JUTUT

Maria Vanha-Similä tutki Forssan tehdasyhteisöä – lastenhoito oli isienkin vastuulla

Juttu on julkaistu alun perin Seutu-Sanomissa 27.11.2017.

 

Maria Vanha-Similä toteutti kansatieteilijänä Forssan museossa Muistoja Kutomolta -muistitietoprojektin.

– Projektin puitteissa järjestin entisille tehtaalaisille paljon keskustelu- ja muistelutilaisuuksia, keräsin aineistoa ja rakensin näyttelyitä. Hurahdin aiheeseen, joka oli entuudestaan aika lailla tutkimatonkin, Vanha-Similä kertoo.

Vanha-Similä halusi hyödyntää keräämäänsä aineistoa, haki ja sai tutkimusrahoitusta ja hakeutui Turun yliopiston tohtorikoulutukseen. Tämän vuoden lokakuussa Vanha-Similä väitteli tohtoriksi.

Keskiössä ihminen

Maria Vanha-Similän väitöskirja on nimeltään Yhtiöön, yhtiöön! Lapsiperheiden arki Forssan tehdasyhteisössä 1950–1970-luvuilla.

– Tutkimuksen keskiössä on ihminen. En keskity siinä pelkästään tehdastyöläisiin, vaan kaikkiin ammattiryhmiin siivoojista johtajiin. 50–70-luvut olivat tutkimukseni kohteena siksi, että 40-luku oli sotien vuoksi poikkeuksellista aikaa, 80-luku taas jo hyvin erilaista aiempiin vuosikymmeniin nähden, Vanha-Similä toteaa.

Näkökulmat Vanha-Similä sai haastatteluista.

– Aiheet ovat niitä, jotka näille ihmisille ovat olleet tärkeitä. Ihmiset puhuivat paljon juuri perheistään.

Yksi iso osa tehtaalaisten elämää oli se, miten järjestää lastenhoito.

– Yhtiöllä oli oma lastentarha, joka oli merkityksellinen etenkin yksinhuoltajille ja työn perässä muuttaneille. Koska vuorotyötä tehtiin paljon, perheissä turvauduttiin lastenhoidossa isovanhempiin ja ystäviin, myös työkaverit hoitivat vuorotellen toistensa lapsia.

Yleistä oli se, että vanhemmat tekivät töitä eri vuoroissa ja vaihtoivat lastenhoitovuoroa lennossa.

– Moni työläisisä otti aktiivisen roolin vanhempana. He saattoivat itse tehdä töitä vain viikonloppuisin ja hoitaa lapsiaan arkipäivät, jolloin perheenäidit olivat töissä. Ei lastenhoito silloin ollut isille ideologinen ratkaisu.

Työn perässä kauempaakin

Tehdas houkutteli paitsi forssalaisia ja lähikuntien asukkaita myös esimerkiksi helsinkiläisiä ja Savon sydänmaiden asukkaita.

– Sotien jälkeen Helsingistä oli vaikea saada asuntoa, joten ihmiset hakivat töitä sieltä, missä sen myötä sai asunnonkin. Forssassa rakennettiin kerrostaloja ja se sitoutti paikkakunnalle. Tehtaan tarjoama asunto koettiin turvalliseksi, mutta joitakin ahdisti ajatus asumisesta työnantajan omistamassa asunnossa, Maria Vanha-Similä kertoo.

Forssaan tultiin töihin myös maaseudun rakennemuutoksen myötä.

– Maaseutu ei enää tarjonnut elantoa ja koulut olivat kaukana. Forssassa puolestaan oli myös yhteiskoulu.

Arki oli tehtaan väelle työntäyteistä, kunnes viisipäiväiseen työviikkoon siirtyminen 60–70-lukujen vaihteessa helpotti tilannetta.

– Yhtiöllä oli monenlaista vapaa-ajan toimintaa. Työnantaja järjesti esimerkiksi hiihtokilpailuja ja erilaisia kerhoja, joihin osa tehtaalaisista osallistui ahkerasti. Korkeassa asemassa toimivien harrastukset olivat herraskaisempia. Tehtaan ylin johto esimerkiksi metsästi omassa porukassaan.

Koskettava projekti

Maria Vanha-Similä toteaa museolla vetämänsä hankkeen ja väitöskirjan tekemisen mielenkiintoisiksi projekteiksi.

– Aloittaessani astuin täysin vieraaseen maailmaan. Sittemmin hämmennyin tutkimukseni merkityksestä entisille tehtaalaisille, siitä, miten asia on heitä koskettanut. Osa kertoo voimaantuneensa, moni on nauranut ja itkenytkin muistellessaan, Vanha-Similä kertoo.

Projektiin osallistuneet ihmiset ovat kertoneet nuorempien polvien lapsenlapsia myöten innostuneen asioista.

– Lapset ovat alkaneet ymmärtää paremmin omien vanhempiensa maailmaa, ja ehkä kuunnelleet heidän muistojaan ensimmäistä kertaa.

Maria Vanha-Similä kertoo tutkimuksestaan avoimessa yleisötilaisuudessa 30. marraskuuta klo 18 Hämeen ammattikorkeakoulun pienessä auditoriossa Forssassa (Wahreninkatu 11, C-rappu, kolmas kerros).