JUTUT

Seutu-Sanomien horoskoopit ajalle 13.-19.3.

OINAS

Neuvokkuuttasi tarvitaan jonkun aulkopuolisen asian selvittelyssä. Olet jättänyt jotakin huomioimatta ja nyt on aika korjata tilanne. Huomaat hyötyväsi siitä itsekin.

HÄRKÄ

Joku terveyteesi liittyvä asia mietityttää, vaikkei varsinaista syytä olekaan. Onneksi saat pian muuta ajateltavaa ja parasta on, että se tuo ilon tullessaan.

KAKSONEN

Tällä viikolla on se päivä, jota olet odottanut. Kaikki menee jopa vielä paremmin, kuin osasit toivoakaan ja siitä rohkaistuneena otat askeleen taas johonkin uuteen.

RAPU

Tällä viikolla on syytä olla tarkkana sanomisiensa ja lupaustensa suhteen. Luulet, etteivät ihmiset muista, mutta sen lisäksi he myös puhuvat sinusta vähemmän kauniisti.

LEIJONA

Huomaat, ettei kaikki ole enää samalla tavalla ja yhtä jännittävää kuin joskus oli, mutta pitkällä juoksulla hyvä näin. Ajat ovat muuttuneet ja sinä myös.

NEITSYT

Sinulla ei ole mitään syytä pyydellä anteeksi, jos olet tehnyt sen, mikä oli ainoa vaihtoehto. Seiso valintasi takana rohkeasti, äläkä edes kuuntele älyttömyyksiä.

VAAKA

Saatat joutua ihmissuhteissasi valinnan eteen. Yritä kuunnella nyt järkeäsi, sillä liiasta tunteilusta ei ole apua. Kannattaa puntaroida sanomisensa huolella.

SKORPIONI

Sinusta tuntuu, ettei mikään oikein ota sujuakseen, sillä olet henkisesti uupunut. Jos voit, jätä kiireet muutamaksi päiväksi ja vaihda maisemaa. Tarvitset sitä.

JOUSIMIES

Tarvitset nyt mielenmalttia ja harkintaa. Sinua on viime aikoina vaivannut jonkinlainen alavireisyys. Siksi elämäsi on hieman takkuillut, mutta uutta energiaa virtaa kohta sinuunkin.

KAURIS

Tapaat arjessasi ihmisen, jonka kanssa sinulla on paljon selvitettävänä. On itsestäsi kiinni, kuinka hänen sanomisiinsa suhtaudut. Kuuntele kuitenkin.

VESIMIES

Jos sinun on mahdollista pitää lomaa, nyt olisi otollisin aika matkustaa. Reissu saattaisi tuoda mukanaan jotakin aivan uutta, jos vain olet aistit avoinna.

KALAT

Ilmassa on tällä viikolla melkoisesti sähköä ja sählinkiä. Voit kuitenkin kääntää ikävätkin tilanteet positiiviseksi, jos vain toimit, kuten ajatteletkin.