Cinderella Karisukki ohjaa ensimmäisen twerk-työpajansa joulukuussa Jokioisilla.
JUTUT Ypäjä

Ypäjäläinen Cinderella Karisukki innostui twerkkauksesta – Tavoitteena Suomen mestaruus

Cinderella Karisukille tanssiminen on ollut aina luonteva itseilmaisun keino. Oman juttunsa hän on löytänyt twerkkauksesta, joka on nouseva laji Suomessa.

Cinderella Karisukki, 16, tutustui twerkkaamiseen kolmisen vuotta sitten lajin ammattilaisena toimivan Tia-Maria Sokan työpajassa.

– Halusin kokeilla jotain uutta, ja laji vei heti mennessään. Se vain lähti sujumaan välittömästi, Cinderella Karisukki kertoo.

Twerkkausta voi kiteytetysti kuvailla tanssityyliksi, jossa liikekieli keskittyy alavartaloon. Lajin ominaisimpiin liikkeisiin kuuluu lantioiden liikehdintää ja pakaroiden pyöritystä. Vaativa laji kehittää keskivartalon lihaksistoa ja ylipäänsä alavartaloa.

– Tämä käy treenistä. Laji laittaa kropan koville, jos sitä tekee tosissaan. Seuraavana päivänä tuntee kyllä tehneensä, Cinderella myöntää.

Oma tyyli, paras tyyli

Sittemmin Cinderella on harjoitellut twerkkausta monien eri opettajien opissa. Seuraavaksi kalenterissa on lontoolaisen opettajan vetämä workshop Ylöjärvellä.

”Kilpailussa on 18 vuoden alaikäraja, joten minulla on vielä pari vuotta aikaa treenata ja kehittää itseäni.”

– Minulle on ollut tärkeä saada mahdollisimman monipuolisesti opetusta ja tietoa lajista. Tyylejä on niin monta kuin opettajaakin, ja niistä voi löytää aina jotain uutta omaan juttuun. Oma tyyli on kuitenkin aina paras tyyli.

Suomessa on järjestetty twerkkauksen SM-kilpailuja vuodesta 2015. Määrätietoisella Cinderellalle tavoitteena ei ole pelkkä osallistuminen.

– Tähtäimessä on ehdottomasti Suomen mestaruus. Kilpailussa on 18 vuoden alaikäraja, joten minulla on vielä pari vuotta aikaa treenata ja kehittää itseäni.

Työpajojen ja twerk-tuntien lisäksi Cinderella on etsinyt itse paljon tietoa lajista.

– Katson YouTubesta kaikki mahdolliset twerkkausta koskevat videot. Niistä saa tosi paljon tietoa ja vinkkejä.

Vahva yhteisöllisyys

Tanssilattialla twerkkaaja ei pyytele anteeksi olemassaoloaan, vaan ottaa tilan haltuun energisesti. Twerkissä tärkeää on eräänlainen tyttöenergia ja asenne. Esiintymistä rakastavalle CInderellalle laji on omiaan.

– Nautin todella paljon esiintymisestä. Laji sopii minulle, kun olen tällainen räväkämpi tyyppi.

Twerk-tunneilla tanssii monipuolisesti eri-ikäisiä harrastajia.

– Teini-ikäisistä keski-ikäisiin, ja lajia voi harrastaa miehetkin. Yhdellä tunnilla oppilaana oli noin viisikymppinen mies, joka oli oikeasti kiinnostunut lajista.

Oman mausteensa harrastukselle tuo tiivis yhteisöllisyys.

– Tunneilla on tosi hyvä ryhmähenki ja siellä saa olla juuri sellainen kuin on.

Twerkkauksen vastaanottoa voi osin verrata tankotanssiin, joka herätti suuressa yleisössä aikoinaan ristiriitaisia tuntemuksia, mutta tänä päivänä laji mielletään urheilulajiksi muiden joukossa.

– Jos joku suhtautuu tähän ennakkoluuloisesti, niin kerron lajista tai suosittelen kokeilemaan sitä. Se on yllättävän hauskaa.

Monessa mukana

Cinderella Karisukki aloitti opinnot Tampereen yhteiskoulun lukiossa tänä syksynä.

– Halusin ehdottomasti ilmaisutaidon erityislukioon ja olen viihtynyt tosi hyvin.

Kotiin Ypäjälle häntä tuo perheen lisäksi myös tanssiryhmä Fresh sekä yksityiskeikat.

– Osallistuin omalla twerk-show’lla Ypäjä Talentiin tänä vuonna ja sen ansiosta olen saanut jonkin verran yksityiskeikkaa.

Joulukuussa Cinderella kiertää myös esiintymässä Ypäjän nuorten lauluryhmän kanssa. Tulevaisuudessa aktiivinen nuori nainen näkee itsensä esimerkiksi liikunta-alan yrittäjänä.

– Minulle olisi tärkeää, että jokainen löytäisi oman juttunsa liikunnan parista. Twerk on itselleni ehdottomasti ykkösjuttu tällä hetkellä.

Twerkkaus

  • Pääsääntöisesti pakaralihasten hallintaa, jossa keskitytään poppaamaan eli jännittämään pakaralihaksia musiikin tahtiin.
  • Pepputanssin juuret ovat Afrikan mantereella. 1990-luvulla twerkkaus tuli afroamerikkalaisten kautta Amerikan hip-hop-kulttuuriin.
  • Suuren yleisön tietoisuuteen twerkkaus nousi vuonna 2013, kun Miley Cyrus twerkkasi esiintyessään MTV Music Awardseissa. Tätä ennen twerkkausta oli nähty jo mm. Beyoncén musiikkivideoilla.
  • Viime vuosina twerkistä on muotoutunut tanssikouluissa opetettava tanssilaji.