JUTUT Forssa

Toimistotiloista tehtiin asuntoja Forssassa – Useampikin taloyhtiö voisi ajantasaistaa ajatusmalliaan

Paraatipaikalle Forssan ydinkeskustaan on valmistunut uusia kerrostaloasuntoja.
Forssan Ympäristöurakointi oy:n rakennusmestari Henri Kutila kertoo uusien asuntojen sisustusratkaisuissa käytetyn sisustussuunnittelijan (amk) palveluja.
Forssan Ympäristöurakointi oy:n rakennusmestari Henri Kutila kertoo uusien asuntojen sisustusratkaisuissa käytetyn sisustussuunnittelijan (amk) palveluja.

Kiinteistö oy Forssan Torinkulman entisten toimistotilojen saneeraaminen asunnoiksi on valmistunut. Pääurakoitsijana on toiminut Forssan Ympäristöurakointi oy.

– Ympäristöurakointi on maanrakennusliike, joten ei meillä käytännössä asuntosaneerausurakoita ole aiemmin ollut. Kun otollinen tilaisuus tuli, päätimme tarttua siihen, rakennusmestari Henri Kutila kertoo.

Rakennuksen toiseen kerrokseen rakennettiin kolme huoneistoa, yksiö sekä kaksi kaksiota.

– Aloitimme työt noin vuosi sitten, ja niitä on tehty, kun muilta urakoilta on ollut aikaa. Viimeisen puolen vuoden aikana tahti kiihtyi.

Työmaalla on purettu lukuisia toimistotilojen väliseiniä, korotettu alaslaskettuja kattoja, muutettu viemäröintiä, tehty lisäeristyksiä, lisäksi sähköistys on kokonaan uusittu. Myös ilmanvaihto on rakennettu uusiksi, joka mahdollisti kesää ajatellen lisämukavuuden, huoneistojen ilmastoinnin.

– Keittiökalusteet on myös asennettu paikoilleen. Niissäkin olisi ollut aikamoinen kantaminen, mutta onneksi ne saatiin nostettua sisään yhden isomman ikkunan kautta.

Aliurakoitsijat ovat löytyneet kiitettävän läheltä: Forssasta, Jokioisilta ja Somerolta.

– Seuraavaksi on tarkoitus jatkaa töitä saman kerroksen toisella puolella. Siellä entisten toimistotilojen tilalle tulee kaksi huoneistoa.

Keittiökalusteet nostettiin asuntoihin ikkunan kautta.
Keittiökalusteet nostettiin asuntoihin ikkunan kautta.

Edistyksellinen taloyhtiö

Forssan Isännöinti ja Kiinteistönvälitys oy:n isännöitsijä Rami Tervomaa toteaa Kiinteistö oy Forssan Torinkulman löytäneen uniikin ratkaisun.

– Siellä on toimistotiloja ollut jo pitkään tyhjillään, ja kaiken kaikkiaan Forssassa liikehuoneistojen markkinat ovat haastavat. Torinkulman osakkaat ovat nähneet tilanteen, ja pitkässä juoksussa yhteinen ajatusmalli antaa taloyhtiölle turvaa, Tervomaa sanoo.

Tervomaa muistuttaa, että aina on kuitenkin pohdittava, miten osakkaan tekemä muutostyö vaikuttaa koko taloyhtiöön, sillä muiden asemaa ei saa muuttaa.

– Torinkulma pitää tällä viikolla yhtiökokouksen, jossa taloyhtiö käsittelee yhtiöjärjestyksen muuttamista.

Forssan Isännöinti ja Kiinteistönvälitys oy:n toimitusjohtaja Mikko Ryyppö kertoo Torinkulmaan saneerattujen asuntojen neliöhinnan asettuvan hieman yli kahteentuhanteen euroon.

– Forssan keskusta-alueella neliöhinta on yleensäkin sitä luokkaa. Tässä kohteessa on nyt uutta vastaavia asuntoja. Taloyhtiö on todella edistyksellinen mahdollistettuaan tällaisen muutoksen. Monessa muussakin taloyhtiössä olisi hyvä ajantasaistaa ajatusmallia, Ryyppö toteaa.

Asuntokaupan Ryyppö sanoo Forssassa pysyneen melko stabiilina viimeisen kymmenen vuoden ajan.

– Myös valinnanvaraa erilaisiin tarpeisiin löytyy paljon koko seutukunnaltakin.

Kaupunkikeskustassa taloyhtiöt ovat kiinnittäneet remonteissaan huomiota myös esimerkiksi esteettömään kulkemiseen.

– Nyt painottuu se, että asunnossa pystyy asumaan loppuikänsä.

Forssan Isännöinti ja Kiinteistönvälitys oy hoitaa yksilöllisesti toteutettujen huoneistojen myynnin. Tulevana sunnuntaina kohteessa pidetään kaikkien asuntojen yhteinen esittelytilaisuus.