Julkaistu: 07.11.2017 13:22

Sisarukset teettivät itselleen hautamuistomerkin

  • Seija Kylämarkula iloitsee sukuhaudalle ankkuroiduista kauniista veistoksista.

Idea muistomerkistä syntyi kesällä, jolloin Seija Kylämarkulan veljet Sauli ja Simo Lento vierailivat isonsiskon luona Loimaalla.

– Veljeni olivat 5- ja 8-vuotiaita, kun isämme kuoli. Koska heillä oli vain joitakin hajanaisia muistikuvia hautajaisista, he halusivat minun kertovan isästämme. Olin itse isän kuollessa kolmentoista vuoden ikäinen, joten minulla on runsaasti muistoja, Kylämarkula toteaa.

Muistelut saivat sisarukset ajattelemaan oman elämänsä päättymistä.

– Kukin meistä haluaa maalliset jäännöksensä laskettavan synnyinpitäjäämme Humppilaan Lennon sukuhautaan, missä vanhempamme ja isovanhempamme lepäävät. Pohdimme siellä olevaa hautakiveä ja totesimme, ettei siihen mahdu nykyistä enempää nimiä, joten pitää keksiä jokin uusi ratkaisu.

Kolmikko havahtui siihen, että numero 7 toistuu usein suvun historiassa.

– Molemmat Humppilassa lepäävät isovanhempamme syntyivät vuonna 1877, mummo kuoli vuonna 1947 ja isä vuonna 1957. Äiti olisi tänä vuonna 107-vuotias. Niinpä päätimme teettää vuonna 2017 hautakiven rinnalle muistomerkin, joka aikanaan toimisi meidän kolmen sisaruksen hautakivenä.

Lapsi elää sielussa

Seija Kylämarkula sai veljiltään valtuudet ryhtyä hoitamaan muistomerkkiasiaa.

– Menin tapaamaan taideseppä Tuuli Wirmania, jolla on työpaja Humppilan Lasitehtaan tuntumassa. Hän lupasi suunnitella ja valmistaa teoksen antamani vinkin pohjalta, Kylämarkula kertoo.

Nyt valmis Uni-nimen saanut työ, kuparinen nuokahtanut ruusunoksa on asennettu hautakiven viereen.

– Keskustelimme Seijan kanssa asiasta ja tein muutamia piirustuksia ehdotuksiksi. Kupari valikoitui materiaaliksi siksi, että se on huoleton, sillä sitä ei tarvitse maalata ja putsailla yhtenään. Aiheeltaan tehtävä oli mielenkiintoinen ja erilainen, Wirman toteaa.

Ruusunoksassa on kolme suurta terälehteä, joista jokaisella sisaruksista on omansa. Terälehtien kaksoiskappaleet kiinnitetään oksaan, kun aika on. Niihin kaiverretaan vainajan nimi sekä syntymä- ja kuolinaika.

– Seijan idea tuoda omistamansa lintuveistos hautakiven toiselle puolelle, oli todella hyvä. Se tasapainottaa kokonaisuutta, ja teokset keskustelevat toistensa kanssa.

Emolintua poikasineen esittävä teos on Veikko Haukkavaaran käsialaa.

– Sain sen 40-vuotislahjaksi. Kun muutin nykyiseen kotiini, mietin Vain me kaksi -nimiselle veistokselle paikkaa pihalta, mutta aina se vain oli takannurkassa odottamassa. Veistos on kuitenkin alkanut elää omaa elämäänsä poikani Kimmon kuoleman jälkeen, Kylämarkula toteaa.

Humppilaan Kylämarkulan sukuhautaan siunatun Kimmon kuolemasta on 27 vuotta.

– Side ei katkea kuolemassakaan. Se lapsi elää niin voimakkaasti sielussani ja sydämessäni.

Hävyttömän hintavaa

Seija Kylämarkulan mielestä kuoleminen on tehty hävyttömän kalliiksi.

– En haluaisi, että jäljellejääneet joutuvat kustantamaan varoistani arkkua ja tuhkauurnaa, sillä he tarvitsevat kaiken, mitä minulta perinnöksi saavat. Voisin tehdä itselleni makuupussimaisen arkun, jossa olisi vanerinen pohja. Kiva vaihtoehto olisi myös räsymatto, jonka päät solmittaisin karkkipaperin tapaan. Tuhkauksen jälkeen minut saa laittaa vaikkapa paperipussiin, Kylämarkula suunnittelee.

Helppohoitoiseen hautamuistomerkkiinkin Kylämarkula päätyi siksi, että läheiset pääsevät vähemmällä vaivalla.

– Ja nyt kun muistomerkki on paikoillaan, ei kenenkään tarvitse sellaisen hankkimisesta enää ottaa stressiä.