Muusikko Matti Rinne muutti Forssasta pääkaupunkiseudulle 1990-luvun puolivälissä, mutta vierailee kotikaupungissaan tasaisin väliajoin.
JUTUT Forssa

Matti Rinne juhlii 35-vuotista rumpalin uraansa Statuksessa

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 35 vuotta Matti Rinteen ensimmäisestä livekeikasta. Tämän kunniaksi hän järjestää ravintola Statuksessa bändi-illan.

Rumpali Matti Rinne soitti ensimmäisen keikkansa vuonna 1983 Tergo-nimisessä kokoonpanossa, jossa hänen lisäkseen soittivat Jukka Manner ja Teemu Virtanen.

– Nuorisolautakunta järjesti Tetsillä tapahtuman, jossa soitti neljä bändiä. Janne “Vuke” Vuorenmaa oli aktiivinen järjestäjätaho, ja hän oli myös ensimmäisessä biisissämme erikoisvieraana. Myös Virtasen Tapio oli mukana mahdollistamassa tätä tapahtumaa, Matti Rinne muistelee.

Myöhemmin Tergosta muokkaantui Rotu, joka julkaisi Koijärvellä Lassi Lindqvistin studiolla äänitetyn vinyylisinglen, yhtenä taustahahmona mukana vaikutti Turkka Mali.

– Rotu soitti sellaista pop-rockia. Neumann oli muuten tuolloin EMI:llä tuotantopäällikkönä ja hän halusi kuulla jopa lisää materiaaliamme, mutta siihen se kuitenkin jäi.

Useita kokoonpanoja

Vuonna 1993 perustettiin Bad Moon Rising, joka sittemmin tunnettiin myös nimellä CTRL.

– Bändin oli määrä esiintyä vain yhdellä hyväntekeväisyyskeikalla, mutta lopulta tämä keikka venyi vuosien yhteissoitoksi.

Matti Rinne asui Forssassa 1990-luvun puoliväliin, jolloin media-alan opinnot kuljettivat hänet pääkaupunkiseudulle.

– Forssan vuosina tuli soitettua monissakin kokoonpanoissa, heitin jopa tanssibändikeikkaa. On huomionarvoista, kuinka väkimäärään nähden Forssassa on aina ollut erityisen paljon bändejä ja solisteja.

Väkimäärältään suurimmalle yleisölle Rinne on soittanut Monstermen-yhtyeessä, yhdessä Juha Mäntymaan, Markku Tähtisen ja Jari Eerolan kanssa.

– Lämmittelimme Holjilla vuonna 2010 Eppu Normaalia. Torilla oli noin 7 000–8 000 henkilöä silloin. Arvostan sitä, että Tervomaan Erkki antoi meille mahdollisuuden soittaa. Ei ne aina ole helppoja päätöksiä.

Forssalaisista kulttuurivaikuttajista Rinne nostaa esille myös ravintolayrittäjä Kivanc Güzelin.

– Hän on satsannut monipuolisesti elävän musiikin tarjontaan Forssassa.

Pikantteja versioita

Rinne järjesti kymmenen vuotta sitten Statuksessa nostalgisen bändi-illan nimellä ”25 vuotta kapulat kainalossa”. 19. lokakuuta samassa paikassa järjestettävässä bändi-illassa ensimmäisen Forssan keikkansa heittää Rinteen oma In Cover Roles -bändi.

– Minut on aina kutsuttu bändeihin mukaan, mutta tämä on ensimmäinen kokoonpano, johon olen itse kerännyt soittajat. Halusin haastaa itseäni, soittaa hieman kunnianhimoisemmin ja monipuolisemmin, Rinne kiteyttää.

In Cover Roles tarjoilee pikantteja versioita käsin poimituista kappaleista ajalta, jolloin musiikissa soi analogia. Ohjelmistoon lukeutuu muun muassa Eagles, Joe Cocker, Tom Petty, 10 CC, Pink Floyd ja David Bowie.

– Ei niitä puhkisoitetuimpia ja itsestäänselvimpiä vaihtoehtoja, vaan enemmänkin tuttujen artistien harvemmin soitettuja biisejä. Tosin ei niitä tuttujakaan täysin unohdeta.

Bändi-illassa lavalle nousee myös toinen kokoonpano.

– Sanotaanko näin, että ovimiehet soittaa The Doorsia, Rinne naurahtaa.

– Ja sitten mukana on muitakin yllätysvieraita. Toivottavasti yleisössäkin näkyy vanhoja kavereita, sillä soittamisen vuoksi ja hauskanpidosta tätä tehdään, Rinne toteaa.

In Cover Roles ja vierailevia esiintyjiä, pe 19.10., ravintola Statuksessa.