JUTUT Forssa

Rosvoja, eläimiä ja kukkahattuja – Teatteri Tiuku tuo pöhelit Scandic-hotelliin

Teatteri Tiuku tuo Forssan Scandiciin lastennäytelmän Pöhelit. Tarinan hahmot ovat värikästä porukkaa rosvoista hevoseen, lehmään ja kukkahattutätiin.
Pöhelien näyttelijäkaarti koostuu aikuisista ja lapsista.
Pöhelien näyttelijäkaarti koostuu aikuisista ja lapsista.

Viime kesänä aloittanut Teatteri Tiuku esitti Elonkierrossa alle kouluikäisille suunnatun satunäytelmän.

– Elonkiertoon kaavailimme tämänvuotista näytelmääkin. Ajatuksena olisi, että esitykset pidettäisiin ulkotiloissa, mutta ongelmaksi koitui se, ettemme keksineet paikkaa, missä säilyttää lavasteita. Sisätiloissa esiintyminen puolestaan olisi vaatinut seinien pussittamista, näytelmän ohjaajana yhdessä Elisa Niemisen kanssa toimiva Ida Viljanen kertoo.

Lopulta apuun tuli Forssan Scandicissa työskentelevä Reetta Airaksinen, joka ehdotti teatterille hotellin yläkerran ravintolatiloja.

– Pöhelit-näytelmä sopii vähän isommille lapsille, mutta toki pienetkin voivat tulla sitä katsomaan, sillä tarina ei ole pelottava, vaan hauska.

Kukkahattutäti saunoo

Elisa Niemisen kirjoittamassa näytelmässä seikkailee hyväntahtoinen rosvokolmikko Pietu Serpentiini, hänen tyttärensä Vappu ja perheen puhuva hevonen Pöheli. Ryöstettyään säkillisen kultarahoja kolmikko päätyy viettämään lomaa Tikkukaramellin kaupunkiin.

Pietu Serpentiinin roolissa on Emppu Helmeri Jurvanen, joka lukeutuu mm. Hämeenlinnan Teatterin näyttelijäkaartiin.

– Koska bussiyhteydet Hämeenlinnasta Forssaan ovat huonot, houkuttelin mukaan autollisen kaverini, Jurvanen kertoo.

Roolihahmoaan Jurvanen luonnehtii ryökäleeksi.

– Vapun ja hevosen kanssa onnistumme olemaan myös menestyneitä roistoja.

Vappua esittää Säde Harstila.

– Tarina on hauska. Hevonen katoaa kesken kaiken, ja sitä Vappu sitten joutuu etsimään, Harstila paljastaa.

Tiukuun Harstila päätyi nähtyään ilmoituksen, jolla teatteri haki näyttelijöitä.

– Halusin lisää esiintymiskokemusta. Teatterissa olen nyt ensimmäistä kertaa, mutta musiikkiopiston bändin kanssa olen tehnyt koulukiertuetta ja esiintynyt myös Kuutamolla. Bändissä soitan bassoa ja laulan taustoja.

Ida Viljanen on Lurjus Metkulan roolissa.

– Lurjus on pahis. Ammatiltaan hän on eläintarhanjohtaja, joka saa toimillaan kaupungin veitsenterälle, Viljanen kertoo.

Pirre Bono on Kukkahattutäti.

– Hän on hapannaama, joka oikeastaan inhoaa ihmisiä, mutta rakastaa yli kaiken saunomista, Bono kuvailee.

Kalle Lahtinen esittää Aapeli-nimistä lehmää.

– Se oli ainoa jäljellä oleva rooli, mutta samalla yksi hauskimmista. Se myös sopii siihen genreen, mitä olen tehnyt.

Esitykset 12.–26.7.