JUTUT Loimaa

Loimaalainen Jami rakensi liikuteltavan jalkapallosaunan: ”Hullun hommaahan se oli”

Loimaalainen Jami Lainio tekee kahta työtä, mutta keksi itselleen vielä ylimääräisen sadan tunnin projektin. Lainio rakensi siirrettävän jalkapallosaunan, joka herättää melkoisesti hämmästystä liikenteessä.
Jami Lainion jalkapallosauna näyttää sisältä suuremmalta kuin ulkoa katseltuna.
Jami Lainion jalkapallosauna näyttää sisältä suuremmalta kuin ulkoa katseltuna.

Alun perin sauna oli aihiona Jami Lainion kaverilla.

– Se oli täysin keskeneräinen ja osin mätäkin. Olin aiemmin jo suunnitellut, että teen itselleni jonkinlaisen peräkärrysaunan, jota voin kuljettaa kalastusreissuilla, Lainio kertoo.

Lainio osti aihion ja alkoi rakentaa jalkapallosaunaa.

– Yllätyin itsekin, kuinka paljon aikaa rakentamiseen kului, varmaan sata tuntia. Hullun hommaahan se oli, siinä ajassa olisi tehnyt jo monta tavallista saunaa.

Hyvät löylyt

Rakennusalalla päivätöitä tekevä ja muina aikoina ajoneuvojen ohjelmistojen parissa oman yrityksensä puitteissa toimiva Jami Lainio vahvisti erikoisen saunansa runkoa, teki lauteet, kiukaan ja ikkunat.

– Ikkunat tein polykarbonaatista, sillä kuljetuksissa lasi-ikkunat olisivat voineet saada kiveniskemiä ja hajota. Pimeitä vuodenaikoja ajatellen saunaan pitää vielä tehdä ledvalaistus, Lainio toteaa.

Sisältä jalkapallosauna näyttää suuremmalta kuin ulkoa katseltuna. Halkaisija on kaksi metriä.

– Jos olisin tehnyt sen isommaksi, se olisi mennyt leveän kuljetuksen puolelle.

Lauteille mahtuu 4-6 ihmistä.

– Kiukaan jouduin tekemään itse siksi, että valmiskiukaat ovat tähän tilaan liian korkeita ja syviä. Kiuas näyttää pieneltä, mutta se antaa tosi hyvät löylyt.

Kiukaassa on 60 kiloa kiviä. Saunan lämmitys 70 asteeseen kestää tunnin.

– Lämmitykseen tarvitaan korkeintaan viisitoista normaalia koivuklapia. Seitsemässäkymmenessä asteessa löyly on hyvä ja kostea. 90 astetta on liikaa, sillä siinä palaa korvat.

Sauna kulkee tukevasti sidottuna trailerin päällä.
Sauna kulkee tukevasti sidottuna trailerin päällä.

Oudohko kuljetus

Saunansa Jami Lainio rakensi alun pitäen omaan käyttöönsä.

– Totesin kuitenkin, että käyttö jää aika vähäiseksi, joten aloin vuokrata saunaa. Tähän mennessä sauna on käynyt kahdessa jalkapalloturnauksessa, HeMa Showssa ja kaverin mökillä, Lainio kertoo.

Ihmiset ovat kyselleet, onko Lainiolla myös siirrettävä palju.

– Ei ole vielä, mutta sellaisen rakentaminen on suunnitteilla

Lainio sanoo jalkapallosaunan herättäneen huomiota, joskaan se ei ole paljon liikkunut ja on kotipihassa vähän näkymättömissä.

– Tarkoitus on viedä sauna ysitien varteen silkkipainon tontille säilytykseen.

Sauna on tukevasti trailerin päällä ja jokaisessa kulmassa on sidontalenkit.

– Ei siinä ole mitään huomautettavaa, mutta ihmettelen silti, ettei minua ole pysäytetty, kun olen sitä kuljettanut. Tosin en ole poliiseja nähnytkään, mutta joku saattaisi soittaa poliisille ja kertoa, että täällä menee nyt vähän oudomman näköinen kuljetus.

Entä aikooko Lainio loimaalaisena rakentaa myös lentopallo- ja koripallosaunat?

– Ainakaan nyt ei ole sellaista suunnitelmaa. Keilahallilta kyllä kysyttiin, rakentaisinko heille keilapallosaunan, mutta se on hyvin hankala toteuttaa. Tietenkin Suomessa pitäisi olla myös jääkiekkosauna, mutta ongelmallinen sekin on. Siitä pitäisi tehdä hirvittävän leveä.