Julkaistu: 01.08.2017 14:47

Tarhaaja toimii luonnon hyväksi

  • Lauri Ruottinen kouluttaa mehiläishoitajia Mustialassa.
  • Maaret Virtanen jäi eläkkeelle it-alan töistä ja ryhtyi mehiläistarhaajaksi.

Maaret Virtanen käveli 740 kilometrin matkan Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreitillä kahdeksan vuotta sitten.

– Kauhistuneena katselin, miten maisemat oli sotkettu törkyisiksi, ja aloin miettiä, että haluan tehdä jotakin luonnon hyväksi. Kun vuonna 2012 jäin eläkkeelle täysin palvelleena it-alan ammattilaisena, ajatus oli kirkas. Päätin panostaa mehiläisiin, Virtanen kertoo.

Virtanen kouluttautui mehiläishoitajaksi ja aloitti tarhaamisen ensin Tammelassa.

– Asun puolet vuodesta Helsingissä, mutta sieltä on vaikea saada kunnollista tarhan paikkaa. Olenkin saanut viedä muutamia pesiä yksityisten tonteille.

Virtanen perusti mehiläistoiminnan ympärille osakeyhtiön, jonka toimialaan kuuluu myös tarhaajien koulutus.

– Kesät elän mehiläisten kanssa ja talvisin koulutan uusia mehiläishoitajia mm. Espoon työväenopistossa ja Vantaan aikuisopistossa. Olen pitänyt kursseja myös maahanmuuttajille. Ihmiset ovat nykyään valtavan innostuneita mehiläistarhauksesta, mutta vastuunkanto ei aina ole kovin korkealla tasolla. Mehiläisiä pidetään paikoin vähän niin kuin kesäkissaa.

Mehiläisten hoito on ympärivuotista työtä. Työpiikki on toukokuusta elokuuhun, mutta muinakin aikoja pitää seurata pesän kehittymistä ja mehiläisten terveyttä ja tuotantokykyä.

– Mehiläisen tärkein työ on pölytys, ja osa tarhaajista pitääkin mehiläisin vain pölyttämisen takia taatakseen osaltaan luonnon monimuotoisuuden jatkuvuuden.

Virtanen toimii myös Lounais-Hämeen Mehiläishoitajat ry:n sihteerinä. Järjestäytyneitä hoitajia on alueella noin 75, alle kymmenen tarhaajaa saa mehiläisistä ja hunajasta toimeentulonsa.

Erilaisia tavoitteita

Hunajaluotsi oy:n toimitusjohtaja Lauri Ruottinen järjestää mehiläishoitajakoulutusta oman yrityksensä puitteissa erilaisille ryhmille Kuopiota ja Pohjanmaata myöten sekä toimii mehiläishoitajien kouluttajana Hämeen Ammatti-instituutissa Mustialassa.

– Aloitin mehiläishommat yli kolmekymmentä vuotta sitten. Ensimmäinen oppi-isäni oli Veikko Niiranen ja toinen mestari Seppo Kolunen, joka toimi tutkijana Luonnonvarakeskuksessa. Hänen eläkkeelle jäämiseensä valitettavasti päättyi samalla pysyvä mehiläistutkimus. Akateemista tutkimusta toki on, mutta käytäntöön painottuvaa kaivattaisiin, Ruottinen pohtii.

Mehiläistarhaajia on Ruottisen mukaan Suomessa noin kolmetuhatta.

– Toiminta on monipuolista, kun ihmisillä on erilaisia tavoitteita. Jotkut panostavat tuotantoketjuun, toiset asiakaspalveluun, muut tuotteistamiseen. Tärkeätä on se, että on erilaisia hunajatuotteita, joiden hyvää imagoa hyödynnetään muissa elintarvikkeissa. Ja yhä tärkeämmäksi tulee ekosysteemipalvelujen tuottaminen eli hyönteispölytteisten kasvien pölytyksen ylläpito. Merkityksestä viljelyn satotasoon ei kuitenkaan ole kovin paljon tietoa.

Pölyttäjien kannalta huonoja asioita ovat torjunta- ja kasvinsuojeluaineet.

– Kun tuhohyönteisiä torjutaan, aina osuu tielle pölyttäjiäkin, sillä ne hyödyntävät samoja kasveja. Olisikin hyvä, että monipuolistettaisiin pölyttäjien ruokapöytää viljelemällä erilaisia ravintokasveja.

Mehiläisten kannalta olennaista on myös ammattimainen tarhaus.

– Mitä paremmin tarhaaja osaa työnsä, sitä pienemmiksi tappiot jäävät. Talvisin menetetään keskimäärin viisitoista prosenttia pesistä, ja käytännössä lähes aina kyse on jostakin tarhaustekniikkaan liittyvästä ongelmasta. Monta kertaa mehiläisten omat loiset pääsevät lisääntymään.

Enimmillään pesässä on kesällä 60 000 aikuista mehiläistä. Talvehtimisvalmiissa pesässä asukkaita on vain noin 15 000, sillä mehiläisten lisääntymistahti hiljenee syksyä kohti.