JUTUT Loimaa

Loimaalaisen Silokankaan lammastilalla lapset oppivat vastuunkantoa maatilakerhossa

Loimaalaisella Silokankaan maatilalla pyörii tusina lasta. Maatilakerholaiset tekevät pieniä töitä, ratsastavat ponilla, hoivaavat karitsoja ja oppivat samalla vastuunkantoa ja sosiaalisuutta.
Klaudia, Aino Mäkitalo, Justiina, Aatu, Ellinoora Silokangas, Lyyli, Eino, Aaron ja Venla viettivät kevätiltaa Woodoon ja Maunon kanssa.
Klaudia, Aino Mäkitalo, Justiina, Aatu, Ellinoora Silokangas, Lyyli, Eino, Aaron ja Venla viettivät kevätiltaa Woodoon ja Maunon kanssa.

Joka toinen viikko Silokankaan lammastilalla kokoontuvan maatilakerhon lapset tekevät monenlaisia asioita.

– Täällä opetellaan kädentaitoja, tehdään puhdetöitä, ajellaan traktorilla, hoidetaan eläimiä, rakennetaan linnunpönttöjä ja kaiken kaikkiaan eletään maatilan arjessa, kerhon ohjaajana Ellinoora Silokankaan kanssa toimiva Aino Mäkitalo kertoo.

Kerhossa käy tusina lasta, joista nuorimmat ovat kolmivuotiaita.

– Idea lähti siitä, kun Silokankaan tilalla pyöri lapsia muutenkin. Perheen omien lasten lisäksi kerholaisia ovat lähialueen lapset, joista kaikilla ei ole kotona eläimiä.

Lastensuojelussa työtä tekevä Mäkitalo toteaa lasten oppivan keskenään ja eläinten parissa vastuunkantoa ja sosiaalisuutta.

– Myös omat lapsemme oppivat toimimaan toisten lasten ja eläinten kanssa. Yhdessä tekeminen kiinnostaa kaikkia. He oppivat kerhossa myös myötätuntoa niin toisiaan kuin eläimiäkin kohtaan, Ellinoora Silokangas sanoo.

Silokangas arvioi, että eniten lapsia kiinnostavat pienet karitsat.

– Lampaiden kanssa on siten helppo touhuta, että niitä ei koske sellainen tiukka lainsäädäntö ja steriilisyys kuten muita tuotantoeläimiä.

Pois kiireestä

Silokankaan tilalla on nyt aikuisten lampaiden lisäksi kuusikymmentä keväistä karitsaa, jotka saavat runsaasti hellyyttä ja hoivaa pieniltä kerholaisilta.

– Erityisesti ahvenanmaanlampaat ovat kiinnostavia, sillä ne ovat kaikki erinäköisiä ja sitä myöten helposti otettavissa nimikkoeläimiksi, Ellinoora Silokangas kertoo.

Kerhoa pidetään kerrallaan periaatteessa kaksi tuntia, mutta käytännössä illat venyvät.

– Se ei haittaa ollenkaan, vaan päinvastoin. Jos jokin homma on kesken, se tehdään loppuun eikä tuijoteta kelloa. Eikä lapsilla ole todellakaan kiire pois. Tarjoamme heille tekemistä, joka tänä päivänä ei ole itsestään selvää. Meille itsellemme on kivaa, kun voimme olla hyödyksi, ja lapset pääsevät kiinni maatilan perusarkeen. Elämässä on nykyään lapsillakin niin paljon touhua ja kiirettä, että on välillä kiva panostaa rauhalliseen maalla olemiseen.

Kerhon lapsiin lukeutuvalla Klaudialla on lemmikkikaritsa nimeltä Tilli. Lampaiden ohella Klaudiaa kiinnostavat tilan ponit.

– Ratsastaminen on parasta, Klaudia toteaa.

Justiina allekirjoittaa asian.

– Tykkään olla ponin selässä. Harrastan myös partiota, missä olen jo suorittanut yhtä lukuun ottamatta kaikki merkit.