Julkaistu: 09.01.2018 13:20

Sisarukset saivat vauvan lähes samaan aikaan: "Ei ollut suunniteltu ajoitus"

  • Julia (vas.) ja Nelli viettävät lähes päivittäin aikaa Heinin ja Noelin kanssa.

Laurenin sisarukset yllättivät toisensa samana edellisvuoden päivänä, jolloin Heini oli miehensä Riku Vuorion kanssa kyläilemässä Julian ja tämän puolison Joni Lahtolan luona.

– Kerroin Julialle, että odotamme vauvaa. Julia oli innoissaan, mutta jotenkin omituinen. Kun olimme päässeet kotiin, Julia soitti, kertoi, ettei voinut sanoa, mutta oli miettinyt omaa juttuaan, ja teki saman tien raskaustestin, joka näytti positiivista, Heini kertoo.

Seuraavaksi Heini ja Julia alkoivat pohtia, miten asiat muotoillaan sisarusten äidille Tarja Arolle sen verran pehmeästi, ettei äiti saa sydäriä.

– Menimme sittemmin äidin luo ja päätimme, että nyt kerromme. Ensin minä ilmoitin, että me odotamme vauvaa. Julia lisäsi heti perään, että niin muuten mekin. Äiti oli aivan onnessaan. Ja tuntuu olevan vieläkin.

Osallistuvat isät

Heinin poikavauva Noel syntyi viime toukokuun 7. päivänä ja Julian tyttövauva Nelli kesäkuun neljäntenä päivänä.

– Ei ollut yhdessä suunniteltu ajoitus, sisarukset nauravat.

Julia pitää hienona sitäkin, että lapset syntyivät Suomen juhlavuonna.

– Neuvolasta saimme Suomi-pipon ja -sukat. Kaiken kaikkiaan on upeaa, että on olemassa samanlaista tilannetta elävä läheinen ihminen, jonka luo voi koska tahansa mennä tai jonka kutsua kylään oman pienensä kanssa, Julia hymyilee.

Heini komppaa.

– Julian luo on helppo mennä käytännön syistäkin, kun siellä on samanlaisia vaippoja ja vaihtovaatteitakin löytyy tarvittaessa. Kaikkea ei ole ihan pakko aina muistaa pakata mukaan. Olemme koko ajan tekemisissä, ja jos nyt ihan joka päivä ei nähdä, ainakin lähetellään viestejä.

Kaksi vuotta Juliaa vanhemmalla Heinillä on Noelin lisäksi viisivuotias Cristian. Julialle Nelli on ensimmäinen lapsi.

– Olemme myös toistemme vertaistukena tarvittaessa, mutta ei isosiskostakaan aina ole neuvomaan. Kun Nellillä oli vähän refluksia aluksi, olin neuvoton, koska asiantuntemukseni ei ihan riittänyt, Heini virnistää.

– Ei tämä vauvan kanssa oleminen ihan uusi asia minulle ole, sillä olen tehnyt töitä päiväkodissa ihan pientenkin lasten parissa. Koska työsuhteeni oli määräaikainen, uutta pitäisi hakea taas loppukesästä, mutta palaan siihen asiaan vasta ensi vuonna. Nyt haluan olla Nellin kanssa kotona, Julia kertoo.

Sisarukset kertovat miestensä osallistuvan kiitettävästi lapsiperheen arjen pyörittämiseen.

– Minulla oli vähän vaikea synnytys, joten jouduin olemaan pari viikkoa sairaalassa. Riku hoiti silloin hommat hienosti, Heini kehuu.

Myös Nellin isä on osallistunut kiitettävästi asioihin.

– Alussa kun Nelli oli vähän itkuinen, ja kaikki oli uutta, Joni ihmetteli, että mitä nyt kuuluu tehdä. Itseluottamusta isän roolin hoitamiseen on kuitenkin tullut hyvin, Julia arvioi.

Isät osaavat myös antaa äideille omaa aikaa.

– Koska Noelia ei kiinnosta maitopullo, imetän vielä, mikä rajoittaa omia menemisiäni. Maksimissaan voin olla poissa hänen luotaan 4-5 tuntia, mutta sekin oma aika ja yksin muualle pääseminen on välillä mukavaa, Heini kertoo.

Nelli on juonut maitopullosta jo jonkin aikaa.

– Siksi voin olla helpommin poissa, kun lapsen isän lisäksi isovanhempiakin olemme saaneet hyvin mukaan lastenhoitoon. Voin hyvillä mielin lähteä ihan rauhassa kauppaan, kampaajalle tai mihin milloinkin ilman, että tarvitsee koko ajan katsella kelloa, Julia toteaa.

Kuin yö ja päivä

Heini arvioi pieniä serkuksia.

– Nämä vauvat ovat täysin erilaisia luonteeltaan. Kuin yö ja päivä. Toinen on rauhallinen katselija ja toinen eli Noel armoton höpöttäjä.

Koska pienet ovat jo pienen elämänsä aikana viettäneet paljon aikaa yhdessä, ystävyys on syntynyt.

– Noel innostui heti hirveästi Nellistä. Nyt Nelli katselee Noelia ilmeisesti arvioiden, että tuossahan on toinen samanlainen tapaus.