JUTUT Loimaa

Loimaalla kaksi harrasteajoneuvotapahtumaa – HeMaShow’ssa kehitysvammaiset ovat kunniavieraita

HeMa Styling ry järjestää kaksi monipuolista ohjelmaa sisältävää harrasteajoneuvotapahtumaa.
HeMaShow tuo jälleen näytille rekkoja ja harrasteajoneuvoja.
HeMaShow tuo jälleen näytille rekkoja ja harrasteajoneuvoja.

Harrasteajoneuvotapahtuma HeMaShow´ta järjestävä HeMa Styling ry laajentaa reviiriään Virttaalle.

– Haluamme osaltamme tuoda lisää elämää myös Alastaron moottoriradalle järjestämällä siellä sijaitsevan ravintolan nimen mukaisesti ParkFerme-tapahtuman, HeMa Stylingin Juha Rossi kertoo.

Tapahtumaan sisältyy mm. cartingautoajelua, musiikkia, jenkkicruisingia sekä ruokaa ja juomaa.

– Lapsille on luvassa myös esimerkiksi sumopainipukujen kokeilua ja keppihevosratsastusta.

HeMa Styling panostaa edelleen hyväntekeväisyyteen.

– Kehitysvammaiset ovat edelleen keskiössä. Teemme sydämestämme tätä työtä heidän hyväkseen.

Rossi toivoo, että kehitysvammaisille järjestyy kuljetus tapahtumaan.

– Yritykset voivat panostaa tähän esimerkiksi ostamalla tilaa mainonnalleen esiintymislavan viereen tulevalta ledtaululta. Pyrimme myös itse järjestämään kehitysvammaisille ja heidän saattajilleen kyytejä mahdollisuuksien mukaan.

Perhetapahtuma Virttaalla alkaa 20. heinäkuuta klo 11 ja päättyy klo 18. Noin klo 20-21 käynnistyvä iltatapahtuma pitää sisällään mm. elävää musiikkia, karaokea sekä mies- ja naisstripparin esitykset.

HeMaShow Hirvikoskella

Kuukautta myöhemmin HeMa Styling järjestää jälleen HeMaShow´n Hirvihovin liikuntakeskuksen alueella.

– Luvassa on edelleen jenkkiautoja ja rekkoja, pin-up -tyttöjä ja Miss HeMan valinta sekä tietenkin runsaasti lastenohjelmaa, Juha Rossi kertoo.

Rossi toivoo VIP-lippujen menevän viime kertaa paremmin kaupaksi, sillä niiden tuotolla voidaan kustantaa kehitysvammaisten matkoja tapahtumaan.

– Viime vuonna lippuja meni ihmeellisen vähän, vaikka neljällä-viidelläkympillä saa sisäänpääsyn lisäksi rahallista arvoa enemmän ruokaa ja juomaa. Me emme kerää rahaa itsellemme, vaan hyväntekeväisyyteen eli kehitysvammaisten matkoihin. Yhdistys ei tapahtumia järjestämällä rikastu senttiäkään.

VIP-lippuja voi ostaa Ravintola Lankosta, Bar Edgarista ja Loimaan Keilahallista.

HeMaShow 17.–18.8. la 11–23 ja su klo 11–16 Hirvikoskella.