JUTUT Forssa

Merja Honkala on toiminut lähes 30 vuotta päätoimisena taiteilijana – ”Inspiraatiota en voi jäädä odottamaan”

Merja Honkalan taiteessa yhdistyvät herkät aiheet ja palettiveitsitekniikan rosoinen tekstuuri.
Forssalainen Merja Honkala on toiminut päätoimisena kuvataiteilijana vuodesta 1990. Kuva: AnniinaAho
Forssalainen Merja Honkala on toiminut päätoimisena kuvataiteilijana vuodesta 1990. Kuva: AnniinaAho

Forssalaisen kuvataiteilija Merja Honkalan kotiateljeessa valmistuu parhaillaan maisemamaalaus Savonlinnaan, onkipoika matkaa Tornioon, ja mustan kissan määränpää on Himangalla.

– Teen paljon tilaustöitä. Taidettani on myynnissä nettigalleriani lisäksi myös jälleenmyyjillä. Tällä hetkellä Instagram on väylä, jonka kautta asiakkaita tavoittaa parhaiten, kuvataiteilija Merja Honkala kertoo.

Lohjalta kotoisin oleva Honkala on asunut Forssassa vuodesta 1980.

– Mieheni on kotoisin Torrolta. Asuimme ensin hetken Jokioisilla, jonka jälkeen muutimme Forssaan.

Taiteen kutsu

Merja Honkala piirsi ja maalasi mielellään jo lapsena, mutta ei osannut tuolloin vielä haaveilla kuvataiteilijan ammatista.

Enkeliaiheiset työt ovat suosittuja, pieniä tauluja menee erityisesti lastenhuoneisiin ja kastelahjoiksi. Kuva: AnniinaAho
Enkeliaiheiset työt ovat suosittuja, pieniä tauluja menee erityisesti lastenhuoneisiin ja kastelahjoiksi. Kuva: AnniinaAho

– Kävin emäntäkoulun, mutta sain myös ensimmäisen lapseni aika nuorena, Honkala taustoittaa.

Perheen tytöt syntyivät vuosina 1980 ja 1982, poika vuonna 1985. Päätoimiseksi kuvataiteilijaksi Merja Honkala jättäytyi vuonna 1990.

– Tuolloin oli jo vastattava taiteen kutsuun. Minulla oli noihin aikoihin ateljee ulkovarastossa, koska sisällä ei ollut tilaa samalla tavalla, kun lapset olivat pieniä. Koulun jälkeen heillä oli tapana tulla piirtelemään ja istuskelemaan ateljeehen.

Tänä päivänä Honkala on kahdeksan lapsen mummu.

– Kun lastenlapset saapuvat kylään, niin muovailuvahat ja värikynät pitää kaivaa esille.

Kuin siivellä

Merja Honkalan taiteesta kuvastuu rakkaus luontoon ja eläimiin, lisäksi suosittuja aiheita hänen maalauksissaan ovat enkelit, lapset ja viimeisimpänä kankaalle liidelleet tanssijat.

– Inspiraatiota en voi jäädä odottamaan, koska maalaan työkseni, Honkala hymyilee.

Honkala on maalannut esimerkiksi öljyväritöitä ja akvarelleja, mutta nykyisin hän tekee eniten akryylimaalauksia itse kehittämällään palettiveitsitekniikalla, joka tuo herkkiin aiheisiin rosoisen tekstuurin.

Merja Honkala järjestää ensi vuonna kaksi juhlanäyttelyä.

– Lohjan näyttely on tammikuussa, mutta Forssan näyttelyn paikka on vielä kartoittamatta. 30 vuotta on kulunut kuin siivellä – välillä toivoisi ajan pysähtyvän.

 

Merja Honkalan nettigalleria löytyy osoitteesta: instagram.com/taiteilija_merja_honkala