JUTUT Forssa

Peksu-possu ja kumppanit odottavat vierailijoita – Karisaaren tilalla Koijärvellä avoin kotieläinpäivä

Alle 20 minuutin ajomatkan päässä Forssan keskustasta sijaitsee Karisaaren tila, jonka monipuoliseen eläinkatraaseen pääsee tutustumaan tulevana lauantaina.
Mia Sysi-Aho tarjoili sympaattiselle Peksu-possulle herkkuomenoita.
Mia Sysi-Aho tarjoili sympaattiselle Peksu-possulle herkkuomenoita.

Karisaaren tilalla Koijärvellä asuu hevosia, ankkoja, hanhia, kanalauma kukkonsa kera, pihavahdin virkaa toteuttavat innokkaat koirat, uteliaat lampaat Mimmi ja Peppi, minipossu nimeltä Peksu sekä päivät omilla teillään huitova laivakissa-Eetu.

Eläinkatras on tuonut Sysi-Ahon perheelle paljon iloa, jota he haluavat jakaa myös suurelle yleisölle 21. syyskuuta järjestettävässä kotieläinpäivässä.

– Kesällä aika on hieman kortilla, koska kilpailen hevosten kanssa kouluratsastuksessa, mutta ajattelimme järjestää kotieläinpäivän näin syksyn kunniaksi, Mia Sysi-Aho kertoo.

Sysi-Ahon perhe muutti Koijärvelle kahdeksan vuotta sitten.

– Muutimme Porvoosta, koska etsimme hevostilaa. Tällä hetkellä meillä on kaksi omaa ja neljä hoidossa olevaa hevosta, Mia Sysi-Aho kertoo.

Mia Sysi-Aho on syntyisin Helsingistä, Timo Sysi-Aho puolestaan Ruotsinpyhtäältä.

– Tiesin aina, että muuttaisin maalle hevosten vuoksi, mutta en koskaan uskonut, millainen lajikirjo eläimiä meille lopulta tulisi, Mia Sysi-Aho naurahtaa.

– Elintilat ovat kieltämättä muokkaantuneet eläinten tarpeiden mukaan, Timo Sysi-Aho hymyilee.

Kodinvaihtajat sydäntä lähellä

Sysi-Ahoille erityisen lähellä sydäntä ovat kodinvaihtajat ja rescue-eläimet, joita tilalla on vieraillut useita.

Lokakuussa 8 vuotta täyttävä Jonathan-poika hoitaa ankkoja ja hanhia mielellään. Timo Sysi-Ahon sylissä vieraita ihmetteli Kerttu-hanhi.
Lokakuussa 8 vuotta täyttävä Jonathan-poika hoitaa ankkoja ja hanhia mielellään. Timo Sysi-Ahon sylissä vieraita ihmetteli Kerttu-hanhi.

– Tällä hetkellä meillä on parikymmentä kanaa, mutta parhaimmillaan niitä oli sata. Eräs vanhempi rouva lopetti häkkikanalan pidon ja kanat olivat saaneet tappotuomion. Pelastin tilallemme 60 kanaa, Mia muistelee.

Karisaaren tila on toiminut myös sijaiskotina minipossuille.

– Sijaiskodeista on tällä hetkellä huutava pula, Mia kertoo.

Minipossujen suosio kasvaa, mutta ongelmat lisääntyvät, sillä omistaja on valitettavan usein tietämätön, mitä lemmikin hoito vaatii.

– Yllättävän monella on myös harhakuva siitä, että minipossu pysyy pienenä, Timo jatkaa.

Perheen ikioma Peksu-possu saapui taloon vuonna 2016 koiranpennun kokoisena, mutta nyt se on jo hyvän kokoinen yksilö.

– Peksu on oman tiensä kulkija. Kiltti possu, joka rakastaa ruokaa, erityisesti omenoita ja tomaatteja. Vieraille hän on vähän arka, mutta tuntee kyllä oman väen, Mia kuvailee.

Peksun viimeisin kaveripossu on jo menehtynyt, mutta Sysi-Ahoilla olisi tilaa toiselle, kunhan minipossujen kemiat kohtaavat.

– Possu valitsee kaverinsa tarkoin, Mia mainitsee.

Iloa eläimistä

Hoitoalalla vanhusten parissa työskentelevä Mia Sysi-Aho on käynyt eläinten kanssa joskus myös ikäihmisiä ilahduttamassa.

– Olen vienyt töihin mukaani esimerkiksi minipossun, lampaan, koiran tai meillä joskus olleen belgianjättikanin.

Kotieläinpäivänä vierailla on mahdollisuus tutustua tilan kaikkiin eläimiin. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

– Ohjelmassa on ulkopuolisen tahon ohjaamaa talutusratsastusta, ja lisäksi kahviossa on myynnissä pientä makeaa ja suolaista herkkua, joten pikkurahaa kannattaa varata mukaan, Sysi-Ahot kertovat.

 

Kotieläinpäivä Karisaaren tilalla (Rekirikontie 77), la 21.9. klo 12–16, vapaa pääsy.