JUTUT Loimaa

Olavi Ala-Nissilä madaltaisi maakuntarajoja ja lisäisi Loimaan ja Forssan yhteistyötä

Olavi Ala-Nissilä näkee paljon potentiaalia maakuntarajat ylittävässä yhteistyössä.
Elinkeinoministeri Mika Lintilä julkisti viime viikolla Loimaalla seutukaupunkiseminaarissa Olavi Ala-Nissilää esitettävän nyt nimettävän seutukaupunkityöryhmän puheenjohtajaksi.
Elinkeinoministeri Mika Lintilä julkisti viime viikolla Loimaalla seutukaupunkiseminaarissa Olavi Ala-Nissilää esitettävän nyt nimettävän seutukaupunkityöryhmän puheenjohtajaksi.

Seutukaupungit nostivat itsensä kartalle viime vaalikaudella.

– Verkostossa on yli viisikymmentä maakuntansa kakkos- tai kolmoskaupunkia eri puolilta Suomea. Valtion budjetista on seutukaupunkiohjelmaan myönnetty tälle vuodelle kolme miljoonaa euroa, seutukaupunkityöryhmän puheenjohtajaksi vastikään julkistettu Olavi Ala-Nissilä kertoo.

Verkostoitumalla seutukaupungit pyrkivät vastaamaan haasteisiin.

– Maaseudun rakennemuutos on ollut suuri Loimaan seudullakin. Väestö ikääntyy ja sotemenot kasvavat joka paikassa. Seutukaupunkien kuntatalous on varsin haasteellinen, mutta tilannetta helpottaa se, että tänä vuonna kuntien valtionosuuksien indeksitarkistukset palaavat ja verokorttiuudistuksen viime vuodelle aiheuttamat ongelmat korjaantuvat. Käyttötalouden tasapainottamisohjelmia ja yhteistä ponnistusta kunnissa nyt kuitenkin tarvitaan.

Rajoja madallettava

Olavi Ala-Nissilä peräänkuuluttaa seutujen monien vahvuuksien hyödyntämistä.

– Näen paljonkin mahdollisuuksia. Seutukaupungeissa yrittäminen, rakentaminen ja asuminen on hyvin edullista, ja niistä löytyy myös osaavaa ja motivoitunutta työvoimaa Lounais-Suomen positiivinen talouskehitys myös jatkuu edelleen, Ala-Nissilä luettelee.

Huolta aiheuttaa se, että seutukaupunkien julkiset palvelut ovat vähentyneet.

– Peruspalvelujen kuten esimerkiksi oman sairaalan ja poliisin säilyminen ovat tärkeitä asioita.

Ala-Nissilä painottaa myös liikkumisen sujuvuutta.

Sijaintimme on hyvä eteläisen Suomen kasvukolmiossa. Kakkos- ja ysiteiden kunnostamisella edelleen on suuri merkitys. Olennaista olisi lisäksi saada lisää junavuoroja Tampereen ja Turun välille.

Elämisen maakuntien rajoilla Ala-Nissilä katsoo tuovan omat ongelmansa.

– Toivoisin, että maakuntarajojen ylittäminen olisi sujuvampaa. Näkisin hyvänä asiana esimerkiksi Forssan ja Loimaan yhteistyön lisääntymisen. Seutukaupunkiohjelma mahdollistaa yhteistyötä maakuntarajojen yli, mutta haastavia ne rajat ovat edelleen.

Maakuntarajojen madaltamisen ohella Ala-Nissilä soisi, että myös sairaanhoitopiirien vastuualueiden rajoja voisi hälventää.

– Niin Forssassa kuin Loimaallakin on haasteensa sairaaloidensa osalta. Terveydenhuolto ja sen yksiköiden vahvistaminen on merkittävä asia tulevaisuudessa, mutta sairaanhoitopiirien tiukat rajat tuovat asiaan omat ongelmansa. Sairaala on kuitenkin iso elinvoimatekijä.

Luetuimmat