JUTUT Forssa

Purentalihasten hieronnalla lievitetään lihasjännityksiä – ”Joskus syy kiputiloihin saattaa löytyä suusta”

Purentalihasten hieronnasta haetaan apua monenlaisiin vaivoihin.
Kaisa Mäkilä tutustui purentalihasten hierontaan jo ennen opiskelujaan asiakkaan roolissa.
Kaisa Mäkilä tutustui purentalihasten hierontaan jo ennen opiskelujaan asiakkaan roolissa.

Stressi jumittaa hartioilla, pää ei tahdo kääntyä, kiire kiristää ohimoita ja purkautuu migreeninä.

– Joskus syy kiputiloihin saattaa löytyä suusta. Purentalihasten hieronta on hyvä vaihtoehto heille, joille perinteiset niska- ja hartiahieronnat eivät ole tuoneet helpotusta, koulutettu hieroja Kaisa Mäkilä kertoo.

Älylaitteiden aktiivinen käyttö, päätetyöläisen huono ergonomia ja kiire aiheuttavat monia vaivoja, jotka oireilevat eri tavoin.

– Minusta ihmiset ovat myös heränneet hoitamaan stressivaivoja, Mäkilä toteaa.

Mäkilän mukaan purentalihasten hieronnasta haetaan helpotusta monenlaisiin vaivoihin, joista yleisimpiä ovat hampaiden narskutteluun liittyvät ongelmat ja leukaperien särky.

– Lisäksi apua on haettu esimerkiksi päänsärkyihin, korvien huminaan, tinnitukseen ja korvasärkyyn. Joskus ongelma vaatii sarjahoitoa, mutta stressivaiva saattaa ratketa yhdelläkin käynnillä.

Purentalihasten hierontaan varataan reilusti aikaa.

– Tunnista ja vartista puoleentoista tuntiin. Tarkoitus on, että myös mieli rauhoittuu samalla. Tietysti myös työni helpottuu, kun lihakset rentoutuvat.

Henkilökohtainen alue

Purentalihasten hieronnassa käydään läpi pään, kaulan ja rintakehän alue. Lisäksi hieroja käsittelee asiakkaan suun suojakäsinein sekä sisä- että ulkopuolelta.

– Suun sisäpuolen hierominen on kaikkein pienin osuus, eikä sieltä ole pakko hieroa, jos se pelottaa. Suosittelen kuitenkin sitä, koska sitä kautta saa kireydet paremmin laukeamaan.

Asiakkaita jännittää monesti juuri suun sisäpintojen hierominen.

– Suu on kuitenkin niin henkilökohtaista aluetta. Yökkäysrefleksiä ei tarvitse pelätä, koska hoidossa ei mennä kitalaen puolelle, vaan pysytään hampaiden ja poskien välissä.

Mäkilän mukaan hoito voi tuntua kivuliaalta, jos lihakset ovat jumissa.

– Tämän vuoksi rauhallinen tunnelma ja hierojan ja hierottavan välinen yhteistyö on tärkeää. Asiakas voi koska vain ilmaista, jos toivoo, ettei enää jatketa.

Monen alan osaaja

Kaisa Mäkilä valmistui koulutetuksi hierojaksi Lahden hierojakoulusta joulukuussa 2017 ja urheiluhierojaksi marraskuussa 2018.

– Mietin joskus aikoinaan fysioterapeutin opintoja, mutta elämä kuljetti toiseen suuntaan, ja opiskelin ja valmistuin hortonomiksi. Koska täällä ei ollut huutavaa pulaa hortonomeista, aloin tehdä ystäväni kanssa erikoistapetointeja ja pinkopahvituksia. Sittemmin lähdin uudelleen kouluttautumaan hierojaksi, Mäkilä kertoo.

Mäkilä avasi vastaanottonsa Hämeentie 1:ssä syyskuussa 2017.

– Purentalihasten ja pään alueen erikoishieronnat, alaselän ongelmien tutkiminen ja hoito ovat erityisiä kiinnostuksen kohteitani. Tulevaisuudessa haluan kehittää ja laajentaa osaamistani erilaisin koulutuksin. Esimerkiksi syksyllä aloitan dry needling -koulutuksen.

Kaisa Mäkilä asuu Tammelan Kydössä perheensä kanssa, missä heillä on luomuvihannestila. Lisäksi hän työskentelee osa-aikaisesti Forssan Prismassa.