JUTUT Somerniemi

Prinsessa ystävystyy pikkupojan kanssa Hiidenlinnassa – Suuri seikkailu tekee rohkeaksi

Prinsessa ystävystyy pikkupojan ja tämän koiran kanssa Hiidenlinnan kesäteatterissa. Kun kolmikko kohtaa valtavan jätin, alkaa vauhdikas seikkailu, joka kasvattaa rohkeaksi ja epäitsekkääksi.
Kimmo Takarautio (ylhäällä vas.) rakentaa Hiidenlinnaan jättiä, Markku Ihamäki ohjaa näytelmän, Petri Munck tekee siihen musiikin, Mari Mikkola, Pia Kolari ja Paavo Leppäkoski näyttelevät.
Kimmo Takarautio (ylhäällä vas.) rakentaa Hiidenlinnaan jättiä, Markku Ihamäki ohjaa näytelmän, Petri Munck tekee siihen musiikin, Mari Mikkola, Pia Kolari ja Paavo Leppäkoski näyttelevät.

Kun ex-alppihiihtäjä Sami Uotila osti Hiidenlinnan Reino Koivuniemeltä, hän alkoi suunnitella alueelle uusia toimintoja.

– Olemme Samin kanssa tuttuja vuosien takaa, hänenkin juurensa ovat Pusulassa. Jossakin vaiheessa juttelimme, että Hiidenlinnassahan voisi tehdä teatteriakin, ja sitten viime syksynä hommaa alettiin tosissaan suunnitella, ohjaaja Markku Ihamäki kertoo.

Kaksikko mietti, minkälaista teatteria Hiidenlinnaan voisi tehdä ja kenelle.

– Syntyi Sisu ja Hiidenlinnan jätti. Useat hahmot ovat ikään kuin jo olemassa, esimerkiksi Sisu kuuluu seikkailupuistoon. Lisäksi loimme omaa hahmogalleriaa, ja taiteilija Kimmo Takarautio rakensi Hiidenlinnan jätin, joka on hiisi.

Itsekeskeinen prinsessa

Viime kaudella Forssan Teatterissa ohjannut Ihamäki kertoo näytelmän sopivan kaikenikäisille.

– Jätti sinänsä ei ole vaarallinen, mutta kömpelönä ja isona hahmona sen voi kokea vähän pelottavaksi. Ikärajoja emme ole pohtineet, mutta mielestäni tarina sopii lapsille 4–5 ikävuodesta ylöspäin. Ihamäki arvioi.

Ihamäki teki käsikirjoituksen, jonka pohjana on tutun toimittajan Tiina Tikkasen Sisu-hahmosta kertova satukirja. Näytelmässä on kolme pääroolia, Markku Ihamäki esittää suurimman osan sivurooleista.

– Sisu-poika ja koiransa Diego asuvat Hiidenlinnassa tietämättä siitä, että siellä asuu myös prinsessa. Näyttelijät ovat kokeneita puoliammattilaisia, jotka osaavat myös laulaa. Muihin tarinan hahmoihin lukeutuu mm. susi, maahinen ja peikko, Ihamäki kertoo.

Sisua esittää Paavo Leppäkoski.

– Sisu on pikkupoika, vilkas tyyppi, joka tarinan edetessä kasvaa rohkeaksi, Leppäkoski kertoo.

Leppäkoski opiskelee Kallion lukiossa ilmaisutaitoa ja Espoossa musiikkiteatteria.

– Lukion jälkeen pyrin opiskelemaan lisää teatterialaa. Toiveenani on, että voin tehdä teatteria loppuelämäni.

Diego-koiran roolissa on Pia Kolari.

– Diego on Sisun eläväinen ja lojaali ystävä, joka on aina valmis seikkailuihin. Diego ei puhu, vaan haukkuu ja ääntelee muuten koiramaisesti. Sivuroolissani sutena pääsen vähän puhumaankin, myös Pusulan kesäteatterissa näyttelevä Kolari kertoo.

Mari Mikkola esittää prinsessaa.

– Prinsessa on yksinäinen ja itsekeskeinen tyyppi, joka kuitenkin Sisun ja Diegon kanssa seikkaillessaan oppii kääntämään katseensa itsestään ulospäin, Mikkola pohtii.

Mikkola on opiskellut draamaa ja improvisaatiota ja näyttelee myös Pusulassa sekä Karkkilassa.

Korkeassa paikassa

Näytelmän musiikki ja äänentoisto ovat muusikko Petri Munckin käsialaa.

– Olen Samilla töissä talvet Vihdissä ja kesät Hiidenlinnassa, missä toimin tapahtumavastaavana. Harvemmin nykyisin olen tehnyt musiikkia, Munck kertoo.

Sisun ja Hiidenlinnan jätin käsikirjoituksen luettuaan Munck sävelsi kaksi ensimmäistä kappaletta puolessa tunnissa.

– Teksti osoittautui heti ruokkivaksi ja mukaansatempaavaksi ja säveltäminen oli helppoa. Näytelmässä on 5–6 biisiä, jotka vaihtelevat lempeästä musiikista heviin.

Kimmo Takaraution rakentama 15-metrinen jätti on vielä keskeneräinen.

– Olen nyt tehnyt sitä kuukauden verran, ja tekemistä on vielä paljon. Jätille tulee mm. isot korvat kuten hiidellä kuuluu ollakin, ja taakse liukumäkenä toimiva häntä, Takarautio kertoo.

Oulussa asuva Takarautio on ollut päätoiminen taiteilija vuodesta 1993 alkaen.

– Vasta vuonna 2009 tein ensimmäisen kolmiulotteisen työni, joka oli mammutti. Kaikki vaiheet tuntuivat heti mielenkiintoisilta ja tutuilta, vaikka aluevaltaus olikin uusi. Olen tehnyt mm. Jounin Kaupan ison poron ja Kittilään Seitakiven, jonka avajaisia vietetään tässä kuussa. Se on kaksikerroksinen näyttelytila, jonka alakerrassa asuu tonttuja ja yläkerrassa maahisia.

Takarautio toteaa töiden kasvavan yhä suuremmiksi.

– Samalla niiden tekemisessä haasteet kasvavat. Hiidenlinnan jättiä olen rakentanut henkilönostimesta. Jos on pitempi tauko, nostimessa aluksi vähän huippaa, ja ottaahan siihen tuulikin aika kovasti kiinni.

Sisu ja Hiidenlinnan jätti -näytelmää esitetään Hiidenlinnassa 14.6.–4.8. Esityksiä on kaksikymmentä.