Hannu Reiman esitteli Hacklabin syksyn ensimmäisellä kokoontumiskerralla Sara-Emilia Kumpulalle radiota käyttöä.
JUTUT Tammela

Tammelan Hacklab-kerho tutustuttaa tekniikkaan ilmaiseksi

Olet töissä tai koulussa, mutta haluat säätää kotisi termostaatin lämpötilaa, jotta sinne jääneellä koiralla olisi lämpimällä ilmalla helpompi olla. Ei muuta kuin sormen heilautus älypuhelimen tai tabletin näytöllä.

Illalla kaadut väsyneenä petiin ja huomaat, että olohuoneeseen jäikin valo päälle, mutta et viitsisi millään nousta valokatkaisimelle, joten yksinkertaisesti sanot ääneen ”valot pois, olohuone” ja valo sammuu.

Esimerkiksi tällaisia teknisiä apuja voi rakennella Tammelan Hacklab-tekniikkakerhossa.

– Yksi esimerkki voisi myös olla se, että laitat jääkaappisi kameran hahmon tunnistuksella. Kun kamera huomaa, että maito on loppu, lähettää se kännykkääsi aiheesta muistutusviestin, Lounais-Hämeen Radioamatöörit ry:n Hannu Reiman kuvailee.

– Vain mielikuvitus on rajana – ja välttämättä ei edes se, sillä tulevaisuus on oudompi kuin osaamme kuvitellakaan.

Ilmaiset ohjeet ja laitteet

Hacklab-kerho kokoontuu joka toinen tiistai Tammelan Manttaalin toisessa kerroksessa ja on täysin ilmainen.

Mitään varsinaista ohjelmaa kerhossa ei ole, vaan jokainen osallistuja saa päättää itse, millaisia elektroniikka- tai tekniikkaprojekteja haluaa tehdä.

Harjoituskäytössä on esimerkiksi Arduino- ja Raspberry Pi -alustoja, minkä lisäksi tarjolla on erilaisia perustyökaluja, kolvi, mittalaitteet ja 3D-tulostin. Kerholta löytyy myös elektroniikan komponentteja vapaaseen käyttöön.

– Legon EV3-robotilla taas voi harjoitella yksinkertaista ohjelmointia, Reiman kertoo.

Jos projektiin tarvitsee tilata osia, tilaamisen teossa saa apua. Reiman arvioi, että muutamalla kymmenellä eurolla saa jo netistä tilattua osia monenlaisiin projekteihin.

– Esimerkiksi Arduinoon on netti täynnä valmispaloja ja ohjeita rakentamiseen.

Itse projekteihinkin saa luonnollisesti kerhossa ohjeita ja apua. Kerhoa ohjaa Tuomas Mikkola, ja se on tarkoitettu yli 10-vuotiaille. Yläikärajaa järjestäjät eivät ole määritelleet.

Kerhoa järjestää Lounais-Hämeen Radioamatöörit, joten myös radioamatööriharrastukseen saa opastusta.

Ensimmäinen tapaaminen järjestettiin elokuun lopussa, mutta mukaan pääsee edelleen. Vaikka kerhoa järjestetään Tammelassa, ovat sinne tervetulleita lapset ja nuoret mistä tahansa.

– Etukäteen ei tarvitse osata mitään, kuka vain voi tulla.

Radioamatöörikurssi Forssassa

Wahren-opisto järjestää syksyn aikana Forssassa myös ihan varsinaisen radioamatöörikurssin, jossa opettajana toimii Jukka Klemola.

Kurssin tavoitteena on antaa valmiudet Viestintäviraston määrittelemän radioamatöörin perusluokan tutkintoon, joka oikeuttaa käyttämään radioamatööriasemaa lähettimineen. Lisäksi kurssi antaa valmiuksia rakentaa radioamatööritoiminnassa käytettäviä laitteita.

Kurssi alkaa 12.9., ja sitä järjestetään keskiviikkoisin 14.11. asti. Kurssimaksu on 35 euroa. Ilmoittautumisaikaa on kurssin alkuun saakka. Opetuspaikkana toimii Forssan yhteislyseo. Kurssille mahtuu yhteensä 20 osallistujaa.

– Varusmiespalveluksen suorittaneet ansaitsevat kurssista kolme kertausharjoitusvuorokautta, ja kurssista saa myös yhden kurssisuorituksen Forssan yhteislyseossa ja Someron lukiossa, Reiman kertoo.

Hacklab joka toinen tiistai Tammelan Manttaalilla (Forssantie 136) klo 18–19.30. Seuraavan kerran kerho kokoontuu ti 11.9.Radioamatöörikurssi Forssan yhteislyseolla kahdeksan kertaa kolmen tunnin jaksoja 19.9. alkaen keskiviikkoisin klo 18–21.15.