JUTUT Forssa

Pub Irlannin Setteri sai uuden omistajan – Paluu tiskin taakse teki haaveista totta

Gökhan Sezgin työllisti itsensä ryhtymällä ravintolayrittäjäksi.
Gökhan Sezgin on Irlannin Setterin uusi omistaja. Yrittäjän vaimo Titta Sezgin vaikuttaa vahvasti taustajoukoissa.
Gökhan Sezgin on Irlannin Setterin uusi omistaja. Yrittäjän vaimo Titta Sezgin vaikuttaa vahvasti taustajoukoissa.

Rautatienkadulla sijaitseva Pub Irlannin Setteri on vaihtanut omistajaa.

– On ihanaa olla ravintolan omistaja. Olen kaivannut tiskin taakse, sillä tein Turkissa monta vuotta töitä baarimikkona, Gökhan Sezgin kertoo.

Suomeen kuusi vuotta sitten muuttanut Sezgin on kokenut työllistymisen vaikeuden, sillä tarjolla on ollut lähinnä koulutuksia, työkokeiluja ja joitain pätkätöitä.

– Työllistymisen vaikeus on turhauttanutkin, koska olen kuitenkin halunnut tehdä työtä ja ansaita elannon, Gökhan Sezgin myöntää.

Gökhanin vaimo, Jailbird Tattoo -tatuointistudiota Forssan keskustassa pitävä Titta Sezgin on iloinen puolisonsa rohkeudesta lähteä yrittäjäksi.

– Sanoin hänelle, että nyt ainakin saat tehdä paljon töitä.

Gökhan sai toukokuussa Suomen kansalaisuuden, jota pariskunnan piti juhlistaa viivästyneellä häämatkalla.

– Meidän piti lähteä kaukomaille, kun Gökhanin ei tarvitse enää anoa viisumeita, mutta nyt häämatka saa odottaa vielä hetken, Titta Sezgin hymyilee.

Vaihto lennosta

Uusi omistaja lupaa pitää irkku- ja urheilupubin luonteeltaan samanlaisena.

– Live-urheilua näkee vastaisuudessakin – ihan kaikkea jalkapallosta jääkiekkoon.

– Ainoastaan suursiivous on luvassa. Syksyllä teemme pintaremontin, jonka tarkoitus on raikastaa pubin ilmettä, taustajoukoissa aktiivisesti vaikuttava Titta Sezgin kertoo.

Pub tuli myyntiin nopealla aikataululla, ja omistajavaihdos tapahtui melkein lennosta.

– On harmi, ettei Gökhan ehtinyt aloittaa täällä aiemman työntekijän opissa, jotta hän olisi tullut samalla tutuksi asiakkaille ja talon tavoille. Toivottavasti asiakkaat ovat armollisia Gökhanille, jos hän ei heti jotain ymmärrä tai osaa. Työskentelin itsekin aikoinaan 25 vuotta ravintola-alalla, mutta en silti varmasti osaisi kaikkia juomia nimeltä, jos joku minulta jotain harvinaisempaa tilaisi, Titta miettii.

Jotain erilaista

Irlannin Setteri on tunnettu laajasta juomavalikoimastaan, joka sisältää muun muassa erikoisoluet, -siiderit sekä viskit.

– Tänä päivänä myös nuoret maksavat mielellään hieman enemmän juomastaan, jotta saavat jotain tavallisesta poikkeavaa, Titta tietää.

Pub on avoinna kesäkaudella joka päivä klo 16–02, paitsi lauantaisin klo 12–02.

– Meillä on myös mahdollisuus pitää ravintolaa auki viiteen. Talvikauden aukioloja mietitään kysynnän mukaan. Lisäksi ohjelmapuoli on mietinnässä, ja varmasti esimerkiksi jotain trubaduureja otetaan esiintymään jossain vaiheessa, Sezginit suunnittelevat.