Au pairiksi lähtevä Julia Leino uskoo palaavansa Abu Dhabin ostosparatiisista 2-3 matkalaukun kera Suomeen.
JUTUT Tammela

Tammelan rauha vaihtuu suurkaupungin sykkeeseen – Julia lähtee au pairiksi Abu Dhabiin

Joulukuussa ylioppilaaksi valmistunut Julia Leino toteuttaa maaliskuussa pitkäaikaisen haaveensa.

Au pairiksi lähtevä Julia Leino ei valinnut kohdemaakseen Yhdysvaltojen tai Iso-Britannian kaltaista kestosuosikkia, vaan 19-vuotias tammelalainen ottaa maaliskuussa suunnaksi Yhdistyneet arabiemiirikunnat.

– Itse asiassa harkitsin aluksi Espanjaan lähtemistä, koska olisin halunnut oppia espanjan kielen ja omaksua eteläeurooppalaisen kulttuurin, ja keskustelinkin parin perheen kanssa, mutta aikataulut eivät kohdanneet, Julia Leino kertoo.

Tänä päivänä isäntäperheet ja au paireiksi haluavat löytävät toisensa toimistojen lisäksi usein myös sosiaalisen median kautta.

– Löysin tammikuussa ilmoituksen suomalaisesta perheestä Abu Dhabissa. Se kiinnitti huomioni heti, koska olen itsekin matkustanut Arabiemiraateissa viidesti.

Julia Leinon matkailutausta ja arabikulttuurin tuntemus olivat eduksi, kun host-perhe teki päätöksensä.

– Abu Dhabissa minua odottaa perhe, johon lukeutuu suomalainen äiti, 12- ja 15-vuotiaat pojat sekä 5-vuotias tyttö. Perheen lapset käyvät englanninkielistä koulua ja minun tehtäväni onkin vahvistaa heidän suomeaan. Erityisesti 5-vuotias tyttö on hieman vieraantunut suomen kielestä, Julia kertoo.

Perheen pojat harrastavat esimerkiksi koripalloa ja jalkapalloa, ja harrastuskyydeissä kaivataan varmasti au pairin apua.

– Ajaminen vähän jännittää, kun liikennekulttuuri on ihan erilainen. Esimerkiksi Dubaissa saattaa mennä parhaillaan seitsemän kaistaa samaan suuntaan ja siellä saa ajaa 140:ä.

Uutta ja vanhaa

5. maaliskuuta Julia jättää taakseen Tammelan rauhan ja matkustaa Abu Dhabin sykkeeseen.

– Olen ainakin ensin siellä kaksi kuukautta, tämän jälkeen perhe palaa Suomeen kesäksi. Tosin ellei opiskelupaikka aukene ja kaikki menee muuten hyvin, niin voin mahdollisesti palata sinne syksyllä.

Julia on yrittänyt verkostoitua seudulla olevien au pairien kanssa.

– Se on ollut vaikeaa, koska sinne haetaan harvemmin au paireja. Yhden suomalaistytön löysin, mutta hän lähtee sieltä ennen tuloani. Toistaiseksi olen netin kautta tutustunut yhteen englantilaiseen ja yhteen espanjalaiseen nuoreen, jotka ovat siellä samaan aikaan kuin minä.

Abu Dhabi on sekoitus perinteistä arabikulttuuria ja futurismia. Idän eksotiikka ja ikivanhat perinteet kohtaavat huippumodernin nykypäivän pilvenpiirtäjineen ja ostoskeskuksineen.

– Itseäni kiehtoo erityisesti ilmasto ja kulttuuri. Turvallisuustaso siellä on kovin korkealla ja onhan se myös melko länsimaalaistunut.

Kielet ja kulttuurit

Au pairiksi lähteminen on Julialle pitkäaikainen haave.

– Olen miettinyt sitä jo yläasteikäisestä. Kielet, kulttuurit ja matkustelu ovat aina kiinnostaneet ja lisäksi tykkään olla lasten kanssa.

Lasten kanssa työskentelystä Julialla on kokemusta kesätöistä päiväkodista.

– Lisäksi minulla on kaksi pikkusiskoa, joista nuorempi on minua seitsemän vuotta nuorempi.

Julia valmistui joulukuussa Forssan Yhteislyseosta.

– Välivuosi mahdollistaa au pairiksi hakemisen. Tarkoitus on hakea yliopistoon lukemaan hallintotieteitä. Tulevaisuudessa voisin hyvinkin nähdä itseni kansainvälisellä uralla, Julia Leino miettii.