Pétur Sakari soittaa perjantaina Urjalassa. Kuva: Gianni Mosella
JUTUT Urjala

Urjalan puukirkosta tulee tunnin ajaksi katedraali

Urjalan musiikinystävien seuran Kesätoriurkukonserttisarja huipentuu ainutlaatuiseen musiikkielämykseen, kun suomalainen urkurikomeetta Pétur Sakari soittaa perjantai-iltana Urjalan kirkossa hollantilaisilla Mixtuur-virtuaaliuruilla, joiden ääni välitetään Hauptwerk-tietokoneohjelman ja 50 suomalaisen Genelec-huippukaiuttimen kautta kuulijoille.

”Katedraalikonsertti” kuullaan Urjalassa ensimmäistä kertaa Suomessa – yhdistelmä on ollut aiemmin pari kertaa käytössä vain konserttisaleissa. Urkujen soittopöytä sijoitetaan kirkon etuosaan, joten yleisö näkee Pétur Sakarin soittimensa ääressä.

Korvatulppia ei konsertissa kuitenkaan tarvita, sillä eri puolille kirkkoa sijoitettavien kaiuttimien lukumäärä takaa vain aidon akustisen katedraalimaisen kuuloelämyksen, täysillä tehoilla ei kaiuttimia tarvitse soitattaa. Tietokoneohjelmaan on luotu eli niin sanotusti sämplätty oikeiden, aitojen suururkujen sointeja, ja urkutaiteilija voi halutessaan valita kymmenien eri urkujen ja kirkkojen äänistä.

Nuori urkutaiteilija

Urkutaiteilija Pétur Sakari on yksi kiinnostavimmista suomalaisista instrumentalisteista, ja hän on jo hyvin nuorena luonut itselleen merkittävän uran.

Hän syntyi vuonna 1992 muusikkoperheeseen ja aloitti kolmivuotiaana sellonsoiton opinnot. Seuraavana vuonna hän innostui uruista ja aloitti soittimen opiskelun kahdeksanvuotiaana.

Urkuensikonsertin Pétur Sakari piti 13-vuotiaana vuonna 2005 minkä jälkeen hänet kutsuttiin eri festivaalien Vuoden nuoreksi taiteilijaksi. Pétur Sakari konsertoi sekä Suomessa että ulkomailla niin konserttiurkurina kuin orkesterisolistina.

Hänen laaja-alainen ohjelmistonsa käsittää musiikkia eri maista ja eri aikakausilta aina 1500-luvulta kantaesityksiin. Hän on erityisesti perehtynyt ranskalaiseen urkutraditioon ja opiskellut urkujensoittoa Pariisissa vuodesta 2010 alkaen.

Perjantain konsertin ohjelmassa on pääosa ranskalaisella romantiikan ajan suurella urkumusiikilla.

Urjalan kirkon omat Porthan-urut ovat tyyliltään vanhemmalta, barokin aikakaudelta, ja niillä ei ole edes tarkoitus esittää suurta romanttista musiikkia – sikälikin illan konsertti on siis harvinainen. Ohjelmassa kuullaan myös suuri improvisaatio paikan päällä annettavasta teemasta.

Kesätoriurkukonsertti 6, ”Urjalan katedraali” Urjalan kirkossa pe 10.8. klo 19. Vapaa pääsy, ohjelma 10 euroa.