JUTUT Forssa

Tiedepaja, teatteria, musiikkia ja käsitöitä – Wahren-opisto on myös lasten harrastuspaikka

Opistolla lapset tutustutetaan esimerkiksi taiteen ja tieteen saloihin.
Wahren-opistolta löytyy monipuolisesti sisältöä myös lapsille, kertoo suunnittelijaopettaja Marja-Leena Kangasniemi Saari.
Wahren-opistolta löytyy monipuolisesti sisältöä myös lapsille, kertoo suunnittelijaopettaja Marja-Leena Kangasniemi Saari.

Wahren-opiston kurssiohjelmasta löytyy myös paljon lapsille räätälöityä sisältöä.

– Meidät mielletään yhä helposti aikuisopistoksi, vaikka tarjontaa lapsille ja nuorille löytyy monelta eri osa-alueelta, suunnittelijaopettaja Marja-Leena Kangasniemi-Saari kertoo.

Esimerkiksi käsityötaiteen perusopetusta on lapsille ja nuorille järjestetty jo vuodesta 1992, ja Pieni teatterikoulu on pyörinyt vuodesta 2007.

Teatteriryhmät Tammelaan

Taiteen perusopetuksen puolella Wahren-opisto tarjoaa uutuutena Tammelassa Auran pirtillä aloittavat teatteriryhmät.

– 8-12-vuotiaiden lasten ryhmä on jo täynnä, mutta noin yläasteikäisten teatteritaiteen perusopetuksen ryhmässä on yhä tilaa. Ryhmään osallistuminen ei katso kuntarajoja.

Pienen teatterikoulun jatkavien Forssan ryhmien hajapaikkoja voi tiedustella suoraan opistolta.

– Suunnittelemme myös käsityön ja teatteritaiteen yhdistävää kurssia esikouluikäisille joko kevätkaudelle tai ensi syksyksi.

Käsityön taiteen perusopetuksessa aloitetaan tänä syksynä uusi ryhmä 7-8-vuotiaille lapsille.

– Opinnoissa tutustutaan käsityöhön, teknologiaan ja muotoiluun mukavien tehtävien parissa. Käsityön yhteiset opinnot kestävät kaksi vuotta.

Kurssiohjelmasta löytyy myös esimerkiksi käsitöitä noin eskari-ikäisille -kurssi sekä aikuisten ja 6-10-vuotiaiden lasten yhteinen keramiikkaryhmä.

– Tietysti myös monelle muulle käsityökurssille voidaan ottaa isompia lapsia mukaan. Kannattaa vain rohkeasti ottaa yhteyttä opistoon ja varmistaa kurssin soveltuvuus.

Kielikylpy tiedepajassa

Taiteen lisäksi lapset pääsevät tutustumaan myös tieteen saloihin. Richard Conway ohjaa lasten tiedepajaa 1.-4.-luokkalaisille.

– Kurssilla tutustutaan tieteen jännittävään maailmaan testaamalla fysiikan lakeja ja kemiallisia reaktioita.

Lapsia kannustetaan pohtimaan arjen ilmiöitä tieteen näkökulmasta ja tuetaan elinikäisen oppimisen alkutaivalta tieteen maailmassa.

– Kurssi toimii myös englannin kielikylpynä, sillä skotlantilainen opettajamme käyttää opetuksessa suomen lisäksi myös englantia.

Musiikin puolella opetusta saa esimerkiksi laulussa ja rumpujen soitossa.

– Yksilöopetus rumpujen soitossa ja laulussa on jo täynnä, mutta varasijalle kannattaa aina ilmoittautua, koska tuolloin tiedetään kurssin todellinen kysyntä ja lisäksi mahdollisuuksien mukaan voidaan järjestää lisäkursseja, Kangasniemi-Saari rohkaisee.