JUTUT Forssa

MP Ronttismäki matkailee vuosittain tuhansia kilometrejä pitkin Eurooppaa

Forssan Kalliomäestä kotoisin oleva moottoripyöräseura MP Ronttismäki on retkeillyt jo kymmenen vuotta eri puolille Eurooppaa. Matkalla on totuttu kaikkiin olosuhteisiin, sadettakin mitataan kilometreissä.
Tapio Makara ja Harri Maskulin tauolla Tšekissä.
Tapio Makara ja Harri Maskulin tauolla Tšekissä.

MP Ronttismäki on tehnyt matkoja vuodesta 2009, siihen asti ajeltiin lyhempiä reissuja. Nyt on tullut käytyä jo 18 maassa.

– Kaikki lähti oikeastaan jo vuotta aiemmin liikkeelle suunsoitosta. Tuli sanottua, että ensi vuonna mennään sitten Kirkkoniemeen, Risto Malmström muistelee toiminnan alkua.

Matkalle kertyi mittaa 3299 kilometriä.

Reissut tehdään 6–7 moottoripyörällä, reitti suunnitellaan tarkkaan ja hotelliyöpymiset ja tarvittavat lauttapaikat tilataan etukäteen.

– Toki se tekee matkasta tiukempitahtisen, mutta toisaalta porukka haluaa etukäteen tietää, mitä matka tulee maksamaan. Ja onhan etuna se, ettei joudu arpomaan, mahtuuko lauttaan vai joutuuko jäämään odottelemaan, Malmström toteaa.

Seuraavana vuonna oli vuorossa matka äärimmäiseen pohjoiseen, Nordkappiin.

– Kaamasen kautta ylös ja sitten Norjan ja Ruotsin kautta takaisin, Harri Salmi muistelee reittiä.

2011 oli vuorossa kymmenen pääkaupungin reissu. Reittiin mahtuivat Tallinna, Riika, Vilna, Varsova, Praha, Berliini, Kööpenhamina, Oslo, Tukholma ja Helsinki. Mittariin tuli 4723 kilometriä.

Kaikissa olosuhteissa

– Yleensä ollaan oltu liikkeellä elokuussa, mutta Eurooppaan ei moottoripyörällä silloin kannata lähteä, koska siellä on niin kuuma. Matkaa on tehty puolentoista asteen pakkasesta yli 44 asteen helteeseen, pyörän mittari alkaa sen lämpötilan jälkeen näyttää pelkkää viivaa ja kuumaa oli, Malmström muistelee.

Pahin sade osui kohdalle 2013 Ranskan Mont St Michelin matkalla, Ruotsin kautta palatessa tuli 900 kilometriä sadetta. Tämä matka oli pisin toistaiseksi, mittaa kertyi 7783 kilometriä.

Kierretty on vuosien mittaan myös Norjan Trollstigen, Stavanger ja viime vuonna Lofootit. On käyty Venetsia, Budapest ja mielenkiintoinen 2016 Baltian matka.

– Baltia haluttiin kiertää rajoja pitkin. Aivan itärajaa pitkin alas ja rannikolta ylös, Tallinnan kautta kotiin, muistelee Salmi.

Mieluummin ryhmä ajelee vähän pienempiä mutkateitä pitkin, mutta jos on kiire tai sataa, niin moottoritietkin käyvät.

Ei isompia murheita

Matkoilla ei ole sattunut vilkkujen sulakkeen palamisen ja yksien ketjujen katkeamista pahempia vastoinkäymisiä. Muutamien matkalaisten hyvä ja toisten auttava englannin kielen taito on riittänyt selviytymisessä tilanteesta kuin toisestakin. Vahvana apuna on ollut ele- ja epävirallinen viittomakieli. Molemmat haastateltavat kiittelevät esimerkiksi puolalaisten ystävällisyyttä ja avuliaisuutta yhteisen kielen puutteesta huolimatta.

Tänä kesänä kohteena on Varna ja seuraavana vuonna Gibraltar. Yksi jäsenistä lähtee matkaan autolla, puolison vuoksi. Huoltoauto on hyvä olla mukana varmuuden vuoksi.

– Mennään serkkupoikia tapaamaan, virnuilee Malmström Gibraltarin apinoihin viitaten.