JUTUT Loimaa

Uusi ravintola toi grilliruoan takaisin Loimaalle – Nime avasi ovensa

Grilli- ja lounasravintola avautui Loimaan vanhan autokorjaamon tiloihin.
Mervi Suomi, Johanna Hämäläinen ja Niina Järvi tarjoilevat grilliravintolan asiakkaille perinteistä grilliruokaa.
Mervi Suomi, Johanna Hämäläinen ja Niina Järvi tarjoilevat grilliravintolan asiakkaille perinteistä grilliruokaa.

Niina Järvi nostelee tottuneesti hampurilaissämpylän väliin vastapaistetut pihvit ja ananasrenkaan. Kananmuna tirisee vielä paistotasolla.

Hänen käsissään syntyy grilli- ja lounasravintola Nimen ruokalistan erikoisuuksista, Megaministerihampurilainen. Nime on palvellut loimaalaisia grilliruoan ystäviä maaliskuun lopusta alkaen. Loimaan vanhan autokorjaamon tiloihin perustettu grilli on löytänyt nopeasti oman asiakaskuntansa.

– Vastaanotto on ollut todella positiivinen. Meillä on jo omat vakioasiakkaamme ja jatkuvasti ovesta astuu myös uusia kasvoja, Nimen yrittäjä Järvi iloitsee.

Rehellistä grilliruokaa

Idea grilliravintolan perustamisesta syntyi, kun Järvi ja keittiöpäällikkö Mervi Suomi pohtivat, mitä Loimaalta puuttuu. Ideariihen tuotoksena oli visio grillistä, josta saisi myös lounasta.

– Loimaalta löytyy paljon kebabravintoloita, mutta kunnon grilli täältä puuttui. Halusimme perustaa sen, sillä tiesimme, että perinteiselle grilliruoalle on paikkansa kaupungin ravintolakulttuurissa, Järvi perustelee.

Megaministerihampurilainen on yksi grilliravintolan ruokalistan erikoisuuksista.
Megaministerihampurilainen on yksi grilliravintolan ruokalistan erikoisuuksista.

Grilliravintolan listalta löytyy kaikki perinteiset grilliherkut makkaraperunoista hampurilaisiin ja lihapiirakoihin. Lounasaikaan Nimen keittiössä valmistuu tuunattua kotiruokaa.

– Listalta löytyy myös kasvisvaihtoehtoja. Meillä ei lasketa kaloreita, vaan pyrimme tarjoamaan perinteistä ja herkullista grilliruokaa jokaiseen makuun, Naantalista kotoisin oleva yrittäjä summaa.

Yrittämistä asenteella

Grilliravintolan asiakkaita palvelee myös asiakasterassi. Lisäksi ravintolalla on A-oikeudet.

– Nime on viikonloppuöisin auki viiteen saakka. Öiset aukioloajat eivät jännitä, sillä olemme kaikki temperamenttisia naisia, Järvi naurahtaa.

Uuden yrityksenkään perustaminen ei loimaalaisnaista pelottanut. Järvellä on aiempaa yrittäjätaustaa media- ja markkinointialalta.

– Elämässä pitää uskaltaa ottaa riskejä. Kun laajentaminen ja investoinnit tehdään kassavirran tahdissa, yritys voi hyvin ja palkitsee tekijänsä, Järvi tiivistää.