Muotiputiikki Helmen yrittäjä Anita Hallapelto haluaa tuoda Someroa laajalti näkyviin.
JUTUT Somero

Somerolla kuvattiin tosi-tv -sarjaa: “Suuri ja myönteinen yllätys, hauska, pieni paikkakunta”

KoDa Productionsin Jarmo Korhonen haluaa tehdä somerolaisten elämästä tosi-tv -sarjan. Pilottivaihetta lähestyvässä projektissa tuottajalla on runsaudenpula.

Entuudestaan Tuotantotalo KoDa Productionsin toimitusjohtaja ja tuottaja Jarmo Korhonen tiesi, että Rauli Badding Somerjoki ja Unto Mononen olivat somerolaisia. Muilta osin pieni varsinaissuomalainen kaupunki oli musta aukko.

– Sitten sain vinkkiä, että Somerolla vaikuttaa mielenkiintoinen persoona nimeltä Anita Hallapelto. Aloin tutkia, mitä hän touhuaa ja puhuu, soittelin Anitalle ja kyselin kaikenlaista hänen elämästään ja toiminnastaan, Korhonen kertoo.

Viimeistään ensimmäisessä tapaamisessa Korhonen vakuuttui siitä, että on oikean henkilön kanssa tekemisissä.

– Anitalla riittää positiivista energiaa lukemattomiin asioihin. Mielenkiintoisista persoonista on kiva tehdä tarinaa, ja tässäkin tapauksessa olen nähnyt, miten eläväinen ihminen kerää muitakin innovatiivisia tyyppejä ympärilleen.

Muun muassa television Paluumuuttajat-sarjan tuottanut Korhonen päätti ryhtyä tekemään tosi-tv -sarjaa somerolaisten elämästä.

– Olen hukassa. Yleensä pilotin tekeminen kestää pari kolme päivää, mutta tässä tapauksessa mikään ei päde. Materiaalia ja asioita tulee lisää ja lisää. Siksi pilotin leikkaus on vasta alkuvaiheessa, vaikka sen kanssa on perusteellisesti urakoitu. Jotakin pitäisi jättää pois, mutta mitä.

Projektissaan Korhonen on kohdannut mm. sukupuolivähemmistöjen ja erilaisten etnisten taustojen edustajia ja monenlaisia muita kiehtovia persoonia.

– Somero on ollut suuri ja myönteinen yllätys, hauska, pieni paikkakunta, joka on ihan lähellä ja samalla kaukana kaikesta. Siellä tiivis yhteisö elää riippumatonta elämäänsä omassa pikkukodissaan.

Kristallipallon kaipuu

Tosi-tv -projekti kulkee työnimellä Elämän helmiä.

– Juttelin Anitan Muotiputiikki Helmessä yhden asiakkaan kanssa, joka ehdotti nimeä. Minusta se oli loistava, Jarmo Korhonen kertoo.

Kaikesta huolimatta Korhonen olettaa saavansa pilotin leikatuksi marraskuun aikana.

– Sen jälkeen teen tarjouksia televisioyhtiöille. Tarjoukset sisältävät tarinan paperilla, pilotin, josta näkee, mitä sarja tulisi sisältämään ja lisäksi laajemman suunnitelman, joka kertoo kunkin jakson sisällöstä tarkemmin.

Korhosen ajatuksena on kymmenosainen sarja, jonka kukin jakso on kestoltaan vähän alle puolen tunnin mittainen.

– Tuottajan työpöydällä pitäisi olla kristallipallo, josta näkisi, mikä televisioyhtiöihin kulloinkin kolahtaa. Olen kuitenkin aina uskonut värikkäisiin tarinoihin, ja ihmiset rakastavat realitya. Tämän lisäksi Anitalla on jo entuudestaan huomattava julkisuusarvo.

Rakas kaupunki

Anita Hallapelto on esiintynyt aiemmin YLEn Egenland-matkailuohjelmassa ja YLEn Puoli seitsemän -ohjelmassa.

– Asiat seuraavat hauskasti toisiaan. Puoli seitsemän -ohjelma tavoitti valtavan yleisömäärän ja saman tien ryntäyksen Muotiputiikki Helmeen. Olimme juuri muuttamassa uusiin tiloihin entiseen meijerirakennukseen, kun aloin saada paljon ryhmätilauksia. Matkanjärjestäjät joutuivat muuttamaan suunnitelmiaan, kun asiakkaat halusivat nähdä Helmen, Hallapelto kertoo.

Sittemmin tuottaja Jarmo Korhonen otti yrittäjään yhteyttä.

– Meillä synkkasi Jarmon kanssa heti. Jatkossa oli helppo unohtaa se kamerakin ja olla vain oma itsensä.

Hallapelto esitteli tuottajalle laajasti somerolaisia ja Someroa.

– Kaikkea mahdollista on käyty läpi kaupungintalosta ja paikallisista yrityksistä tapahtumiin, Hiidenlinnasta Esakallioon ja katutansseihin.

Hallapelto korostaa sitä, että kaikessa on kyse Somerosta.

– Tämä on minulle rakas paikka, jota haluan aina hehkuttaa. Kun muutin Somerolle, ajattelin, ettei kyse ole elinikäisestä sitoutumisesta, mutta sitouduin kuitenkin. Somero on kaunis, pieni ja hyvähenkinen paikkakunta.