Julkaistu: 08.08.2017 15:40

Letkun rompetorin tuotto lasten hyväksi

  • Juha Touru ja Petri Nuutinen kertovat LetkuRockin palaavan kylän tapahtumatarjontaan ensi kesänä.

Letkun Rompetori ja LetkuRock yhdistyvät tänä kesänä yhdeksi tapahtumaksi.

– Katsoimme, että kahden tapahtuman järjestäminen peräkkäin ei ole nyt järkevää. Viime vuonna alkoi tuntua todella raskaalta, kun näitä tapahtumia rakennetaan kovin pienellä porukalla, Letkun Musiikki ry:n hallituksen jäsen ja rompetorin järjestelyistä kaikki vuodet päävastuun kantanut Juha Touru toteaa.

Letkun Tori -nimellä tällä kerralla kulkeva tapahtuma on jo kuudes.

– Tapahtuma on paisunut vuosi vuodelta. Viime vuonna myyjiä oli noin seitsemänkymmentä ja kävijöitä koko päivän aikana arviolta 1500, Letkun Musiikki ry:n puheenjohtaja Petri Nuutinen kertoo.

Miesten mukaan rompetori on saanut vierailijoilta erityistä kiitosta siitä, että se sijoittuu maalaismaisemaan.

– Onhan siinä ihan erilainen fiilis kuin jos tori pystytettäisiin johonkin jäähallin parkkipaikalle.

Huolena koulun kohtalo

Rompetorin tuotto on viime vuosina käytetty kyläkaupan säilyttämiseen.

– Tällä kerralla ja tästä eteenpäin tuotto menee lasten ja nuorten hyväksi. Tavoitteena on saada kyläkoulun musiikkiluokkaan opettaja, mikä hyödyttäisi kouluakin. Aiempina vuosina sinne on hankittu mm. piano, kitara ja basso, mutta musiikinopettaja motivoisi nuoria entisestään, Petri Nuutinen pohtii.

Opettajalle olisi tarvetta 4–5 tuntia viikossa.

– Jos opettaja saadaan, pitää pohtia, järjestetäänkö musiikin opetusta kouluaikana vai erikseen kerhotoimintana.

Nuutinen ja Juha Touru ovat huolissaan koulun kohtalosta.

– Tämän hetken tilanne on se, että koulu toimii vielä ainakin vuoden. Jatkosta ei ole tietoa. Koulu on kuitenkin kylän elinehto, jota ilman tänne ei saada uusia asukkaita.

Ohjelmaa aamusta yöhön

Letkurock jää tänä kesänä väliin, mutta Letkun Tori –tapahtumaan sisältyy myös paljon musiikkia.

– Olemme kehitelleet tapahtumasta sellaisen, että sieltä löytyy tarjontaa kaikenikäisille. Lapsille on pallomerirockia, Fragile Team esiintyy ja illalla on tanssit, joissa soittaa Neloset, Juha Touru kertoo.

Rompetori on avoinna lauantaina 12.8. klo 9-18. Tapahtuma päättyy klo 24. Iltatanssien pääsylipun hintaan sisältyy myös seisovan pöydän ruokatarjonta. Lippuja voi ostaa ennakkoon Letkun Puodista.