko Mäenpää.

– Työkaverini Aki Mäkinen ilmoitti minut mukaan. Hän totesi vaan kesken työpäivän ilmoittaneensa minut Napakymppiin. Ajattelin aluksi, että kyseessä oli tsoukki, kun Aki on kuitenkin aika ketku kaveri, Mikko Mäenpää naureskelee.

Toteamus ei ollut vitsi, vaan tuotantoyhtiö otti Mäenpäähän ensimmäistä kertaa viime syksynä.

– Emmin päätöstä aikani. Lopulta kuvasimme pyydetyn esittelyvideon, ja tuotanto jäi pohtimaan toisilleen mahdollisimman hyvin sopivia ehdokkaita.

Joulukuussa Mäenpää sai yhteydenoton peruutuspaikasta, ja hän matkusti lyhyellä varoitusajalla kuvauksiin Tampereelle.

– Pidin asian omana tietonani pitkään, koska sopimusteknisistä syistä en olisi kuitenkaan saanut kertoa tiettyjä asioita.

Mielenkiintoinen kokemus

Mäenpään jakson ensiesitys tapahtui vapunpäivänä. Jaksossa hänet nähtiin herra A:na. Mäenpään ammatti herätti hilpeyttä juontaja Janne Katajassa, joka innostui kyselemään, etsiikö mies maanläheistä ja elävää seuraa. Neiti X:n kysymyksissä loimaalaisesta paljastui muun muassa kaveriporukan yllyttäjä ja puolison lepyttäjä, ja lisäksi mies joutui pienen painostuksen alaisena laulamaan.

– Kun muut miehet eivät laulaneet, niin ajattelin, että erotun muista.

Neiti X valitsi matkaseurakseen hämeenlinnalaisen herra C:n. Mäenpään käärössä olisi ollut matka Puolan Gdanskiin.

– Niin siinä sitten kävi. Toisaalta oli huojentavaa, etten tullut valituksi, koska neiti X oli Lapista, ja siinä olisi ollut pitkä välimatka.

Mäenpää on saanut jaksosta ainoastaan positiivista palautetta.

– On tullut paljon positiivista palautetta. Sanoivat, että väärän valitsi.

Mäenpään mukaan kokemus oli mielenkiintoinen.

– Lähtisin koska vaan uusiksi, kun tiedän nyt, millainen kokemus ylipäänsä on.

Työt toivat Loimaalle

Akaan Viialasta kotoisin oleva Mikko Mäenpää on asunut Loimaalla vuodesta 2012.

– Opiskelin kivimieheksi Vammalassa, ja päädyin ensin Loimaan Kivelle ja sitten tänne seurakuntaan, jossa minulla tuli tammikuussa neljä vuotta täyteen vakituisena.

Mäenpää on opiskellut työnsä ohessa myös suntioksi.

– Haudankaivajan työn olen oppinut työtä tekemällä. Työ on monipuolista, johon vaikuttaa vuodenajan vaihtelut.

Vapaa-aikana Mäenpää pelaa mielellään lentopalloa ja katselee elokuvia.

– Viikonloppuisin tulee usein lähdettyä reissuun. Isäni asuu Loimaalla, äiti on Nokialla, ja kavereita on paljon Vammalassa.

26-vuotias Mäenpää on elänyt sinkkuna parisen vuotta.

– Haussa on yhä sellainen elämänkumppani, jolla on hyvä huumorintaju ja pilkettä silmäkulmassa. Elämää ei saa ottaa liian vakavasti, Mäenpää tuumaa.

Mikko Mäenpään jakso on yhä nähtävissä Nelosen Ruutu-palvelussa.

Napakymppi

Vuonna 1985 aloittanut ohjelma, joka perustuu Yhdysvalloissa 1960-luvulla kehitettyyn The Dating Game -formaattiin.

Sarjassa herra tai neiti X esittävät sermin takana oleville kumppaniehdokkailleen (A, B, ja C) kysymyksiä, joiden perusteella he valitsevat seuralaisen itselleen. X ja kumppani saavat palkinnoksi matkan.

Ensimmäisellä kaudella sarjaa juonsi Markus Similä, jonka jälkeen juontajana vaikutti 17 vuoden ajan Kari Salmelainen.

Napakymppi teki paluun syksyllä 2017. Nykyisenä juontajana toimii Janne Kataja. Ohjelmassa on mukana myös pianisti Lenni-Kalle Taipale ja näyttelijä Niina Lahtinen